Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 3. heinäkuuta 2025
Mammakin oli niin ihastunut Georgiin, että alituiseen häntä katseli. Helena päätti nyt sangen tärkeäksi saada tietää oliko hän yhtä kaunis kuin Georg. Olihan ihan selvä, että jos Helena olisi ollut kaunotar Georgin rinnalla, niin ei varmaankaan olisi ollut niinkään ratkaistua, että Georg ja hän kuuluvat toisilleen. Mutta nyt näyttivät kaikki pitävän sitä itsestään selvänä.
Olivat seisoneet haudalla ja itkien puhuneet hänestä. Mutta siitä oli jo neljä kuukautta. Sitä uteliaampi oli Helena saamaan tietää, mitä kumman asiata Georgilla saattoi olla. Asia oli nyt semmoinen, että Georg pyysi Helenaa antamaan hänelle ranskan tuntia. Helena rupesi nauramaan ja kysyi mitä ihmettä hän ranskan kielellä aikoi.
Helena nauroi kohti kulkkua tallin ovessa. Pruu. pruu! huusi Georg ja hänen äänensä muuttui vähitellen itkeväksi hätähuudoksi. Kuski tuli tallista. Sjoh, sjoh, pani hän ojennetuin käsin hevoselle, joka ei heti antautunut. Poni tiesi, ettei kuskilla ollut leipää, eikä tullut luo, vaan juoksi suoraan tallia kohden, jonka ovelta Helena tarttui sen suitsiin. Georg itki ääneen.
"Tulee toinen aika" oli mamma kerran sanonut: "ja saa nähdä kestätkö sinä yksinäisyyttä." Nämät sanat muistuivat hänelle nyt niin-niin elävästi. Ja jos se todella olisi tapahtunut muulloin, ei hän mitään olisi pelännyt, mutta juuri tähän aikaan! Georg oli ainoa elävä ihminen, joka muistutti hänelle vanhaa kotia ja menneisyyttä, ja joka vielä päälliseksi suri sitä mitä hänkin suri.
Mutta katsos minä kun olen kerran semmoinen, en saa päähäni mitään noin äkkiä, minä voin vaan vähitellen. Helena sanoi siihen: Hyvä. Mutta käyköhän se todella päinsä, kun sinä olet upseeri? Georg katsoi ihmeissään Helenaan. Etkö sinä siis todellakaan tiedä, että minä olen jättänyt erohakemukseni? Mutta mistäpä sitä tietäisitkään, kun olet niin meidän seuroistamme vetäytynyt,
Mistä sinä oikeastaan tulet, Helena? kysyi Georg ja tahtoi ottaa häntä kädestä, kuten tavallisesti. Tulenpahan vaan, sanoi Helena eikä antanutkaan tällä kertaa kättänsä Georgille. Se tapahtui ensimäistä kertaa.
"Sen kyllä arvasin", sanoi pastori Friedrich, ystävällinen hymy huulillaan ja taputteli Georgia herttaisesti olalle. "Jumala antaa aina ahkeralle palkintonsa, eikä oppi ojaan kaada, tieto tieltä sysää." "Toivonkin että taivaallinen isä minua auttaa", jatkoi Georg, "sillä nyt, kun yliopistovuoteni ovat menneet, en osaa sanoa kuinka tästä puolen jaksan huolta pitää omastani ja äitini elatuksesta.
Näetkö mitä täällä olen antanut tehdä? kysyi Georg. En minä mitään erinomaista huomaa. Permanto on poissa, lehmät seisovat maanpäällä, alla kulkee viemärit. Mutta eikö ole likaista? Ei vähääkään. Täältä saa suosammalta ihan vierestä. Mutta ei ole mitään vetoa, ja se on pääasia.
Georg sanoi, että hän oli hengästynyt varmaan rappusissa tullessaan, ja päästäen Helenan käden hän istuutui pöydän ääreen, missä he tavallisesti lukivat. Helena aikoi ensin istua sohvalle ja antaa Georgin istua yksin pöydän ääressä. Mutta Georg oli toisella kädellään jo ottanut tuolin seinän luota ja asettanut viereensä Helenan varalle.
Georg pysyi yhtä vapaana ja samaten vieraiden nähden suuteli Helenaa niinkuin se olisi ollut maailman luonnollisin asia, saattoi myös pidellä toisella kädellään vyötäisistä ja taputteli tuon tuostakin hellästi yhä tuolla hienolla ylemmyydellä. Tämä kaikki oli juuri niinkuin Georg oli heidän pieninä leikkiessään sanonut, että kun on kihloissa, niin pitää olla näin.
Päivän Sana
Muut Etsivät