Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 16. kesäkuuta 2025
Aamulla heti kun silmäni auki sain oli ajatukset Marissa. Ja ensimmäiseksi ajattelin, että eihän tuo pukuani pahaksune, eihän tuo tuntunut sillä lailla puhuvankaan. Ja lähdin Harjulaan päin kävelemään, sillä oli niinkuin olisi köydellä vedetty sinne. Pajasärkälle kun tulin, näin Marin istuvan pellon pientareella kivellä, selin minuun, hiljakseen lauluja hyräillen.
"Ympäri järven? Kuusi pitkää virstaa? Hulluk " Kaisa huomasi olevansa pilan esineenä ja lähti nolona kotiinsa. Hetken perästä nähtiin Rekulan emäntä taas matkalla Harjulaan, mutta nyt hän oli kirkkovaatteissaan. Perille päästyänsä ei Kaisa tahtonut uskoa silmiänsäkään, sillä portaille häntä tervehtimään tuli tuo jo aikoja sitte kadonnut Kalle Kelvoton ja ihan ilmielävänä.
Vihasta olin halkeamassa kuin puhuttu rakko: puhalsin ulos, menin luhtiin, kopoin nursuja päälleni, sukset jalkaani ja niinkuin noidan nuoli lähdin suhottamaan Harjulaan. Siellä kerroin kaikki perin pohjin miten nyt on asiat, että minä en tule toimeen kotonani, vaan täytyy lähteä onnea koettamaan.
»Suokaa anteeksi», puhkesi Heikura puhumaan, »minä pyytäisin... Liekö tässä mitään toivoa parannuksesta?» Hän katsoi lääkäriin. »Kuinka niin?» »Tahtoo olla vaikeata. Minulla kun on muitakin hyyryläisiä. Eivät ne rupea tuota kuuntelemaan.» Kaikki vaikenivat hetken. Pastori ja lääkäri vaihtoivat muutaman sanan ruotsiksi. Sitten kysyi edellinen: »Tahtooko Holpainen viedä vaimonsa Harjulaan?
Eikähän äidin sovi mennä tytärtänsä tarjoamaan, vaikka nähtävästi Riitan onni riippui kokonaan tuosta miehestä, sillä Kallen kadottuahan hän rupesi näivettymään ja kuihtumaan. Kaisaa kadutti niin, että kyyneleet tahtoivat pyrkiä silmään, ja taisipa ne joskus päästäkin esiin, kun hän katseli Harjulaan päin ja mietti kaikkea, mitä oli tapahtunut ja mitä olisi voinut tapahtua.
Hetken aikaa he kolmen siinä tuumailivat oliko parasta lähteä vielä samana iltana viemään Harjulaan, vai jättäisivätkö aamuun. »Mutta mitä se siitä paremmaksi tulee», sanoi Heiskanen, »vietävä hän kumminkin on. Sinulle tulee vaikea yö, jos hän rupeaa rauhattomaksi.» »Ja lapset pelkäävät», lisäsi Tiina Katri. »Niinhän se taitaa olla», sanoi Holpainen. »Mennäänpäs häntä katsomaan taas.»
Kuumana hartiani kuhahteli, voimasta rintani hytkähteli, toivosta tuntoni liekehti, rauhasta ja sulasta mieleni leimuili, kun kävelin ensimmäistä onneni sarkaa. Ei ajan karhi heti tasota sitä vakoa, jonka muistoni aura kynti sinä päivänä. Kauvas vaivanen lapsi muistaa, sanotaan. Appiukkoni. Menin Harjulaan ilmoittamaan tekoani.
Hän antoi nyt Tiina Katrin siistiä ja laittaa. Sitten otti Holpainen häntä toisesta kainalosta ja Heiskanen toisesta. Niin he läksivät häntä viemään Harjulaan köyhäin hoitolaitokseen, joka oli noin virstan verran kaupungin ulkopuolella. He kävivät edellä. Tiina Katri astui heti jäljessä. Mari höpisi heille pitkin matkaa hiljaisella levottomalla äänellä.
Ja tuon Harjulan Marin rinnalla minä näin Korpelan Tapanin vähäpätösenä nukkavierutakissa, repaleinen silkkihuivi kaulassa ja siintynyt paidankaulus ja omituinen rauhaton tunne rinnassa. Mutta uni vihdoin mieleni kietoi. Minä seisoin pajan luona, ja alhaalta harjanteen rinteeltä kuului kaunis laulu ja lehdossa näin Marin ihanana kuin Tapiolan impi. Lähdin Harjulaan.
Kuukausi toista oli kulunut siitä kun olin käynyt Harjulassa. Lähdin taas myötätuulen selkään. Päästyäni selälle pyörähti tuuli vastaseksi, joka viivytti vähän matkaani, vaan hupasta se sentään oli. Syksysen yön tuuli röyhyytteli leppien latvoja, kovasti tohisi kuusikkokummut, kun kävellä rapsin vaaran lievettä Harjulaan. Virstan päähän näkyi tuli Marin kamarista.
Päivän Sana
Muut Etsivät