Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 19. kesäkuuta 2025
Kaiken tuon Bendel kertoi minulle kovasti itkiessään; ja sitten itki hän ilosta kun oli minua jälleen tavannut sekä siitä että oltuaan tietämättömissä minun olopaikasta hän nyt tapasi minun tyyneenä ja maltillisena. Semmoiseksi oli näet epätoivoni muodostunut. Näin surkeuteni jättiläisenä, muuttumattomana edessäni, olin sen tähden jo kaikki kyyneleeni hukannut eikä enää valitus päässyt rinnastani.
»Sinun soittosi talvi-iltain hämärässä, kun istuit haaveksien pianon ääressä ja lauloit niitä lauluja, joita tiesit minun rakastavan, en voi sitä sanoin selittää, millaiset tunteet minussa silloin myllertivät, vaikka minun täytyikin istua rauhallisena ja kätkeä epätoivoni riehuvaan rintaani» »Mutta nyt sitä en enää voi, minun täytyy saada varmuus.
Jos hän kertoo paroonille, sanoi hän, olen minä hukassa, sillä parooni, joka kyllä tietää että minä en tapa itseäni, asettaa hänen läsnä-ollessaan veitsen minun käteeni, ja silloin saa hän nähdä koko tuon minun epätoivoni olleen vaan teeskenneltyä. Hän meni peilin eteen ja tarkasteli itseänsä; hän ei ollut koskaan ollut niin kaunis. Eipä sentään, sanoi hän hymyillen, eipä hän hiisku mitään.
Kohtalosi on kova vieläpä toivotonkin, sillä pitkällinen tottumus on niin pimittänyt isäntäväkesi, etteivät he mitään huomaa. "Ettekö pidä voista, herra? Kyllä siitä maksoin hyvän hinnan, se on parasta, mitä kaupassa on. Kävin valikoimassa tätä ainakin sadasta tarjolla olevasta pytystä." Olin mykkä, mutta epätoivoni ei vähentynyt. Ja kumminkin on voin valmistus niin perin yksinkertaista.
Ja unta, untahan kaikk' on tää: mun murheeni mustimmatkin, epätoivoni, tuskani, taistoni, sydänkaihoni katkeratkin; mitä oon minä, onneton, kärsinyt, mitä mulla on onnea ollut, on unten aaltoja ollut vain ja unten tuomana tullut.
Mutta äiti on nähnyt, että minähän päin vastoin löin Pekkaa ja suruni ja epätoivoni on rajaton. On ollut elämässä muutamia riemun hetkiä, joiden muisto vielä vuosien päästä ajaa veren vanhassa ruumiissa karkeloimaan ja mielen keveänä liekehtimään. Kotiinmatka koulusta joululuvalle ensimmäisen syyslukukauden päätyttyä on yksi niistä, kenties kaikkein voimakkain.
Voitteko antaa sen anteeksi?» »Onhan kaikki jo ohitse. Olette tällä kertaa kokonaan haihduttanut epätoivoni», vastasin hänelle. »Ettehän anna sen enää palatakkaan», lausui hän levottomana. »Sitä en voi luvata», sanoin. »Liian varhaista on vielä arvella sinne tai tänne, mutta siltä minusta tuntuu, ajatellessani, kuinka outoa ja kummallista kaikki on ympärilläni».
Mutta äidin kuva toi mieleeni hänen opetuksensa ja neuvonsa, ja minä aloin hiljaa itsekseni toistella Davidin psalmeja, joita jo pienenä olin saanut suuren joukon oppia ulkoa. Kun epätoivoni seitsemännen päivän iltana oli korkeimmillaan enkä voinut hetkeksikään silmiäni ummistaa, toistin useampaan kertaan ja sydämeni pohjasta kuudetta psalmia.
"Miksi näyttäisin itseäni väkevämmäksi ja paremmaksi kun olen", sanoi hän: "Enkö ole ilmankin onneton, lisäämättä suruani koettamalla sitä salata. Eikö epätoivoni saisi edes valittamalla helpotusta etsiä."
Päivän Sana
Muut Etsivät