Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 19. kesäkuuta 2025
Teidän salli nyt ei Kronossynty akhaijeja auttaa, vaan näin uhkaa hän, ja se uhka on täyttyvä totta: rammaks äkkiä lyö hevot vaunujen eestä hän vinhat, teidät niiltä hän koht' alas syöksee, murskaten vaunut; vuoden kymmenen vyöryiss' ei mene teiltä ne haavat haikeat umpeen, jotk' äkin polttava leimaus iskee, jott' älyäisit, Athene, mit' on sota taattoa vastaan.
«Jo«, vastasi Klaus. «Surmaaja ei enää surmaa. Kyösti on saatu kiini. Vaan sitä älkää Marialle puhuko«. «Noo!« mumisi majuri. «Vai oli se Kyösti; sitä en minä tiennyt«. Petetty. Olisin kuollut, kurja raukka. Olisin katkennut katala Nämät kummat kuulematta, Haikeat havaitsematta. Kalevala. Kontiosaarella on Lemmon luola autio. Lakeinen on kiini, paasi suulla paikallaan.
Ei kumpikaan tahtonut heittää viimeistä, heikkoa toivoa, että jotakin tapahtuisi, joka estäisi tahi toistaiseksi lykkäisi nuo haikeat jäähyväiset. Mutta minuutti minuutin perästä kului, ja hiljaisuus heidän ympärillään kävi syvemmäksi ja tyhjemmäksi, ikäänkuin sielunkamppailu olisi vähitellen tyyntynyt. Ei ollut enää mitään sanottavaa, ei mitään, paitsi viimeiset jäähyväissanat.
Näin kuiskasi impeni, orvokki raukka; nyt näin: oli poskien ruususet poissa. Jo haikeat moittehet rinnassa kuulin: mun vuoksi on kukkani kuihtunut täällä! Mä suutelin häntä ja itkin.
Mutta hänen sydämensä oli huokeampi kuin oli ollut moneen vuoteen. Kun hän noissa vanhoissa majataloissa, joissa matkallansa olivat yötä, vaipui nukuksiin, näki hän unta, että hän taas oli työssä vanhan satulamaakarin luona ja että hänen tulevan elämänsä haikeat surut vielä olivat häneltä laupiaasti peitetyt. Mutta todellisuus tuntui hänestä enemmän unelmalta kuin unelma itse.
Hän hyppäsi isännän ja emännän luokse, jotka seisoivat vieretysten, kietoi heidät käsivarsillansa ja vaipui heidän rinnoillensa tukahtumaisillansa yhdellä kertaa sekä suru- että riemuitkuun. Häntä kalvasi näet omantunnon haikeat soimaukset siitä, että hän oli eronnut Savolasta katkeralla ja nuhteellisella mielellä; toiselta puolen taas paisuttivat kiitollisuuden tunteet kyyneltulvaa.
Kaikkein silmät kääntyivät nyt sitä suuntaa kohti, missä Jakobsson seisoi, huomatakseen, kuka tuo ylen rohkea puhuja olikaan, joka näin röyhkeästi uskalsi parjata itse majesteettia, mutta hän oli jo poissa. Ainoastaan kiivaat kiroukset ja haikeat valitushuudot osoittivat sitä rataa, jota myöten hän kelvollisten muurin-murtajiensa avulla oli kulkenut halki väkitungoksen.
Käki kukkuu kultarinta Vaaran vehmaan viertehellä, Kukkuu huolet, kukkuu riemut, Kukkuu haikeat halunsa; Taikka lehdon liepehellä Raksuttaapi laulurastas Kuusen kukkean nenässä; Joen suussa jouhisorsa, Tavi rannan ruohikossa Soittelevi soitintansa Kilvan joutsenen keralla, Joka seljän ulapalla Leijuu ulpulumpeen lailla, Kilvan angen allin kanssa, Joka surkunuotillansa Sekin luonnon kieltä soittaa.
Sillä mä sen sanon heille, ja täyttyvä myös se on totta: rammaks äkkiä lyön hevot vinhat vaunujen eestä, heidät niiltä mä koht' alas syöksen, murskaten vaunut; vuoden kymmenen vyöryiss' ei mene heiltä ne haavat haikeat umpeen, jotk' äkin polttava leimaus iskee, jott' älyäisi Athene, mit' on sota taattoa vastaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät