Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 13. heinäkuuta 2025
Pimeä tapasi ennen kotia joutumista, vaan Puni osasi tulla kapeat syrjätietkin itsestään. Kuoppuroissa heilui kärrit, niin ettei isäntä joutanutkaan ohjaksista huolta pitämään kunhan vaan pysytteli kiini. Jo kaukaa paistoi valkea tuvan ikkunasta. Puni hirnui hyvin pitkään, joka syksyisessä pimeässä yössä kärryn rytinän seassa kuului hirveän kammottavalta.
Anna loi katseensa maahan ja hänen pitkissä silmäripsissään heilui kirkas kyynel, joka vähitellen niistä erkani, ja vierähti alas hänen kalvealle poskelleen. "
Vanhuksen sydäntä täristytti; silmänsä tapasivat paljaan miekan, joka vielä kädessään heilui. Miksikä tämä näin tällä Jumalan-rauhan hetkellä? Hän pisti sen takaisin tuppeensa, ja alkoi kävellä vuoren rinnettä alas kirkkoa kohden. Totkin jäljet olivat jo hävinneet, eikä Kurki tätä seikkaa enää huomannutkaan; hän ainoastaan seurasi sitä valoa, mikä temppelin ikkunoista häntä vastaan loisti.
Niinkuin kissa hiipaili hän Yrjön jäljissä, kätensä tavoitteli tuppea, joka heilui hänen vasemmalla kupeellansa: saatuansa sen käteensä rientää hän yhä nopeammin, eikä vähäkuuloinen Yrjö kuule edes oksain hiljaista ratinaa, vaan astuu levollisena eteenpäin. Jo saa melkein vainooja kiini vainottavansa, ja valmiina on pitkä puukko syöksymään Yrjön hartialihoihin.
Ennen, kun olin sinun iälläsi, hämmensi äitini sokerikaakkua, ja minä surkuttelin häntä, kun hänen kätensä heilui niin ahkeraan. Mutta hän vakuutti, ettei hän ollenkaan väsynyt; vaan kun minä pyysin, että hän edes vähän aikaa antaisi minun hämmentää, niin hän hymyili ja sanoi, etten sitä kauan tekisi.
Täyttämä sankarien, sotavaunujen koht' oli tanner vaskenvälkkehinen, kumu kuului jalkojen alta joukkojen ryntääväin. Valiointapa kaks urohista kiihkoin riensi nyt ottelemaan välimaall' esirintain, Aineias, kera Ankhiseen, sekä aimo Akhilleus. Ensiks Aineias kävi tuimana päin. Kypär' ylväs heilui harjoin hulmuavin. Oli ankara kilpi suojana ryntähien, kädess' uhkasi vaskinen keihäs.
Ka, mitä se tuo kaartilainen, mokoma? ... luuleekohan se olevansa mikä herra ja saavansa survia?... Olisikohan ollut maksajata, jos olisi kello maahan pudonnut? Ja Martti katseli vihaisesti kaartilaisen jälkeen. Mutta kaartilainen vain meni, ja helmat heilui. »Siinähän sinä olet ... ja minä kun olen etsinyt!»
Jo häntä nauratti taas, pää heilui ja nuuskaa hän veti sieramiinsa oikein kosolti. Kovempana entistään kaikui hänen äänensä: »Elä sinä mammani sitä sure, että minun kävi näin, Vaan sure niitä kauniita poikia, jotka minulta sinne jäi.» Heitä pois, mitä sinä niitä enää muistelet, sanoi Ville, jonka silmät alkoivat kovin veristää, kun täällä on toisia yhtä hyviä.
Raippansa oli Ville heittänyt pois, mutta kirves heilui tupessaan hänen kupeellaan. On minua ennenkin yritetty kovuudella kasvattaa, mutta en minä siitä paremmaksi mieheksi tullut, vastasi rautakourainen mies. Se mies, jota Villen oli ollut pakko aamupäivällä kurittaa, tahtoi nyt mennä ja yritti vetää toista mukanaan, mutta rautakoura ei liikahtanut paikaltaan.
Taas käännyin niitä katsomasta, loinpa katseeni toista taivaankantta kohti, otava josta kadonnut jo oli: Näin vierelläni ukon yksinäisen, niin arvokkaan, niin kunnioitettavan kuin isä lapsellensa lienee kukaan. Partansa pitkä oli, harmahtava, ja yhden-näköinen kuin tukka, joka povella heilui kaksijakoisena.
Päivän Sana
Muut Etsivät