Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 12. heinäkuuta 2025
Kauvan pojat nukkuivatkin ja vasta seuraavan päivän iltana kykenivät he Tolkeen väelle tekemään selvää matkastansa Keron kankaalla, sillä Pertulta, joka kyllä valvoi, ei enää koskaan saatu kuulla järjellistä sanaa. Häntä oli hoidettava kuin pientä lasta ja niin oli alussa Anttiakin vaalittava.
Eräänä kertana oli kirkolla iso kokous, jossa oli tärkeitä asioita käsiteltäwänä. Keron Heikkikin sattui olemaan kirkolla ja hänkin meni kokoukseen. Hän kuunteli kokouksen meluisia wäittelyitä ja pian huomasi hän, että asiat alkawat mennä nurin narin.
"Rukoilkaamme Häneltä woimaa hywiä aikomuksiamme toimeen pannaksemme, jolla on sekä halua ja tahtoa meitä auttaa synnin loasta; hänen awullansa woimme me woittaa kaikki kiusaukset", sanoi Heikki wakawasti. On kulunut aikaa pari wuotta. Lainakirjasto on ollut sen aikaa käytännössä ja Keron Heikki on sitä hoitanut. Waloisan kynttilän tawalla on se lewittänyt waloa ympärillensä.
Jumalanpalwelus oli hywässä menossa, mutta kirkossa ei ollut monta henkeä; sen enemmän oli niitä ullakossa ja sen ympärillä, kuulemassa ja näkemässä jotakin uutta. Särkyikö sitten tuo kello, jolle Mönkön muori oli tuhoa uneksinut ja johon Tiitus niin lujasti luotti? Särkyihän se; ei kestänyt täyttä wuottakaan. Niinhän se oli Keron Heikin laita kuin monen muunkin kansalaisen.
Hän warmaan palaa kirjoja ostamasta kirjalainastoonsa", sanoi Rommander. "Aiwan oikein; arwasinhan minä ... Keron Heikki se on kuin onkin", sanoi nimimies, käännättäen samassa maassa makaawaa. "Kuinka sinä itsesi tuommoiseksi siaksi olet juonut?" lisäsi nimismies. "Otin wähäsen wiluuni kauppamiehen antamasta pullosta, niin menihän se..." koki Heikki änkyttää.
Kirjansitoja oli saanut kuulla, että tuolla syrjäkylällä oli tukulta sitomistyötä, sentähden tuli hän Heikin luo, ennenkuin tämä osasi aawistaakaan. "Hywää päiwää! Onko tämä Keron talo?" kysyi hän huoneesen tultuaan. "On. Istukaa!" sanoi Heikki, tulijaa sen tarkemmin katsomatta.
Se oli niin ulohtaalla kirkolta, etteiwät nämä kaukaiset kyläläiset woineet olla osallisina siellä olewiin yhteiskunnallisiin laitoksiin. Muun muassa oli siellä ollut jo jonkun aikaa lainakirjastokin, mutta etäisyyden tähden eiwät kyläläiset woineet sitä hywäksensä käyttää. Tässä syrjäisessä kylässä oli Keron talokin, jonka isäntänä Heikki nyt oli.
Sitä seuraavana päivänä oli myrsky ja tuisku viimeinkin lakannut ja päivä paistoi kirkkaasti, niinkuin ainakin keväinen päivä. Helottavan kirkkaaksi, kuin puhtaimman kateliinan, valkasi se silloin tasaisen lumipeitteen Keron kankaalla, ja muutamissa puissa kiiltelivät jääpureet, jotka nuiveilta oksilta alas päin riippuivat, kuni kirkkaimmat timanttikyyneleet.
Ruskearunkoiset ja talvituiskujen pilkuttamat petäjät, lumen kattamat näreet ja tummat, korkeat kuuset yhdessä aavemaisten, harmaiden ja hataoksaisten kuivien kelohonkien kanssa ikäänkuin antoivat eloa muutoin kuolleelle talviselle luonnolle. Etäällä tuolla vasemmalla pyrki pilviin mahtava Keron kukkula ja oikealla kohosi korkeuteen korpien valtias Jongunvaara, rotkoineen ja jyrkkine huippuineen.
"Mitä, mitä, mitä saakelia ... mitä tarkoitat oikeastaan, weli hopea?" sanoi Lewenius. "Kutka semmoista tekewät? onko semmoista ollut? Enhän koskaan lue suomalaisia sanomalehtiä", huudahti Lewenius. "Juuri niinkuin tuo Keron Heikkikin, joka tuolla tienwieressä makasi juowuksissa.
Päivän Sana
Muut Etsivät