Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 11. kesäkuuta 2025
Katso otsaa ihanaa, Katso ruumistakin, josta Viidet haavat haamoittaa; Niin nuo kalliit veri-haavat Niinkuin helmet heloittavat: Halleluja kaikukoon! Magdalena! eloon herää! Tullut valkeus on, Kuolemall' ei valtaa enää, Riemulaulut soikohon: Kaunas poistui tuskas, vaivas, Etehes nyt aukee taivas: Halleluja kaikukoon!
Nyt eroittivat hänen väsyneet silmänsä ajajat: voi nimetöntä tuskaa ja hätää! Mitä hän nyt näkee kalvistuneet kasvot, päähän-vajonneet silmät, veriset haavat on sodan hirmuisa palkka ja maksu.
Me onnettomat iskimme ensiksi, ja siitä on meillä kovin huono puoli; mutta ei pidä heidänkään pääsemän ilman »maksa pois lakkarista». Onpa täällä kylliksi haavoja, jotka tuskin vielä ovat ehtineet saada rupikaprokkia niskaansa; ja ne todistavat jotain, ne haavat. Hmmh! Mutta jos Toukolaisistakin selkiäisimme, niin onhan meillä tässä aina varrottavana kerran vuodessa tuomiopäivä: lukukinkeri-päivä.
Tämän holvihuoneen perällä, mahtavain romaanilaisten pylväiden kannattamassa, valkaistussa kaariaukossa oli jäljennös Kristuksen haudasta Jerusalemissa mataline porttinensa ja kapeine hautakammioinensa, jota joukko pieniä, kivikoristeisissa jaloissansa vilkkuvia hautalamppuja valaisi; tässä valaistuksessa nähtiin maalattu vahakuva luonnollisessa koossa, esittävä Kristusta, jonka ruusunpunaiset veriset haavat näkyivät paljaiksi jätetyissä jäsenissä.
Vanha lääkäri, joka oli katsomassa matkueen tuloa, tutki heti molempain onnettomain haavat. Valdemarin sanoi hän elävän, mutta hänen jalo äitinsä oli kuollut, koska hänen rintansa oli muserrettu. Lapsi ei nähnyt enää koskaan äidin armaita kasvoja. Valdemar oli jo kauan ollut terve, ennenkun hänen mieleensä johtui kysyä hyväntekiäinsä nimeä.
Hänen tottunut silmänsä sattui kumminkin pian Ellun sidottuun käsivarteen, ja sanaakaan sanomatta astui hän Ellun luokse. "Teillähän on ollut kamala kohtaus", virkkoi lääkäri, istahtaen sairaan viereen. "Kuinka te voitte?" "Hyvin voin, herra tohtori, varsin hyvin", vastasi sairas. Lääkäri päästi siteet auki ja tutki tarkasti haavat.
"Niin, niin, sun surusi helposti tajuan. Miehesi kuoli puoliko vuotta sitten?" jatkoi Lovisa, johtaen puheen toiselle tolalle. "Sen surun haavat alkoivat jo arpeutua, niin tuli tämä haikea suru. Oi kamalaa, kun pieni lemmittyni villipetojen saaliiksi joutui". "Onko näillä seuduin viime aikoikin liikkunut villipetoja?" kysyi Lovisa.
Mutta oikeassa sinä olet: kostoni on kurja, sillä eihän hän tunne niitä haavoja, jotka minä teen hänen ruumiiseensa... Paremmin hän sen asian ymmärsi... Voitko lukea ne haavat, jotka hän viilsi minun sydämeeni, tai ne polttomerkit, joita hän on lyönyt minun rintaani?... Ja kuitenkin minä jäin elämään, en kuollut... Itse kuolemakin kammosi minun tuskaani ... kukaan ei minua kuullut, kun pyysin ja rukoilin sääliä ... ei kukaan ... ei kukaan... Ha, ha!
Tuuhea lehvistö tutajaa, kun hän keveällä, tottuneella kädellä runkoja pykältelee, ja humahtaen ja vähän huudahtaen niinkuin tyttö, joka keinussa heilahtaa, vaipuvat koivut limikkäin maahan, pihlajat putoavat toistensa helmaan, haavat vielä maassakin lehtiään ystävällisesti lepattelevat, ja tuomet vielä kaatuneinakin kukkiensa tuoksu-uhria suitsuttavat.
Jälleen herää ruumiisi, Vapahtavat hermosi, Haavat vuotaa verta uutta, Verta verestä ne huutaa. Paatunut vaikka hän oli, tunsi lääkäri sydämessään suuren vastahakoisuuden astumaan tään miehen kynnyksen yli, jonka kuolemaan hän, vaikka, mitä personaa koski, erehdyksestä, oli ollut syypää.
Päivän Sana
Muut Etsivät