Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 19. kesäkuuta 2025
Ester ei vastannut eikä kääntynyt, mutta makuusuojaan mennessään hän ihmetteli itsekseen, kuinka oli mahdollista, että toinen ihminen, ehkä tahtomattaan, tarkottamattaan, aina löysi sanat, jotka kaikkein enin haavottivat ja kiusasivat toisen sydäntä... Sinä yönä ei Esterin silmiin unta tullut.
Kaikki olivat hyvin ystävällisiä Esterille, osaksi koska ei kukaan halunnut suoraan vastustaa Bengtin tahtoa, osaksi koska Esterin suloinen olento voitti kaikkien sydämet.
Esterin ja hänen äitinsä asunto oli kaupungin vaatimattomimpia: kellertävä yksikerroksinen puutalo neliskulmaisine, mataline ikkunoineen. Mutta vuokra oli halpa, ja heillähän ei ollut paljon, millä elää; sekä Esterin palkka että äidin työansiot olivat vähäiset.
Mutta sitten hän oli saanut uuden määräyksen, että jos talonpoikia Esterin kotipuolesta tulee käymään kuka tahansa, ja tahtoo tavata Esteriä, niin pitää sanoa, että Esteri ei ole kotona.
Niin pysyi Esterin ja Fredrikin liitto häiritsemättä. Kumpikin nautti onneansa kuin huumauksissa, muistellen ainoastaan nykyhetkeä, mutta ei tulevia aikoja.
Ja kodissaan oli hän viime aikoina ollut vähän mukana seuraelämässäkin. Vaan isältä peritty syvä taiteilijasielu oli hänessä kuitenkin voittamassa, ja tämä hänet liitti Väinöönkin. Ja Väinön taiteilijainto kasvoi kasvamistaan juuri Esterin kautta.
Vilpittömällä hämmästyksellä katseli hän kohtausta isän ja tyttären välillä; ja hänen mielestään oli siinä merkillisintä se, että lumi alkoi sulaa ja valua turkilta alas Esterin tukalle ja olkapäille. Käyttäen hyväkseen ensi näkemisen jälkeen syntynyttä äänettömyyttä avasi tuo kunnon mies suunsa ja pyysi neitsyt Larssonia olemaan varuillansa, muuten hän varmaan kastuisi läpimäräksi.
Miksi et sano mitään, etkö pidä tästä...? Mutta kun Ester katsahti häneen, putosi työ hänen kädestään lattialle ja tietämättään hän peräytyi pari askelta. Verner...! Ei Ester, ei se ole mitään. Kuule, tule syliini, tule! puhui Verner. Ja hän veti Esterin syliinsä, katseli häneen tulta säihkyvin silmin, suuteli hänen kaulaansa, rintaansa... Verner, minä pelkään sinua. Et saa peljätä.
Sven nautti tuntiessaan ympärillään hivelevää hiljaisuutta viime aikojen kaiken levottomuuden jälkeen, hän nautti päivänpaisteisesta, kimmeltävästä merenlahdesta, joka levisi hänen ikkunansa edessä; mutta enin hän nautti, kun hän kuuli oven varovasti aukenevan ja kun Esterin suloiset, hymyilevät kasvot kurkistivat hänen olkansa takaa ja hellät, äidinkädet lempeällä väkivallalla riistivät hänet kirjotuspöydän äärestä saadakseen hänet aamiaista nauttimaan tai hetkiseksi lepäämään.
Hän ei ollut oikeastaan osannutkaan mitään sanoa, ei ainakaan lohduttavaa. Mutta nyt hän osaa ja tietää neuvoa: nöyrry. Se on yksinkertainen neuvo, vaan varma ja suloinen! Esterin matka edistyi hitaasti. Ja hänestä alkoi tuntua, että hän ei jaksa kävellä kotia asti. Hänen pian täytyikin istua tienviereen levähtämään, ja hän toivoi että sattuisi tulemaan joku hevosella ajaja.
Päivän Sana
Muut Etsivät