United States or Democratic Republic of the Congo ? Vote for the TOP Country of the Week !
Varsinkaan ei minun eukkoni pidä saada vihiä tästä, sillä sitten minä en enää saisi häneltä rauhaa. Kuuletkos, Frits! Sinä pidät suusi kiinni, ymmärrätkös?» Pikkulinnut, jotka olivat nähneet tapahtuman, kertoivat sen tovereilleen pitkin metsää, puulta puulle lentäen. Ja kun matkamiehemme ajoivat metsän läpi, kuului kaikkialta: »Kuulkaapas, kuulkaapas! Swart ja Witt, Swart ja Witt.
Me menemme vain ensin vasemmalle, sitten yli sillan, sitten kappaleen matkaa takaisinpäin, sitten vasemmalle, sitten poikkeamme oikealle ja menemme katua alas. Ja olisipa ihme, ellemme löytäisi sitä taloa!» He astuivat katua ylös ja toista alas ja Kalle ohjasi. Vihdoin he pysähtyivät. »Kuules, Frits, sikäli kuin voin muistaa, on se tämä viheriäinen talo.»
Pari vuotta kuluu pian, ja silloin minä suljen sinut syliini, niinkuin nyt tänään". Ja hän kumartihe vähän alespäin ja suikkasi suuta tytölle. "Hyvästi nyt", sanoi Dorotea tukahtuneella äänellä, "ja mene Jumalan haltuun!" Frits nousi ja meni. Mutta vähän väliä hän seisahtui ja kääntyi katsomaan Doroteaan päin; raskas oli tämä lähtö hänelle!
Varhain seuraavana aamuna läksi matkaseurueemme rautatien asemahuoneelle. Kalle ja Frits kantoivat arkkua, Witt ja Swart kantoivat eväitä. Nyt oli vaan kysymys, mitä rautatietä heidän piti matkustaman. "Kas", sanoi Swart "tässä asuu leipuri, ne ihmiset nousevat tavallisesti varhain aamusin. Minä menen sieltä kysymään".
»Kas, pojathan siellä ovatkin», sanoi Swart, joka tällävälin oli täydelleen herännyt. »Kuinka hiidessä te olette tänne joutuneet?» »Ei se meidän syymme ollut», sanoi Frits. »Poika», sanoi Swart, »kuinka voit sinä tehdä minulle semmoisen häpeän ja vielä vieraassa maassa että sinut on pantu putkaan?» »No, isä, älkää nyt suotta suuttuko!
No, ei nyt hullumpaa!» Frits oli kuullut vain puolella korvalla, mitä Kalle sanoi. Hänestä tuntui kuin olisi Dorotea seisonut hänen edessään, suruaan valittaen. Se valitus kuului niin surulliselta, mutta samalla niin kauniilta, että hän sai kyyneleet silmiinsä, vaikka hänen sydämensä sykki kuitenkin niin autuaallisesti. Se ei ollut Dorotea, ja kuitenkin se oli hän.
Näillä, Kallelle ja Frits'ille käsittämättömillä sanoilla sysäsi vartija ystävämme pimeään porstuaan ja pani oven lukkoon. Molemmat nuoret miehemme, Kalle Witt etunenässä, kömpivät nyt portaita ylös; vihdoin seisahtuivat he erääsen käytävään. "Henrikki", huusi Frits, "avatkaat ovi, että voimme nähdä missä me olemme". Ovi aukeni ja pitkänlainen olento kynttilä kädessään näyttihe siinä.
Kalle ja Frits vietiin ulos, ja Swart alkoi kertoa: »No, kuten sanottu, minä tulen rautatieltä ja tahdon mennä pastorin Henrikin luokse. Minä kuljen ja kuljen ja haen ja haen ja kyselen ihmisiltä, mutta kukaan ei voi minua opastaa. Nyt tuli hämärä, ja minä yhä kuljin pimeässä ja hain pastorin Henrikkiä.
Hän näki muiden muassa, että katto oli maalattu ja että seinillä ei ollut tapettia, vaan ne olivat maalatut paneleihin, joiden välillä oli arabeski-pylväät. "He ovat ulkomaalaisia," ajatteli Kenelm, "vaikka mies puhui hyvin englannin kieltä. Sentähden he pelaavat enchreä pyhä-iltana, ikäänkuin se ei olisi väärin tehty. Miehen nimi on Frits.
Hän oli ollut kylässä puhelemassa hetkisen lukkarin Dorotean kanssa siellä alhaalla sen vanhan seljapuun luona; täällä olivat he vannoneet toisilleen ikuisen uskollisuuden ja kun Frits saisi vastaanottaa talon, viettäisivät he häänsä, vaikka vanhemmat panisivatkin vastaan kuinka ankarasti tahansa.