Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 22. kesäkuuta 2025
Helena astui nyt Esan luo, silitti hänen ohimoitaan ja sanoi: "Minä toivon, ettei tuosta onnettomuus seuraa, jos lupaamme Valpurimme Hannulle". "Tuommoiset lupaukset ovat jotensaki järjettömiä", jupisi Esa. "Appa he eivät mieltyisikään toisiinsa. Se ainaki on välttämätön ehto onnelliseen avioliittoon ja sillä välipuheella minäki suostun Sofian ehdoitukseen".
Siitä Santra hiukan virkistyi, kun Valee rupesi kyselemään, jokohan pian tulee totta Karhun Esan ja Rekipellon Sannan kaupoista? Sitä ei Santra tiennyt. Mutta nyt oli kuitenkin päästy juttuun, joka ei heitä kumpaakaan koskenut ja livahdettiin siten ikään kuin ulos nykyisestä piiritystilasta. Silloin tuli Valeen äiti sisään.
Esan muodossa ilmestyi jotenki selvästi tytymättömyys. Luopion emäntä nykäsi Helenaa hiasta ja kuiskasi: "Tämä on aivan kummallista älä pelkää en sanaakaan hiisku tästä asiasta. Kyllähän minä olen paljon nähnyt, vaan minussa pysyykin paljo".
Silmäin loiste rohkea ja tulinen, varsi jäykkä ja voimakas. Pysähtyivät. Lomppi jäi. Sanna seisoi, pyyhki hikeä kasvoiltaan, ei ollut huomaavinaan, ei näkevinään, Esaa, mutta odotti kuitenkin. »Tule!...» Esa tarttui Sannan käteen. »Hoh!» pääsi naiselta puoleksi kummasteleva, puoleksi ilakoiva hillitty huudahdus. Kuumeentapaisesti työnsi hän ympärillä hyöriviä syrjään ja tarttui Esan käteen...
Nyt vaan on jouduttava, että ehdimme junaan. Minusta alkoi leikki tuntua huvittavalta ja niin vaikkakin epäillen lähdin kuin lähdinkin mukaan. Toinen luku. Kun oli kiire, nousimme ensimäisessä kadunkulmassa ajurin rattaille ja lähdimme ensin asunnoistamme hakemaan välttämättömimpiä matkatarpeita. Sitten kummankin asunnossa käytyämme, lähdimme Esan sanojen mukaan matkakirjojen hakuun.
Tarkastelun kestäessä ilmeni Esan silmiin villi hohde ja yhtäkkiä hän kumartui ja puraisi äidin nimettömään sormeen. Muori parkaisi ja Esa päästi kamalan naurun. »Ottiko kipeästi?» kysyi. Muori siunasi, valitti ja itki kättänsä heiluttaen. Esa muuttui jälleen totiseksi, jopa entistä kalpeammaksi. »Minä jätin tuon muiston teille, äiti, jos en enää tältä reisulta palaa.
Puukko tuppehen ja malmari povehen, kun kylälle lähdetähän, niidenpä tähden karskia poikia aina peljätähän.» Siukku kyhösti piippuunsa takan ääressä, löi pontevasti tahtia ja säesti kähyäänellaan rönöttäen Esan kirkasta tenoria. Emäntä vetäytyi peloissaan Ellan luo... »Onko sitä viinaa?» kyseli Vennu. »Laskehan irti», pyyteli herastuomari.
Noissa kasvoissa huomasi niin paljon yhtäläistä Esan kasvojen kanssa, että saattoi oitis arvata tässä saavansa kunnian tutustua Esan äitiin, talon emäntään, tuohon kuuluisaan Karhun muoriin. »Missä Jussi on?» huusi Esa ovessa. »Häh?... Etkö tiedä? Mitäs varten mun pitää sua elättää, jos et edes tiedä sitä?
Tämä Jassu tarvitsee ryypyn, se pelkää pakanan lailla, kun me oomme varastaneet hevosen ja kärryt tuolta Taipaleen takaa. Anna sille ryyppy, että se sais parempaa kurssia. Kuinka sä, vietävän jänishousu pelkäät, kun saat olla Karhun Esan kärryillä, häh?» Esa puristeli Sakarin Jassua.
Kaikki tuo tuli niin harvakseen kuin Esan olisi täytynyt pakottaa ulos jokainen sana aivan erikoisilla ponnistuksilla. Grönberg katseli häntä vakavasti, ja Esalle näytti olevan tuskallista seisoa siinä. Hän koetti edes rykiä karaistakseen itseänsä. »Vai niin», virkkoi Grönberg hetkellisen vaitiolon perästä, »kyllä minulla jo on renki pestattuna, mutta...»
Päivän Sana
Muut Etsivät