United States or Slovakia ? Vote for the TOP Country of the Week !
ANTTI. Iltaa, iltaa, vaikka yö tuo piammastaan lieneekin. Mitäs vieraat näin myöhään hakevat? TIRKKONEN. Kahta roistoa ajamme takaa. Olisiko noita näkynyt täällä? ANTTI. Vai roistoja ajatte takaa. Oho! Näin yösydännä sateessa ja tuulessa. Ei mahda olla hauskaa. HEIKURA. Sano vaan lyhyesti, missä ovat. Ei tässä auta mutkisteleminen. ANTTI. Niin, että missäkö ovat?
Tunnetteko erästä miestä, jota sanotaan Topra-Heikiksi, ja toista, jonka nimi on Mehtola, Mikko Mehtola? MATLENA. Tunnen molemmat, vallan hyviä. HEIKURA. Ette ole niitä nähnyt tän'iltana? MATLENA. Kaksi miestä kulki minun ohitseni äsken, kun tulin tänne. Olisivatko hyvinkin olleet niitä, en osaa sanoa. Kukapa heitä pimeässä tunsi. Pelkäsin ja poikkesin tienviereen, etteivät minua älyäisi.
Kasvoista näkyi, että hän täydellisesti ymmärsi sen merkityksen. Mutta pojat leikittelivät toistensa kanssa nurkassa, eivätkä tienneet murheesta mitään. Heikura vetäisi muutamia savuja. »Kyllähän se ikävää on», hän taas puhui, »mutta minkä sille voi. Niinkuin jo sanoin: itsekukin tarvitsee omansa.» Mari itki. »Eikö Holpainen ole vieläkään saanut mistään työtä?» »Kumma paikka!
Mutta suotta te kulutatte aikaanne. TIRKKONEN. Huoli siitä. Tule Heikura! OTTO. Jos minä saisin luvan kulkea edellä lyhdyn kanssa ja näyttää herroille tietä. TIRKKONEN. Ei tarvitse. OTTO. No, sitten juoksen jäljessä, sillä mukana minun olla pitää. Ajöös nu, ajöös nu, solänge. Kuuletteko, te möröt, siellä uunilla! Ajöös, ajöös! ANTTI. Poika sinä, nyt ala lipata. OTTO. Kommer straks. Makeata unta!
TIRKKONEN. Odotahan, yhtäkaikki. HEIKURA. Mitä varten? Hullua, että teimmekään tämän kierroksen. TIRKKONEN. Elähän vielä hätäile. Saisimmekos tuota lyhtyä vähän lainaksi? ANTTI. Kyllä. HEIKURA. Sinä aiot ? TIRKKONEN. Syynätä paikkoja, ennenkuin tästä lähden. Varmuuden vuoksi. OTTO. Niin, tehkää se kaikin mokomin. Tuo uunin päällystä varsinkin.
Ja humalassa nuo lienevät olleetkin, koska pitivät niin suurta ääntä. HEIKURA. Kuulitteko, mitä he puhuivat? MATLENA. Toinen kehui, että oli ottanut jotakuta kauluksesta kiinni ja paiskannut lattiaan. TIRKKONEN. Ne ne olivat. HEIKURA. Mihinkä suuntaan menivät? MATLENA. Sinne Kehvon sahalle päin, jossa ne enimmiten aina oleskelevatkin, tuommoiset ihmiset. HEIKURA. Nyt hyvää kyytiä jäljessä.
Olenkos sitten, sanokaa muutkin. MATLENA. Kukapa sinun retkiäsi aina tietää, hunsvotti. Missä milloinkin kuljeksit. HEIKURA. Ulkoa sinä kumminkin hiljan olet tullut, koska vaatteesi ovat märät. OTTO. Ka, hiidessä, märät ne tosiaankin ovat. HEIKURA. Tunnusta pois hyvällä: sinä olit Mäki-Matissa äsken? OTTO. No, olinhan minä, olin, olin. Koska välttämättä niin tahdotte.
Heikura toi itse paperia ynnä mustepullon ja kynän, jotka hän asetti pöydälle. He olivat kaikki hiljaa sillä välin, kuin lääkäri kirjoitti. »Annatte sisään tätä ruokalusikallisen joka toinen tunti», lausui tohtori, ojentaen paperilapun Holpaiselle. »Niin», sanoi pastori, tarttuen hattuunsa, »meillä ei taida olla täällä muuta tehtävää».
»Suokaa anteeksi», puhkesi Heikura puhumaan, »minä pyytäisin... Liekö tässä mitään toivoa parannuksesta?» Hän katsoi lääkäriin. »Kuinka niin?» »Tahtoo olla vaikeata. Minulla kun on muitakin hyyryläisiä. Eivät ne rupea tuota kuuntelemaan.» Kaikki vaikenivat hetken. Pastori ja lääkäri vaihtoivat muutaman sanan ruotsiksi. Sitten kysyi edellinen: »Tahtooko Holpainen viedä vaimonsa Harjulaan?
»Jos ottaisitte isäntä, meiltä tuon sängyn ja tyynyn, joka on siellä peitteen alla, viime kuun hyyristä. Pitäisi niiden toki olla kymmenen markan arvosta.» Heikura poltteli piippuaan ja silmäsi sänkyä. »Kun tuumaan vaimoni kanssa. Kyllähän minä ennemmin olisin rahaa tahtonut; mutta koska se tuntuu teillä kovin ahtaalla olevan, niin täytyisi kai tyytyä noihinkin.»