Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 22. heinäkuuta 2025
»Teillä on pieni lapsi, äsken syntynyt?» kysyi hän. Niin oli, neljän vuorokauden vanha, ja hän, äiti, oli niin heikko, ettei ollut kyennyt nousemaan. Missä mies oli? Eiköhän se siellä ulkona? juuri hän tässä oli... Vaimo silmäili ikkunoihin päin, ja Esan Liisa, joka näytti hyvin tomeralta ja toimelliselta, nousi ilmoittaen, että hän menee sitä katsomaan.
Rovasti oli saanut kuulla leskeltä Esan käynnistä ja tuli kysymään, oliko lesken puheessa perää. Esa kertoi lyhyesti asian ja lausui vaikeimman kohdan olevan saada Valpuri erilleen Helenasta. "Tuollapa tytär tulee", sanoi rovasti Esalle. "Kyllä minäkin koetan puolestani jotakin vaikuttaa".
»Niin minä vain sanon että...» uudisti muori. Lindblom käski muorin pitää suunsa kiinni. »Mitä varten? Minä puhun, minä, ja minä tahdon puhua. Minä olen ollut emäntänä...» »Suu kiinni!» ärjäisi nimismies. Esan katse kohosi penkin loukosta. »
Olen tainnut kävellä vähä harhaan, kun en ole monasti liikkunut täälläpäin." Miehet tekivät työtä käskettyä ja veivät minut aivan lähelle Esan kotia. Sitte puikkivat metsään taas. Oli kuin olikin Esalla oikein siinä, että tämä kansa on pohjaltaan rauhallista. Ei meistä ole rosvoiksi.
Kuljettiin rantaa ylöspäin jonkun matkaa ja sitten poikki joen Aumolan rantaan. Sauna tässä rannassa oli jo veden vallassa. Tapani laski venheen saunan ovelle ja tirkisteli sisään ra'ollaan olevasta ovesta. "Jumala paratkoon!" huudahti Tapani. "Saunan lavalla makaa mies." "Mies?" kysäsi Sofia. "Miksi mies siellä makaa?" "Luulenpa oikein Esan isähän tuo on". Tapani oli oikeassa.
Se olikin, tuo pöytä, harvinaiskalu, jäännös esi-isiltä; se oli yhdestä lankusta, jonka läpimitta oli kolmekymmentä tuumaa. Istuinpenkit olivat samaa sukua, leveät, lahnavat ja lujat. Ne olivat todella oikeita vanhankansan huonekaluja. Esan astuessa tupaan istui vanha, turpea akka takkakivellä ja tirkisteli häntä.
Esa pyöritteli suutaria yhä loassa ja nauroi kurillisia naurajaan. »Nouse ylös...! mitä siinä kelkkarehdat», Esa puheli. Sakarin Jassua alkoi jo kyllästyttää, sillä hän oli vähitellen selvinnyt. Esan häntä rääkätessä sai Jassu tilaisuutta sylisin tarttua kiinni tämän jalkoihin ja veti äkkinäisellä nykäyksellä Esan kumoon.
Nyt vasta Esa taas muisti Sakarin Jassun, mutta häntä ei näkynyt missään. Esa päätänsä kynsimään. Joko se nyt pääsi ja minulla oli aikomus panna hänet kyyditsemään tuota hevosta takaisin! Hän juoksi ulos katsomaan, ei löytänyt; huuteli, ei kuulunut. Kiukutellen palasi hän takaisin huoneeseen. »Anna mennä, mitä tuosta», sanoi Sanna, joka luuli, että hevonen oli Esan oma.
Sitten hän otti kirveen oikeaan käteensä, pysähtyi keskilattialle, tuijottaen kuin kuolemanenkeli Karhun Esan silmiin. »Kenenkä työtä tämä on?» kysyi hän äänellä, joka olisi ollut tarpeeksi panemaan hampaat tavallisten miesten suussa kalisemaan, sekä tarttui vasemmallakin kädellä kirvesvarteen. Suupielessä väreili omituinen hymyily.
Minä olen varkaalle niin kovin vihainen että... Minkälainen puukko isännällä on?» »Tällainen se on miehen puukko.» »Tuo nyt on puukon näköinen, tuon viitsisi ottaa ja Esan puukon kanssa.» »Mutta mitenkä ne saisit?» »En tiedä... Piisaako sinun puukostasi, Esa, jos mä hyppelen ryssää ja tappelen kalajokista?» »No, jos saat sen sitten varastetuksi, niin saat pitää.»
Päivän Sana
Muut Etsivät