Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 1. heinäkuuta 2025
Minulla on uusi palli, se rääkkäypi, tuumaili Heikki. Rääkkäypi! kummasteli Jaakko. No olithan tuota sinäkin Heikki nuorena ollessasi niitä miehiä joka tiesit, ettei pallilla ole sielua! Se tepsi. Heikki antoi pallinsa ja ruvettiin lyömään. Lyötiin kunnes palli hajosi. Pallilla ei ole sielua! tuumaili Heikkikin lyönnin innoissaan. Aivan oikein, korkia vääryys! lausui Jaakko.
Mutta tästälähin olot ehken muuttuisivat. Eevi voimistuisi, paranisi suhde pitäjäläisiin, ja Viljosta olisi iloa riittämään asti. Heikkikin tulisi myöntyväisemmäksi lapsensa tähden, ja Eevi itse saisi pojasta hyvitystä kaikista pettymyksistänsä. Viljon suhteen ei Eevi ainakaan koskaan pettyisi. Hänessä näkisi hän sen ihanteen, jota hän tähän asti turhaan oli etsinyt. Eevi muisti yhtäkkiä Erkkiä.
Hän heitti kaiken mestaroimisen ja seurasi heitä oppilaana. Ja hän katsoi heitäkin silmiin ja näki heidän sielunsa. Ne olivat ihmisiä, semmoisia kuin Heikkikin. Ne olivat kaikki häntä vanhempia, ja hän tahtoi heille antaa vanhemmuuden kunnioituksenkin. Kuinka väärässä olivatkaan ne, jotka sanoivat, että tieto oikeuttaa herruuteen!
Se oli majuri Hertzen'in joukko ja siinä parwessa on Heikkikin. Ennen peräymiskäskyä sanoi majuri Hertzen rinnallaan taistelewalle Heikille: "Aiotko, Repo, pitää eilisen sanasi?" "Ett'enkö pakene?" "Niin." "En askeltakaan; en kehtaa. Mieluumpi on tähän kaatuminen kuin häpeällinen pako." "Oikein Repo! Samoin olen minä päättänyt.
Yksi ainoa ajatus oli hänellä selvänä, yksi ainoa tunne häntä hallitsi. Se oli rakkaus. Missä oli Heikki? Mitä hän teki? Ja milloin he taas tapaisivat? Se oli Eevin ainainen ajatus. Heikkikin oli vähitellen alkanut etsiä Eevin seuraa. Tilaisuutta yhdessä-oloon tarjoutuikin usein pitkän, hiljaisen talven kuluessa.
Mutta hän ei sanonut sitä ääneen, vaan koetti huokaustaankin tukehduttaa. Silloin juoksi eräs lauttamiehistä, joka oli ollut kosken rannalla Paloniemen Heikin pelastuslautan kohtaloa katsomassa, suoraan sinne ja huusi: "Onnettomasti kävi... Heikin lautta hajosi yksin puin... Sinne suistui koskeen Heikkikin..." Kun hän kerkisi vähän hengähtää ja aikoi jatkaa, riensi Hanna kysymään: "Entäs miehet?"
Me olemme nähneet kansassa olewan tuota sotaista intoa, ennenkuin sota oli alkanutkaan, ja nyt kun se oli alkanut, eneni into isommaksi. Sen innon elähyttämänä lähti Heikkikin pois Oulusta, aikoen niin mennä säännölliseen taisteluun isänmaan edestä. Ensinnä toki meni hän Kuulan torppaan, ainoain ystäwiensä kanssa tuumittelemaan retkestänsä ja hywästit heille sanomaan.
Nyt hörhähti ruuna niin, että sieramet suurina tuprusivat, kyömisti kaulaansa ja nyhtäsi ison heinävihkon häkistä. Jokos maistaa! Pidä nyt mielessäsi, mitä olen puhunut eläkä murheitasi muistele eläkä huoliasi haudo. Tämä Heikkikin tulee sinua nyt joka päivä taputtelemaan.
Eräänä kertana oli kirkolla iso kokous, jossa oli tärkeitä asioita käsiteltäwänä. Keron Heikkikin sattui olemaan kirkolla ja hänkin meni kokoukseen. Hän kuunteli kokouksen meluisia wäittelyitä ja pian huomasi hän, että asiat alkawat mennä nurin narin.
Pyydä kauniisti hyvältä äidiltäsi, ei tiedä, vaikka antaisi hän sinulle yhtä suuren voileivän, kuin se minkä Heikkikin äidiltänsä sai. Hän eli Kalevan maassa, kynti peltoa, poltti soita ja viljeli metsää. Ahkera oli Sampsa poika Pellervoinen ja väkevä ruumiiltaan; raskain työ oli hänelle iloista huvitusta vaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät