United States or British Virgin Islands ? Vote for the TOP Country of the Week !
Keisarilla kun on raamattu kullasta: kannet ja kaikki kullasta! Vaan sinäpä et osaa lukia. Osaatko sinä sitten? Osaapa äitini. Niin osaahan minunkin äitini. Minunpa äitini osaa paremmin! Osaa kun sattuu! Osaapaan! Eipään! Osaapaan! Vannopa! Vannopa sinä värttänä! Silmääpä! Korvaapa! Opettelepa konttamaan! Näin jankatessaan rupesivat he töykkimään toisiaan ja syntyi lopussa käsirysy.
O-hoh...! Ei tohtisi, väitti Esa, mutta toinen tenäsi: Jos olisi meidän Mustinkaan kokoinen, niin tohtisi se tulla. Eipään... Jos oikein suuren seipään ottaisi, niin ei tohtisi, ylvästyi Esa. Mutta toinenkin, muistaen äitinsä puheet Immosen härästä, väitti: Mutta jos olisi Immosen vihaisen härän kokoinen, niin silloin se jo tohtisi! Vaikka olisi miten iso, kasvoi Esan ylpeys.
Näimme siellä kaksi kerjäläistyttöä seisovan huoneen seinustaa vasten. Toinen näytteli toiselle koreita paperilippuja, joita apteekissa sidotaan rohtopullon suulle. Eipä sinulla ole tämmöisiä! ärsytteli näyttäjä toveriaan, saadakseen hänessä kateutta herätetyksi. Onpaan minulla kotona, vastasi toinen, vaikka asia saattoi olla ettei hänellä ollutkaan. Eipään! intti ärsyttelijätär. Onpaan!
»Tyhjä kuusi.» »Eipään. siinä on kynttilä ja kaksi piparkakkua.» »Niin, vaan keskikaupungilla on kuusissa omenia joka oksassa ja paljon nisua ja kynttilöitä ja koreita papereita.» »Eläs kelposia kuin papereita, niitä saa apteekin tunkiolta jos kuinka paljon», väitti Liisa, ja tuntui kuin hän olisi voitolla. »Vaan eipä teillä käy joulupukki.» »Käypipään, on jo käynyt.»
Mamma pelkäsi tyhjää. Eipään se Aili hukkunut". Mutta Lillin silmät olivat pyöreinä ja hätäisinä josko Aili kuitenkin kuolee, kun näki sen olevan niin kovin kipeän ja mammankin näki olevan niin murheissaan ja huolissaan. Rovastinnan tämän päiväinen elämä oli kun unta. Aivan kuin pahaa unta, mistä herättyään iloitsee, että se oli unta.
Esapa viskasi yhden kerran, tarttui siihen Otto ja lisäsi: Ja sitte kun Esan isä huusi. Eipään, kainosteli Esa. Otto kysyi nyt Juntukselta: Huutaakos sinulle isä, jos teet mitä? Eipä minulla ole isää ollutkaan, hyvitteli Juntus. Entäs eikö äitiäkään ole ollut? Ei. Kukas sinulle sitte antaa leipää! ihmetteli Esa. Ei kukaan... Minä vain itse kerjään.
Se on varma, että äiti ei häntä tunne. Aappo! huudahti äiti iloisena, kun Aappo ilmestyi tallin ovelle. Hänellä oli ollut ikävä Aappoa. Jopa sinä olet sievä, aivan kuin herraspoika! sanoi sitten äiti. Mutta lapset eivät tunteneet, suu auki töllistelivät pysäytettyään leikkinsä. Eipään oo Aappo! intti Ville, joka Aapon jälkeen oli vanhin joukosta, vaan melkein lyhin, kun hän oli kyssäselkä.
Toisen luonto paisui: Se on semmoinen, jolla kun puhuu, niin se kuuluu vaikka minne. Eipään! Onpaan...! Vaikka puhuisi tänne katolle asti, niin se kuuluisi, paisui Esan viisaus. Otto oli aivan lyöty. Hän koki pitää puoliansa, väittäen: Eipä kuuluisi meille asti! Kuuluisipas...! Ja vielä etemmä kuuluisi... Ihan kuuluisi niin etää, kun on vain rautalanka... Vaikka olisi kuin etää.
Odottivat joka hetki Aappoa hartaasti. Mutta he eivät nyt tunteneet veljeään ja elättäjäänsä. Suu auki töllistelivät vain. »Se on Aappo. Ettekö tunne?» sanoi äiti. »Eipään ole», inttivät muut nyreinä, vaan Ville raukka purskahti leveään itkuun ja huusi: »Eipäää ooo Aaappo.». Se olisi pitänyt olla aivan erilainen, jos mieli Ville Aapoksi tuota tunnustaa.