United States or Namibia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Neiti Wiik alkoi keskustelua yhdestä ja toisesta aineesta, mutta aina se raukesi sikseen, kun Hanna vaan mykkänä kuunteli eikä virkkannut mitään. Kuvateoksia he vihdoin rupesivat katselemaan ja silloin Hannalle tuli vähän helpompi olla, sillä ajatukset kääntyivät muuanne ja tuo kiusaava kainous jäi taaemmaksi.
Vai onko tuossa pelko siitä että minä rupeaisin riitelemään Hannalle perintöä nyt, kun on ukko kuollut ja itsekin tietävät, että se ukko-vainaan uhkaus ei ole mikään päätös, ja tuolla tavalla toivotaan pääsevänsä helpommalla? Vai ovatko tulleet käsittämään että Hannan laista emäntää tarvitaan talossa?
Hän näytti aikovan sanoa jotakin Hannalle, mutta ei sanonutkaan, vaan kääntyi jatkamaan matkaa Iisakin perässä. Hannaa puistatti. Tuntui kuin pelko ahdistaisi rintaa. Nyt hän ei tahtoisi kahden kesken Juhanin kanssa kävellä tätä polkua. Siinä johtui mieleen entisten paloniemeläisten villi veri... Ja melkein kuin tietämättään Hanna jäi isästänsä ja Juhanista jälkeen.
Koska minä rukoilin juuri sinulle, puhui Helga, hymy huulillaan, näppärästi ja iloisesti pistellen silakanpaloja koukkuihin.... Juuri sinun tähtesihän minä rukoilin ... juuri sitä, että sinä saisit, mitä tarvitset ... että jumala antaisi niin paljon, että riittäisi sinulle ja Hannalle. Ja tapahtui niin. Pidä sinä siis vain kaikki, koska se oli jumala, joka ne lähetti.... Kalle, mikä sinun on?
Hän vei tuolin tauluineen ulos palkongille, puhalsi taulusta pois tomun ja huomasi sen suureksi muotokuvaksi nuoresta miehestä, joka oli kuvattu jonkin Hannalle tuntemattoman loistorykmentin juhlaunivormuun.
Helga sysäsi syrjään telineensä ja meni ulos. Hän oli ajatellut sen toisin. Hän ilmaisee sen vasta myöhemmin, vasta sitten, kun paalit on myöty ja saatu rahat ja niillä rakennettu tupa Kallelle ja Hannalle sinä päivänä, kun heidän huoneensa on valmis ja kun istutaan ja juodaan tuliaisia häiden jälkeen.
Vähän ajan perästä tapaamme toisemme taas. Hyvästi siksi! Hän puristi Hannan kättä ystävällisesti ja meni matkaansa. Hanna ei oikein ymmärtänyt koko kohtauksesta mitään. Ei hän ainakaan luottanut äskeisiin lupauksiin. Hetken kuluttua tulevat jymisevällä jyrinällä uljaat vaunut kahden korskuvan hevosen vetäminä ja pysähtyvät juuri Hannan viereen, suureksi hämmästykseksi Hannalle.
Tällöin ehtisivät miehet hypätä lautalle... Niin oli Iisakki soutumiehille ja Hannalle selittänyt. Se oli kyllä uhkarohkea yritys, joka voisi onnistuakin, mutta samalla siinä olivat kaikki hengenvaarassa, niin pelastajat kuin pelastettavatkin. Hanna näki miesten rupeavan soutamaan... Iisakki seisoi vakavana perämiehen paikalla, vaikka vaahto roiskui vasten silmiä.
Mieli rupesi painumaan levottomaksi ja tunsi halun lähteä pois, vaan hän ei ollut Hannalle ilmaissut mitään asian nimeä, mitä vasten hän oli tullut käymään. Hänelle juolahtikin mieleen näppärä tekosyy, kääntyi Hannan puoleen ja ystävällisesti kysyi: »Niin, tuota, minun pitäisi lähteä pois haromaan. Minä lähdin täällä käymään kuulostamassa, mitä sinä täällä nyt olisit vailla.
Minä sitä eilen jo epäilin, kun Woldemar pyöritti sinua ringissä niin kovasti, että olit vähällä kaatua.» »Olisit minulle sanonut silloin heti. Kun minä en semmoisia ymmärrä.» Hannalle jo vedet nousivat silmiin; sydän oli täynnä tuskaa. Olga vaikeni ja mietti. Sanoi sitten: »Hullusti, että annoimme heidän jäädä tänne, vaikka tiesimme, kuinka se oli sopimatonta.