United States or Qatar ? Vote for the TOP Country of the Week !
Tähän keskeytyi herrain puhe, ja Gall otti päivälistan käsilleen, alkaen kirjottaa siihen tämän viikon miehet ja sitten merkitä, mistä taloista tulee tulevaksi viikoksi. Kun se oli tehty, erosivat miehet kotiinsa mennäkseen. Tapani yksinään tuli pirttiin, missä emäntä parhaallaan pauhasi suutuksissaan, kun oli kuullut herrojen vielä viikon viipyvän talossa vastuksina ja mieliharmina.
Viikko sitten sain häneltä kurjasti vapisevalla kädellä kirjotetun kirjeen, jossa hän sanoo tautinsa olevan auttamattoman, monet tohtorit ovat sen vakuuttaneet... Ei tule enää Gall... Niin hauska toveri ja iloinen sielu ... kyyneleet tulivat silmiini lukiessani hänen kirjettään, kun hän sanoi puhuvansa viimeiset sanansa tässä elossa... En unohda hänen muistoaan."
Pahaa aavistaen sieltä tulla koppasi Dampbell katsomaan ja hätäisesti aukasi pirtin oven, jossa Gall kompuroi seisaalleen kuin vasta syntynyt hevosen varsa ja hoki: "Tota noin, tota no-noin."
Gall rupesi nyt vääntelemään sääriään ja matkimaan Tapanin kävelyä, vaikka oli niin päissään että tuskin jaloillaan pysyi. Tapani punalti päätään tulisesti ja syöksähti kahdella harppauksella ovesta ulos, lyöden oven raskaasti kiinni ja meni suoraa päätä pirttiin, purren hampaitaan mennessään. Pirtissä ei ollut enää ketään, vaan olivat kaikki jo menneet yötiloilleen, mikä minnekin.
Tarkk' on jouseni, Gall, kuin sun. Mene, Morvenin kankahilla Yksin kulkea halajan vaan. Metsän impi se lempii Jousta, nuolia, koiriaan." Pois läks' Gall, oli otsans' synkkä. Rurmar, laulaja, läheni nyt. Kauan ääneti ollen, Hän Oihonnaa silmäili. "Neito", lausuvi nyt hän viimein. "Sua kun katselen, sieluni muu Katsantohosi hukkuu Niinkuin päivähän usman yö.
Minulla ei ole käsi koukussa työmiehelle palkkaa maksaessa." Tätä sanoessaan hän katsoi kiinteästi Tapanin silmiin, nähdäkseen mitä tämä puheensa vaikuttaa. Tapani pysyi vaan alakuloisena ja hieman arasti sanoi: "Tuleeko ensi kesänä Gall mukaan?" "Gall parka", huoahti Dampbell, "Gall on yhä Vinkuvan sairaalassa. Liekö miehessä enää henkeä.
Ja Hjalmarin laulaja, Hän saisko pilkaten mainita Ett' yksin kolmea vastaan Hän kaatui, sankari tuo? Gall, poika sa kuninkaan Kuin hänkin, veljistä vanhin sä, Käy yksin taistohon, kaadu Jos pettää miekkasi sun!" Ja taistohon yksinään Gall läksi; heikkopa ollut ei Tää Shelman ruhtinas, mutta Sen surma kuitenki vei.
Suurten pojat ne miks' ei muista Isäin tapoja, miksikä he Vihaa kantavat, josta Rauha Morvenin häirääntyy? Neito linnassa on; sen tähden Gall on jousensa unhottanut, Rurmar laulanut siitä, Eestä taistellut Klesamor. Shelman immelle kenpä kelpaa, Laakson kukkanen, ken sinut saa? Tuulosen sulotuokse, Hengittää sua kenpä saa? Viimein katkesi vaitiolo.
Mutta nenään tuoksahti väkevä haju, jonkatähden hän kaasi suuhunsa vaan niin paljon että maun tunsi ja laski lasinsa pöydälle. Dampbell ja Gall palasivat nyt jatkamaan äskeistä keskenjäänyttä puhettaan eräästä Gallin kotipaikalla olevasta suuresta maanviljelijästä, sen tiilisestä navetasta, sen kolmesta jalkavaimosta, joilla on oma koti, ja oikean emännän häijyydestä isännälle.
Mutta ei aikaakaan kun pirtin ovi aukesi ja Gall hoippuen ja kumarrellen työntyi sisään, kantaen niitä kahta kenkäparia ja yhä myötäänsä kumarrellen tolitti: "Tota no, tota no, elkää mi-minu-nulle o-olko vi-vihassa-sa. Tota no me-mehä-hän o-ollaan vi-virkave-velje-jet. E-em-me ri-riite-le... Mi-minä nöyrärasti py-pyydä-dän te-teitä ho-hoita-maan nä-näitä sa-saappa-paita."