United States or Belgium ? Vote for the TOP Country of the Week !
Piispa hyppäsi nyt seisalleen kiirehtiäkseen tervehtimään tulijaa ja jo portaita laskeutuessaan huusi hyvää huomenta ja korkeaa kiiltävää hattuaan heilutti kädessään merkiksi, että suntio paremmin huomaisi. "Huomenta, huomenta, rakas piispa", huusi suntiokin vastaan ja lähti kiireimmin askelin pyrkimään piispan ojennettua kättä kohti.
Kun ajettiin tuon ison kauppatalon portista sisään, seisoi taloudenhoitaja pihalla ja, katsoen Elsaa veitikkamaisesti silmiin, nosti hattunsa korkealle, kumarsi syvään ja heilutti ilmassa hattuaan rallatellen. "Konstaile vaan", arveli Elsa ja meni kyökkiin. Rouva katseli vihaisesti taloudenhoitajan menettelystä, kumminkaan ei hän mitään hiiskunut.
Hänen ei auttanut muu kuin nostaa hattuaan ja tervehtiä. Julia neiti nyökähytti päätään ja huudahti teeskennellyn lapsellisesti ja vilkkaasti, osoittaen erästä tähteä taivaalla: "Eikö toimituspäällikön mielestä tuo tähti tuolla muistuta pikku Main silmiä?" "Kyl-lä", sanoi Eugen vastahakoisesti.
Ja taas siellä keikkui se neiti ensimmäisenä hänen edessään. Laiva poistuu poistumistaan, Olavi ei katsahdakaan tänne, hän kai jo on kokonaan unhottanut. Mutta yht'äkkiä hän astuu esiin, nostaa hattuaan ja tempaa sitten nenäliinansa. Muutkin sieltä huiskuttavat, ne vieraat, se neitikin liikuttelee päivävarjoaan. Pastori huiskuttaa vastaan. Huiskuta sinäkin, Elli!
Yksi niistä piti kuninkaan hopeista sylkilaatikkoa, toinen hänen hattuaan ja kolmas kaunista ebenholssista keppiä. Viimein nousi kuningas ylös, otti lasinsa, käski meidän juomaan ja heläytti lasiansa meidän laseihin.
Frank Pocock kulki suoraan eteenpäin, siksi kuin hän oli saapunut kukkulan harjulle. Hän loi pitkän, laajan silmäyksen johonkin, heilutti hattuaan ja riensi alas Stanleyn luokse ilosta loistavin kasvoin, nuoruuden hehkulla ja elämäinnolla huudahtaen: Minä olen nähnyt järven, herra, ja se on suuri!
Sentähden oli pastorin ilmestyminen Ellille kuin kylmä tuulahdus, joka vilusti häntä selkäpiihin saakka. Ja Olavi tuskin voi pakottaa itseään nostamaan hattuaan vastaukseksi hänen tervehdyksellensä. Ilosta loistaen tuli pastori heitä kohti ja huusi jo kaukaa: Hyvää päivää!
Hän on parhaassa iässään oleva nuorukainen, puettuna viimeisen muodin mukaan, silinteri päässä, redangotti päällä, kaulus ja kaulahuivi kaulassa. Hän ojentaa isälleen, joka on palttoo yllä ja hänkin yhtä tarkasti marmoriin veistetty, kätensä hyvästiksi hattuaan kohottaen. Ja siinä ne seisovat nuo jokapäiväiset ihmiset, mitä hienoimpaan marmoriin ikuistettuina!
Näin lasna, kun hän lähti pois, kun sotaan käsky soi; kuink' astui uljain ryhdin hän, en unhottaa ma voi, en hattuaan, en töyhtöään, en päivetystä poskipään: ma aina tumman varjon nään, min kulmakarvat loi. Kun pohjan teiltä joukot pois taas kääntyi, kuulla sain kuink' iskettäissä yhteen hän ol' urhoist' urhokkain.
Olavi seisoi yhä paikallaan, kuin lattiaan naulattuna. Hän näki vain epäselvää valon tuikotusta hämärän keskeltä. Vihdoin hän riistäytyi irti, hapuili hattuaan ja syöksyi sen löydettyään kuin pahojen henkien ajamana ovesta ulos. Nuori mies istui tuolillaan ja katseli ikkunasta ulos. Yö oli ollut kylmä.