Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 3. heinäkuuta 2025
Mutta kun hän nytkin näin istui ja heilutteli, silloin hän yhtäkkiä tuntee, että Georg ottaa hänen kädestänsä kiinni. Hän katsoo kummastuen Georgiin luullen ensin, että Georg ehkä ei näe lukea hänen kätensä vuoksi. Mutta kun hän katsoi, otti Georg toisellakin kädellä hänestä kiinni, ja silmät paloivat yhtenä loimuna. Siinä tuokiossa Helena ymmärtää kaikki.
Adelbert säpsähti ja Georg huusi: "Ei koskaan, eipä koskaan tule se rikkaitten osalle, ja joskus se sinulle selviää, joskin nyt epäilet sanojani. Jos ruumis hekumassa elää, niin henki nääntyy; mutta parempi on, että ruumis hukkuu kuin sielu. Ethän silti ole onnellinen, Adelbert, joskin käsissäsi on kaikki rahavalta; mutta minä olen onnellinen, vaikka olen köyhä ja puutteitten kanssa taistelen.
Nyt lausui mestari Georg Rörer: "Minä kuulin kerta teidän kunnian-arvoisuutenne sanovan jotakin, joka usein lohduttaa minua nimittäin: 'minä olen rukoillut Herraamme Jumalaa, että Hän antaa minulle autuaallisen lopun, kun lähden täältä. Ja Hän tekee sen; siitä minä olen varma. Viimeisellä hetkelläni olen minä vielä puhuva Kristuksen, meidän Herramme kanssa, vaikkapa kuinka lyhyen aikaa.
"Te olette siihen työhön aivan omiaan!" huusi hän hyvällä mielin. "Ryhtykää siihen jo huomenna varhain, ja elkää orjailko ruhtinasta, jos hän, niinkuin luultava onkin, työtänne hieman katselee. Hän on vallan ystävällinen ja armollinen herra, joka suopi hyvää kaikille." Huomenna lähti Georg ruhtinaan linnaan. Hän käytettiin isoon huoneeseen, jossa oli työ toimitettava.
Mutta onni ei näyttänyt suosivan heitä. Täälläkään ei oltu kotona. Ulko-ovi oli pantu kiinni ja puupalikka pistetty säppiin. Mihin ihmeeseen ne ovat voineet mennä, arveli Helena. Ja nyt kun on vielä sunnuntai-aamu. Kirkossa ei niillä taas ollut tapa käydä. Georg katsoi kelloonsa ja se ei ollut vasta kuin puoli kahdeksan. Silloin Helena huomasi missä ne olivat.
Ja vaikka hän näin tässäkin osotti olevansa se, miksi oli itseänsä sanonutkin, että hän ainoastaan vähitellen osaa eteenpäin mennä, niin kyllä hän toiselta puolen näytti myöskin olevansa se, joka panee toimeen minkä on kerran päähänsä saanut. Myöskin sen vähäisen voiman, mikä koskessa vielä oli vesien alennuksen jälkeen, aikoi Georg tulevaisuudessa käyttää.
Kaikki mitä hän oli odottanut tästä kuudennesta käskystä, sitä ei tullutkaan. Hän kun oli epäillyt synniksi salaista mielikuvitustansa, että Georg nyt taas tulee, ja he taas muka leikkisivät vanhaa leikkiänsä. Mutta jos se ei ollut syntiä, niin koko käskystä ei mitään synnin tapaistakaan hänelle voitu löytää.
Helena ei ymmärtänyt miksi se olisi ollut niin erikoista että he nyt olivat kihloissa, ja oli epätietoisena vaiti, jonka tähden Georg itse vahvisti sanansa: Niin, me olemme siis nyt kihloissa! sanoi hän ikäänkuin, että siitä nyt riippuu kaikki se mikä sitten on seuraava.
Hän olisi minua nuhdellut, ottanut kuormakseen yhä suurempia kieltäymyksiä ja minua niin kauan ahdistanut, kunnes olisin suostunut lopettamaan hyväpalkkaisen työni. Tulot siitä riittävät äidilleni huoletonta elämää ja minulle keinoja jatkuviin opintoihin hankkimaan. Niin, olenpa vielä pienen pääomankin itselleni säästänyt hädän ja murheen päivien varalta." Georg vaikeni.
"Tule ystäväkseni, tule luokseni, minua koskaan enää jättämättä! Tulethan, Wald!" Ja rajusti syleili hän nuorukaista, jonka ylevää mieltä ja hiljaista kuntoa hän osasi arvostaa. Georg ei ollut Adelbertin herttaisuudelle kylmäkiskoinen. Sydämmellisellä silmäyksellä kiitti hän häntä ja irtautui lempeästi hänen syleilystään.
Päivän Sana
Muut Etsivät