Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 2. heinäkuuta 2025
Niinkuin ruotsalainen tohtori O.W. Alund, jonka vasikoilla tässä parasta päästä kynnämme, annamme kunnian Quinto-kylälle, jossa siis Domenicolle ja hänen vaimolleen Susanna Pontanarossalle vuonna 1446 taikka 1447 syntyi poika Cristoforo sekä myöhemmin Giovanni Pellegrino ja Bartolommeo.
Kerran tään tarinan mun mummoni jutteli mulle: Golfin kiiltävi pinta, ja laivoja lykkivi laineet, Tuul' yli vetten käy, koin-ilman huokuva henki; Muiden laivojen eell' on muhkea »Genova» uusi, Kulkeva Intiahan tavaroita ja toivoa täynnä; Laivaa ohjaelee perämiehenä nuori Giovanni, Geenuan kaupungin merimiesten kuulusa kukka.
Mutta viisikolmatta vuotta myöhemmin etsiskeli muuan toinen Italialainen, Giovanni Verazzano, kulkuväylää Kiinaan Amerikan pohjoispuolelta ja purjehti silloin ranskalaisilla laivoilla pitkin Pohjois-Amerikan itärannikkoa Floridasta New-Foundlandiin saakka, tutkien sitä jokseenkin tarkasti. Ja tämän retken johdosta arvelivat taasen Ranskan kuninkaat samaa rannikkoa heidän omaisuudekseen.
Ja että voin nyt tehdä tämän suorituksen, vaihka myöhäisenki, siitä kiitän näitä kahta hirmuista päivää; mutta alun toki aukasi Claudio. Oi, Claudio! missä vaeltelet nyt ja miksi et riennä ystäväsi luokse? Giovanni! Giovanni! Tule! Missä olen huomena? Olenko jo ehtinyt perehtymään paikassani, vai katselenko kamoten ja hämmästyen ympärilleni vielä? Missä olen juuri tähän aikaan?
Rohkenen vielä kysyä: reisaatteko pois? CANZIO. Kohta, Giovanni. Lupani on lopussa ja vapauteni tiessään. Vähän ikävä asia. GIOVANNI. Minä näen: te ette jaksa hyvin. CANZIO. Mistä näet tämän? GIOVANNI. Miksi hikoilette tässä viileässä salissa? CANZIO. Tuo minulle raikasta vettä; sillä minua vainoo kiusallinen jano. Tuo sieltä vuoren lähteestä, jonka partahalla lasna ollessani vietin monen hetken.
Armahtakaa meitä ja antakaa meidän mennä." Ja he ovat saaneet mennä. Ranskalaiset Canadassa. Olemme jo ennen kertoneet, miten Italialainen Giovanni Cabotto vuonna 1497 englantilaisella laivalla oli uudestaan löytänyt Labrador'in ja luultavasti Pohjois-Amerikan koko itärannikon.
Tai nojata muuriin auringon mennessä majoille ja puiden varjojen langetessa pitkinä ja salaperäisinä niinkuin yksinäisen, yöllisen runoilijan ajatukset. Tähän oli kristillinen Rooma koonnut kaikki pyhimmät muistomerkkinsä. Itse Basilika, itse San Giovanni in Laterano, jo antoi paljon ajattelemisen aihetta.
GIOVANNI. Tässä olen, herra. CANZIO. Hyvä! Saat mennä taas. Sano: kuinka kauvan olen jo tässä aikaellut? GIOVANNI. Nyt on meillä tiistai, lauvantaina tulitte. GIOVANNI. Tahdotteko muuta? CANZIO. Oletko saanut aina ja täydellisesti palkkas tässä huoneessa? GIOVANNI. Aina ja täyden palkan. CANZIO. Minulta on kuitenkin sinun saatavana kolmen päivän palkka. Ota tämä kukkaro.
Claudio, sinä mun impeäni, säteilevä niinkuin aurinko, olet kironnut, häväisnyt, ja tämähän polttaa mun sydäntäni. Giovanni! GIOVANNI. Mitä tahtoo herrani? CANZIO. Viimein toki tässä. Mutta kuinka kuluu ijankaikkinen aika? GIOVANNI. Kohta ehdostaa. CANZIO. Ehdostakoon jumalten hämäränaikaan! Missä on ystäväni Claudio? GIOVANNI. Hän on jättänyt linnamme.
Lähellä istui sillon Rachel, polvilla ommellus, josta katsahti hän millon Välimeren kaukaiseen kiiltoon, millon taasen leikitsevään lapseen ruohistossa. Siellä kerran ilosena kellahtelin ja nukuin väsyneenä viimein kasvattajani suojaan. Minä muistan sen. Mutta tuo vettä sinä. GIOVANNI. Minä riennän. Mutta aika on liian tärkki, koska aina voimallisemmasti synkeä ääni huutaa nimen Canzio.
Päivän Sana
Muut Etsivät