Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 18. kesäkuuta 2025
Nehljudofin mieleen ehdottomastikin juolahti, mitä hän tiesi tämän ihmisen julmuudesta, joka, jumala ties minkä vuoksi, sillä hän oli sekä rikas että tunnettu, eikä kaivannut virka-ansioita, oli pieksättänyt jopa hirtättänytkin ihmisiä ollessaan sotilaspiirin päällikkönä.
Koko matkan aikana Nehljudof tunsi olevansa siinä ylevässä mielentilassa, joka teki hänet ehdottomastikin huomaavaiseksi ja osanottavaksi kaikkia ihmisiä kohtaan, alkaen kyytimiehestä ja vartiosotamiehestä vankilapäällikköön ja kuvernööriin saakka, joille hänellä oli asiaa.
Kaikissa näissä ihmisissä hän ehdottomastikin tunsi nyt nuo samat maalaiset olennot, jotka olivat jätetyt ilman maata ja sen kautta karkoitetut kaupunkiin.
Kevät aurinko paistoi sisään mökin akkunasta. Elsa puhdisteli ja siistiskeli paikkoja väliin vilkaisten äitiänsä sängyssä. Ehdottomastikin tahtoi häntä vähän pöyristyttää. Pian lakkasi hän siistimästä ja ajatteli mennä ulos jaa, ulos, mutta sitten ei uskaltaisi tulla takaisin. Siinä oli hän kappaleen aikaa kahden vaiheella, ollako sisässä vaiko ulos rientää.
No, no, sanoi Uuno, taputtaen häntä polvelle niinkuin lasta, ethän sinä tervekään ole, mutta toivotaan nyt, että pian paranet. Uuno toi aina tuoreen ja voimakkaan ulkoilman mukana ehdottomastikin niin paljon elämän touhua omasta maailmastansa, että Henrikillä oli hänen käyntinsä jälkeen joka kerta posket punaisina, jonka vuoksi lääkäri ei Uunon käyntejä hyväksynyt.
Sillä ne ovat aijotut niille vapaille ihmisille, jotka vapaasti hylkäävät Kristuksen ilmoittaman rakkaudenopin, että he edes omien kärsimystensä kautta ehdottomastikin löytäisivät oikealle tielle. Eikö totta, yksi askel vielä Jumalan puolelta ja koko siitä tahdon vapaudesta, josta ihminen itse ylpeilee ja joka antaa hänelle arvon olla Jumalan kuvan kaltainen, ei ole mitään jäljellä!
Kovin epätoivoisena palasi Avojalka usein metsästä, mutta semmoisessa tilassa hän ei kauan kestänyt: hänessä asuva sisällinen luottamus ja iloinen rohkeus tunkesihe ehdottomastikin raikkaana lauluna hänen huulilleen, ja ken ei asiaa tuntenut, se ei olisi milloinkaan huomannut Avojalalla olleen tai olevan mitään huolta.
"Fetika!" kuului konttorista paksun miehen ääni. Vahtimestari meni nopeasti ulos. Minä join lasin loppuun, yritin pitkäkseni sohvalle ja nukuin. Minä makasin pari tuntia. Herättyäni aioin nousta, mutta laiskuus vaivasi. Minä ummistin silmiäni, mutta en nukkunutkaan enää. Laipion takaa konttorista kuului hiljaista puhetta. Ehdottomastikin rupesin kuuntelemaan.
Hän katsahti minuun ja väkisin myhähti. Minä ehdottomastikin puristin kädelläni miekan kahvaa, muistaen, että edellisenä päivänä olin sen saanut hänen kädestään, ikäänkuin armaani puolustukseksi. Sydämmeni sykki. Kuvailin itseäni hänen ritarikseen. Minä halusin saada osoittaa olevani ansiollinen hänen luottamukseensa ja odotin maltittomana ratkaisevaa hetkeä.
Parasta olisi kai ollut, ettei Amreikaan olisi asiasta mitään tiennyt; mutta kukin tunsi niin omituisesti viehättäväisen houkutuksen, päästä kajoamatonta niin lähelle kuin mahdollista, ja senvuoksi puhui jokainen Amrein kanssa tuosta surullisesta tapauksesta, kielteli häntä virkkamasta mitään mustalle Marannalle ja tahtoi tietää, eikö äidillä ole joitakin aavistuksia taikka unia ja eikö kummituksia kotona kuulu. Amreissa asui aina sisällinen pelko ja vavistus. Hän yksinänsä oli niin lähellä mustaa Marannaa ja tiesi jotakin, jota hänen oli salassa pitäminen. Nekään ihmiset, joilta musta Maranna oli vuokrannut pienen tupansa, eivät enää voineet kestää sitä läheisyydessään, ja osoittivat sääliväisyytensä hänelle aluksikin siten, että käskivät hänen muuttamaan pois. Mutta kuinka kummallisesti kulkevat asiat maailmassa! Juuri tämä tapaus tuotti Amreille surua ja iloa, sillä synnyintalo aukeni jälleen; musta Maranna muutti siihen, ja Amrei, joka alussa täynnä pelkoa kulki sinne ja tänne ja, valkeata virittäessään ja vettä tuodessaan, aina ajatteli: nyt tulee äiti sekä isä, tottui vähitellen ja perehtyi täydellisesti siihen. Hän kehräsi yöt ja päivät, kunnes oli saanut niin paljon ansainneeksi, että jaksoi ostaa takaisin vanhempainsa käkikellon Sysi-Matilta. Nythän oli hänellä jälleen edes yksikin kappale talon huonekaluja. Mutta käki oli muualla ollessaan vähän pilaunut, se oli menettänyt toisen puolen ääntänsä, toinen puoli oli vielä kulkussa jäljellä, se ei huudahtellut muuta kuin "kuk", ja joka kerran kuin se tuolla lailla äännähteli, lisäsi Amrei ensi alussa aina loppukukahdukseksi "kuu!" melkein ehdottomastikin. Kun Amrei päivitteli sitä, ettei käkikello kukkunut muuta kuin puolet lauluaan eikä muutoinkaan enää ollut niin kaunis kuin Amrein lapsuuden aikoina, silloin virkkoi Maranna: "Kuka tietää, kun vanhemmalla puolen ikäänsä saapi jotain takasin, mikä lapsuuden aikana on ollut onnenluovaa, kenties on silläkin jäljellä enää toinen puoli ääntään, niinkuin käkikellollasikin! Voi jospa voisin sinulle opettaa, lapseni, sen, minkä minä vasta monen työn ja tuskan perästä olen oppinut: älä toivo mitää takaisin eilispäivältä! Mutta totta sekin, semmoista ei käy lahjoittaminen; sen saa ainoastaan siten, että sekoittaa puolen mittaa hikeä ja toisen puolen kyyneleitä hyvästi toisiinsa. Apteekista ei semmoista saa.
Päivän Sana
Muut Etsivät