Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 19. kesäkuuta 2025
Kun hän tuli kotiin, oli hänen kasvoissaan toinen ilme; synkät varjot olivat poistuneet ja rauhan ja ilon aamunkoitto kajasti hänen piirteistään. "Olin lehtori Valkersin luona ja tunnustin kaikki", sanoi hän taas tavatessaan Esterin. "Jumalan kiitos, hän ei ole kärsinyt tuosta pahasta huhusta, josta hän ei edes tiennyt ja joka oli syntynyt vain omituisten sattumain kautta.
Häntä hävetti ajatellessaan, että hän oli pyörinyt Esterin edessä kuin kananpojan hautonut hanhi, joka parastaan koettaa saadakseen sen veteen houkutelluksi. Mutta nyt hän aikoikin panna toimeen uuden suunnitelman, ja se oli rautainen! Hän lyö Esterin eteen Juhon kirjeen. Mikä tämä on, hyvä neiti?
Tänään ensi kerran pääsi se huulteni yli, mutta vain näyttääkseni sinulle, kuinka sinä kaikki nämä vuodet olet ollut halveksitun Åke Henningin vallassa, kuinka olisin voinut, jos olisin tahtonut, kukistaa sinut, ja siksi on minulla oikeus vaatia Esterin onni palkinnoksi siitä, mitä olen tehnyt."
Sven ei kuitenkaan antanut häiritä itseään; hänestä oli hyvin mieluista siirtää ikävät kohtaukset niin kauas kuin suinkin tapa, jonka hän säilytti elämänsä loppuun asti ja koska äiti ei mitään virkkanut, voi hän mielestänsä jatkaa hupaista leikkiään. Vasta kun hän kuuli Esterin totisen kysymyksen: "Sven, mitä sinä teet?" katsahti hän ylös kesken leikkiään ja päästi irti pikku nuket.
Siihen kun hevonen pysähtyi portaitten eteen, oli forstmestari vastaanottamassa, auttoi Esterin kärryistä, suuteli, kokosi hänen päällysvaatteensa ja pikkutavaransa kärryistä kantaen ne itse sisään, jossa uudelleen tervehti Esteriä syleillen ja suudellen. Päivällispöydässä istutti forstmestari Esterin vierelleen.
Vajaan kahden viikon kuluttua seurasi häntä äitini autuaallisten majoihin. Ja ennenkuin hän silmänsä ummisti, siunasi hän poikaansa. Esterin silmät kostuivat, mutta hän oli vaiti.
Ristit pian mätänevät ja lahoovat, puut ne kasvavat, ja joka kevät kylvää Esteri kukkia äitivainajansa haudalle. Kun kirkkaana pyhä-aamuna lintunen lentää pihlajaan ja rupeaa laulamaan, niin silloin kirkastuu Esterin silmä ja hän lausuu kaipaavalla äänellä äitinsä sanat: Oi milloin, ja milloin, ja milloin?
Esterin mielessä siitä väikkyi vain hyvin hajanainen muisto: paljon väkeä ja valoa, josta hänet temmattiin äkkiä pimeyteen, missä näki kaksi suurta keltaisena palavaa silmää. Mutta tämän hajanaisen muiston vaikutus oli kuin kamalan unen.
Ensiksikin oli hän valehdellut, sen lisäksi oli Bengt osannut ohjata heidän yhteentörmäyksensä niin taitavasti, että hän oli tehnyt Esteristä milt'ei kiittämättömyyden ja epähienouden hirviön sekä Bengtin että Esterin omissa silmissä.
Esteri tuli ajatelleeksi pientä sievää kissanpoikaa, joka kehräten istuu olkapäällä ja samettikäpälällään koskettelee hiussuortuvia, vaan joka voi yhtäkkiä puraista korvanlehteä. Ja hänen mieleensä johtui yhtäkkiä Alfred Levon. »Minkä vuoksi ryökkynä minua teitittelee?» sanoi Kalle kerran Esterin neuvoessa häntä.
Päivän Sana
Muut Etsivät