Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 1. heinäkuuta 2025
Usean heistä täytyy aiwan wähästä, jopa aiwan tyhjästäkin alkaa elämänsä, sillä eiwät kaikki synny perinnöllisenä ja rikkaana talon isäntänä. Pienen ja welallisen talon kuudes lapsi oli Heikkikin.
Läheisyydessä leikitteli Viljo, ja hetken kuluttua yhtyi Heikkikin heihin. »Itä tulee», riemuitsi Viljo ja kiipesi hänen polvellensa. »Isä tulee», toisti Eevi iloisesti hymyillen. »Tutta», sopersi Viljo, ojentaen isällensä vihertävän lehden. »Sinä itse olet isän 'tutta. Mutta kylmäthän pikku kätesi ovat.» »Kylmätkö», kysyi Eevi levottomasti. »Mennään kotia, ettei hän vilustu.»
Sen jälkeen katsahti isäntä äitinsä puoleen ja sanoi: Antakaa ruokaa pikku vieraallemme, pianhan lapselle tulee nälkä eikä taida niin kovin suuret viljat hänen kotonansa ollakaan. Kyllä, kyllä, sanoi muori ja nousi liikkeelle, ajattelin itsekin samaa, vaikka jäin tuossa lukemaan. Syötkö sinäkin jo Loviisa, niin minä panen pöydälle ruokaa; siinähän se samassa sitten Heikkikin syöpi.
Ja Heikkikin ojentautui koko olennoltaan. Niin oli kuin ensimmäisestä kädenpuristuksesta hän olisi saanut yleisen luottamuksensa takaisin, maailman luottamuksen häneen ja oman luottamuksensa maailmaan. Hän halveksi Eemiliä ja tämän porvarionnea. He menivät asemasillalle. Siellä Antti pysäytti Heikin, peräytyi hänestä pari askelta ja sanoi: No, Heikki?!
"Mitä, mitä, mitä saakelia ... mitä tarkoitat oikeastaan, weli hopea?" sanoi Lewenius. "Kutka semmoista tekewät? onko semmoista ollut? Enhän koskaan lue suomalaisia sanomalehtiä", huudahti Lewenius. "Juuri niinkuin tuo Keron Heikkikin, joka tuolla tienwieressä makasi juowuksissa.
Annan kamarissa selitti provasti nuorille kuulioilleen kristin-oppia. Siellä näinä hetkinä nähtiin kapteenin tytär ja Liina ja provastin otto-poika Heikkikin. Amanda oli Liinalta kuullut Heikin elämä-kerran, ja elävällä kuvituksellaan kuvaili kapteenin tytär itselleen ne omituiset kohdat, missä Heikki oli ollut. Seuraus tästä oli se, että Amanda mielihyvin näki Heikkiä.
Parille kolmelle kävijälle oli Martti hyväntahtoisuudessaan niitä näyttänytkin, mutta kun suutari Heikkikin, "se maailman roisto", tuli ja hyvin pilkallisesti pyysi niitä nähdäksensä, että hän muka niistä oppisi "sen oikean vihkimäkenkien vasoonin" ja voisi pappilan mamselille tehdä kengät "oikein uutta muotia rannun kanssa", niin silloin suuttui Martti ja Heikki sai kauan näkyviä rantuja ruumiisensa.
Senpä wuoksi hän sanoikin: "Suomen kansa on korotettawa kansain joukkoon". Senpä wuoksi hän soikin Suomelle erikoisen waltiollisen aseman, wieläpä hän lisäsikin niitä etuja ja oikeuksia, jotka Suomella Ruotsin yhteydessä ollessaan oli. Heikkikin on palannut taisteluista takaisin.
Oli se Heikkikin niin itsepintainen ja taipumaton kuin teräksestä tehty. Eeviä ihan harmitti. Saisi Heikkikin joskus taipua eikä aina sitä häneltä vaatia. Eevi itki, itki niin, että sydän oli haljeta. Mutta sitte johtui mieleen että entä jos syy olikin hänessä itsessään? Hän vavahti. Olihan Heikki niin hyvä ja hellä, hän oli ankara ainoastaan omantunnon sitä vaatiessa.
Soiton vaiettua puhkesi yleisö myrskyisiin suosionosoituksiin; se ei löytänyt kyllin kuuluvaa keinoa tunteittensa ilmaisemiseksi; käsienpaukutuksen ohella se huusi, polki jalkojaan lattiaan, melkein raivosi. Olivatko nuo kaikki siis tunteneet samaa kuin Heikkikin! Oliko nuori viuluniekka samalla lailla löytänyt tien tuhansiin ihmissieluihin kuin oli löytänyt tien Heikin sydämeen!
Päivän Sana
Muut Etsivät