Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 15. kesäkuuta 2025
Minä en saattanutkaan mennä ohi, vaikka kyllä musta tuon rioläjän yli olisi mennyt kuin tyhjää, minä annoin sen mennä takaperin ja ne rupesivat kangillaan lyömään», toimitti Esa. »Ha haa!» nauroi Ella sekä useat muut, jotka olivat keräytyneet kuuntelemaan. Tiesivät näet, mitä siitä seurasi.
"Järki-ihmisten kanssa täytyy tulla toimeen järkevällä puheella aina ja kaikissa vaiheissa", on hänellä tapana sanoa. Viime kesäkuun alusta, kun Esa muutti asumaan Kolikkoinmäelle, olen kuitenkin ollut siinä uskossa, että hän ennemmin taikka myöhemmin alkaisi horjua vakaumuksessaan.
»No ei se ole sun asias, jos minä saan tai olen saamatta.» Muori ei katsonutkaan Esaan, tuijotti vain suoraan eteensä ja huiskutteli ruumistaan. Esa lähti raivaamaan tietä kamariin, potkien pyttyjä pois edestään.
Esa meni suoraan äijän viereen. »Onko teillä viinaa?» kysyi Villen korvaan huutaen. »Viinaa?... O-on sitä.» »Pankaa pöytä koreaksi. Onko sianlihaa?» »Sian...?» »Sianlihaa!» »On sitä», emäntä ehätti ennen isäntää. »En minä tiedä», isäntä sanoi, »emäntä sen... Onko sitä? Pane tälle Esalle ruokaa pöytään.» Ukko-vanhus vapisi kuin tuomarinsa edessä.
"Kyllä se oli niin", todisti Helena. "Mutta sinä pyysit minua tuohon esitykseen suostumaan", virkkoi Esa. "Se on totta", sanoi Helena hämillään. "En voinut aavistaa " "Järkevintä on aina olla suostumatta siihen, jota ei voi aavistaa", virkkoi Esa vähän tyytymättömästi. Nyt seurasi äänettömyys, jota kesti hyvän aikaa.
Ajettuamme sitten muutaman minutin katuja ylös ja alas, seisautti ajuri hevosensa erään korkean kivitalon pääovelle. Vaikka Esa kiirehtikin joutumaan, ehdin kuitenkin silmäämään oven päällä olevaa talon nimikilpeä. Siinä seisoi suurilla, punaisilla kirjaimilla maalattuna: »*Suomen satamatyöntekijäin liitto*». Hymähdin itsekseni, mutta mitään puhumatta seurasin Esaa.
Sille Esa nauroi ja ilveili. Kehui, että huomenna panee rengin viemään hevosen ja kalut sinne, mistä olivat ottaneetkin. Hakekoon Hautalan Janne koninsa mistä tahtoo. Esa kertoi tästä keveästi ja avomielisesti kuin lapsi, joka ei rikoksessa ymmärrä mitään pahaa olevan. Vennu pudisteli päätä, naureskeli ja sanoi, ettei hän luule Esan jutusta niin hevin selkenevän. »No soromnoo, yhdentekevä.
Hänelle, joka näihin asti oli purjehtinut toveriensa kera kuin kupla veden päällä, hänelle, joka aina oli *antanut* selkään tuskin nimeksikään koskaan *saanut*, hänelle oli Korvenloukon tappio sapettava isku. Sitten kuoli musta, tuo erinomainen hevonen, josta monessa pitäjässä puhuttiin, joka oli kuin itse Esa.
Mutta vihdoin rohkaistuivat he. Varovasti ryömien he lähestyivät ahoa, Esa etummaisena. Näkyykö sitä? kuiskasi jo Otto. Ei. Ryömi sitte vielä! rohkaistui siitä toveri. Ja miten suuri oli heidän ilonsa, kun he ahon reunaan päästyänsä huomasivat, että pelättyä härkää ei siellä ollutkaan! Ottokin uskalsi nyt kohota polvillensa.
Olisin kaiketi kysynyt vieläkin jotakuta seikkaa, mutta Esan vaimo tuli samassa sisään kahvikomppeineen ja keskeytti puhelumme. Heti kahvia härppimään päästyämme kysyi Esa taaskin, mitä minä pidän yleensä satamatyöläisten hommista niiden nykyisessä muodossa. Mitäpäs minä osaan pitää, kun en juuri mitään tiedäkään.
Päivän Sana
Muut Etsivät