Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 20. heinäkuuta 2025
Ne koskivat silloin enimmäkseen taidetta ja kirjallisuutta, ja samassa kun ne kertoivat hänen harvinaisesta lukeneisuudestaan ja hyvistä tiedoistaan, olivat ne aina muodollisesti erittäin hienot ja hiotut. Eva Ingmanissa ei ollut rahtuakaan kunnianhimoa ja halua tulla huomatuksi ja kuuluisaksi.
"Jumala on kuitenkin mahtavampi, kuin saatana", sanoin minä; "miks'ei siis mikään säde tunge pimeyden lävitse, että hedelmällinen vuosi, kevään ihanuus, sadon runsaus, kodin ilot opettaisivat kansaa ymmärtämään, että Jumala on rakkaus?" "Voi Eva", vastasi hän murheellisesti, "oletko unhottanut, ettei ole ainoastaan perkele mailmassa, vaan synti sydämessä?
Arvatakseni hän on kärsinyt paljon." "Hän näyttää olevan yhtä kuollut ilolle kuin kärsimiselle", minä sanoin. "Mutta kivutta ihmiset eivät näin kuole", lausui Eva hyvin totisesti. Meidän talomme Wittenbergissä on vähäinen. Yläkerran akkunoista näemme tuolla puolen kaupungin valleja nummen ja Elben, joka kimaltelee ja säteilee pajupensaitten ja vaivaistammien välistä.
"Minä olen Tuomo eli setä Tuomo, kuten pikku lapset Kentuckyssä sanoivat." "No, minä olen myöskin lapsi ja tahdon samoin sanoa sinua setä Tuomoksi, sillä minä tulen varsin hyvin toimeen sinun kanssasi. Mihin sinä sitte matkustat, setä Tuomo?" "Mihinkä matkustan? Sitä minä tosiaankaan en tiedä, neiti Eva." Eva näytti hyvin kummastuvan. "Etkö sinä sitä tiedä? Isä tietää aina, mihin hän menee."
Minä en kuullut mitään enää Evasta eikä tuulesta, vaan nukuin sitkeästi ja näin unta, että Eva ja yksi enkeli koko yön puhuivat latinaa minun vieressäni, jota minun olisi mielestäni pitänyt ymmärtää, mutta tietysti en ymmärtänyt.
Eräänä päivänä pyysi Eva Ofelia tätiä leikkaamaan osan hänen kiharoistaan, sillä hän tahtoi jaella niitä ystävilleen muistoksi. Ofelia tuli saksineen ja pian oli Evalla syli täynnä pitkiä kiharoita, joita hän vakavasti katseli ja punoi laihojen sormiensa ympäri. Vähä väliä hän myöskin loi katseensa isäänsä, joka seisoi siinä synkän näköisenä huulet kokoon puristettuina.
"No ei, sitäpä en toki sano. Minä sanon sinun antaneen hänelle rukkaset". "Miksi niin? Minä en tahdo tuota kunniaa itselleni. Sitäpaitsi on mielestäni naisen varsin huonoa ja sopimatointa kopeilla sillä, että joku nuori mies on hänelle osoittanut suurimman kunnian ja luottamuksen mitä mies naiselle voipi tehdä". "No, no Eva; älä nyt sanokaan ett'ei siitä liitosta koskaan mitään tule.
"En minä väittänyt, että kukaan ei ole ylpeä", vastasi Eva. "Tarkoitatko siis, että hänellä on jotakin, josta sopii ylpeillä?" "Ensiksi kaikkien Gersdorfien haamut", lausui Eva; "ja sitten korkea, esi-isiltä perinnöksi jäänyt oikeus pitää samettia ja helmiä, jota et sinä enkä minä saa tehdä.
Sitäpaitse halusin nähdä Evaa Wat Sydney'n seurassa, omin silmin vakuuttaakseni itseäni, että he ovat kihloissa, ja että Eva todella rakastaa häntä. Jos niin on, ajattelin itsekseni, on hän varmaankin läpi-liukas keikailija ja vaarallinen nainen, jonka seuraa tahdon välttää.
Rouva van Arsdel, kuten hellätuntoinen neuvonantaja ainakin, joka pelkää loukkaavansa tunteitamme, ei sanonut mitään varmaa, mutta kuitenkin kylläksi, saattaaksensa minut levottomaksi. Mitä hän oikeastaan tarkoitti? Oliko huhu noussut? Oliko tämä ehkä viittaus Evalta itseltä? Olikohan Eva kertonut tunteistani äidillensä ja hänen kauttansa tahtonut varoittaa minua vaarasta?
Päivän Sana
Muut Etsivät