Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 7. marraskuuta 2025
Oi kansa raukka, onneton, Jok' kuoll' et voi, et elää saa, Vaan niinkuin haahmo rauhaton Viel' astut paikkaas kotoisaa. P
Minun mielipaikkani on metsä, jossa niinkuin haahmo kuukkailen yksinäni päiwäkaudet ja jossa rauhassa saan kuunnella noita hiljaisia kuiskauksia: 'en minä, isä, parane enää koskaan' 'ei meidän lapsemme enää elä' 'täällä sydämessä' 'wika sydämessä' 'köyhä Kerttusi' 'minä kuolen aina ja nyt sinua rakastawana'. Silloin olen useinkin näkewinäni hänen hennon haamunsa tuolla puiden wälissä ei, tuollahan hän nyt näkyi aiwan lähellä olewan puun takaa, pensaan takaa ja nyt se jo pujahti tuon ja tuon kiwen taa, kallionnyppylän taakse.
Matti Kurjen silmät kiintyivät tähän kummalliseen näkyyn. Haahmo jakaantui hänen mielestänsä kahtia ja muuttui hänen kahden surmatun naisensa muotoiseksi. Hänen käsivartensa puutuivat ja heikommin hän alkoi vivuttaa miekkaansa. "Surma ja kuolema!" hän ärjähti. "Kaikki Tuonen vallat minua kiusaavat".
Kylmä tuuli puhalsi hänen kasvoihinsa, kun hän astui ulos portista. Taivas oli pilvessä ja raskaita pisaroita sateli. Kun hän tahtoi kääntyä kulmassa, tuli naisen haahmo häntä vastaan. Katulyhdyn liehuvassa valossa näki hän nuoret, kalpeat kasvot ja sysimustan silmäparin.
Sanottu; ja joutuen Nadeschdan Rinnalle hän äänetonnä jätti Vanhuksen ja pakeni pois kauvas Niin kuin haahmo kamala ja katos Kohtaloihin tietymättömihin. Yhdeksäs laulu. Autuas se joka taitaa Kaiket kohdat järjestää ja sydämmensä Nerolla vaan tehdä, hoitaa Pienen rauhallisen onnen kukkatarhan.
Haahmo, läsnäoleva henkinen olento, voipi seurata meitä sinne, johon kuolevaisen jalka ei voi astua, se voi seurata meitä keskellä tohuisan kaupungin melskettä, se voi puhua meidän kanssamme kovaäänisen puheen kohinassa, se voipi tulla luoksemme lukittujen ovien läpi, kun istumme yksin räiskyvän tulennoksen edessä, se voi meitä neuvoa, elähyttää ja innostuttaa.
Mutt' synkkänä, röyhkeenä Ja vaatteet korvettuneina Darg Jo kuolevaisena istui Kuin haahmo laivalla vaan. Hän lausuvi: "Kuningas, Käyn unheen lepohon mielelläin, Rukoilen vaan tämän eestä, Mi yksin surevi mua. Et nää hänen kasvoissaan Mun vertani. Sillä ketään ei Maan hylky, heittiö jätä Velkansa perilliseks'.
"Niinpä kuole, sinä murhamies", huusi Pouttu ja tapasi vihamiestänsä vasempaan olkapäähän, jotta punainen veren-soilu parskui miekan jäljestä. Haavan tuska tuntui Kurjen sydämmeen. Hän kokosi vimmattuna viimeiset voimansa ja haavoitti vihamiehen päätä. Mutta itse hän jo horjahti ja kaatui hervottomana. Hän käänsi silmät Lauhaa kohden; tulen liekki siinä vielä leimahti, mutta haahmo oli hävinnyt.
Oi kansa raukka, onneton, Jok' kuoll' et voi, et elää saa, Vaan niinkuin haahmo rauhaton Viel' astut paikkaas kotoisaa! Sun poikas parhaat, uljaimmat Armotta Saksilainen löi, Ja nurmikkosi vihannat Hän saaliiksensa kaikki vei. Maat, joita kynnät orjana, Ol' esi-isäis vanhat maat; Sä vierahana astua Perintöäsi omaa saat.
He ehkä päivän nousua siinä odottavat. Nyt miestä kolme maalle astuvan näen, ja tätäkohden he käyvät. Tunnenpa heidän, tunnen viisaan Väinämöisen, seppä Ilmarin ja nuoren Kaukomielen. He kaiketi tietänsä tutkistelemaan käyvät ylitse niemen tässä. Mutta ken lähestyy tuossa? Ei ole se elokas mailman tämän, vaan haahmo muuamen kuolleen. Lumikelmeä hän on ja vauhkosti hän astelee.
Päivän Sana
Muut Etsivät