United States or Nepal ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kuolema ja kirous, sinä olet minua herjannut, Claudio! CLAUDIO. Tarkoittaen onneas. Tahtoisinpa siirtää povestasi pois tuon kavalan, vaarallisen kärmeen. CANZIO. Menköön henges, sinä konna! RACHEL. Suuri Jumala! CANZIO. Sinä olet loukannut mun kauniin Marciani! VARRO. Sinä olet loukannut mun ihanaisen Rachelini, minä manaan sinun ulos, manaan sinun veriseen taisteloon.
Nimeni on Canzio, ja, niinkuin sanoin, tuon huoneen isäntä; ei äitiä mulla, eikä isää; hänen surmasi hirmuinen Flaminia, ryöväri Vincention vaimo. CANZIO. Vaimo, minä ainoastaan teen teitä kohtaan lähimmäisen velvollisuuden. Hän mun sieluni saattaa houreeseen ja hoipertelemahan houreessansa. Mikä taivaallinen kuva!
MARCIA. Olette kaiketi kuullut Albericuksesta Parmassa? CANZIO. Se hurjapäinen mutta urhollinen republikani, joka viimein tuomittiin valtakunnan kiroukseen ja pakeni pohjoiseen Afrikaan? MARCIA. Sama vapauden sankari, jonka luut nyt valkenevat Saharan sannassa. Mutta hänellä oli myös kihlattu, joka seurasi häntä maanpakoon kuin uskollinen morsian.
CANZIO. Minä kiirehdin.
CANZIO. Omaisuus, joka ei juuri puhu rakkaudesta ja sovinnosta isääni kohtaan. Se on asia, jonka historjallinen oikeus on kotosin aina munsieur Kainin päivistä. CLAUDIO. Te näette, herra Varro, että hänen verensä on kovin kiihoitettu. VARRO. Mikä peeveli vaivaa sinua? CANZIO. Yksi asia, joka on sitä luontoa, etten tarvitse kertoa sitä teille.
Canzio, minä en voi kärsiä tuota miekastelijain tavallista, teeskeltyä kohteliaisuutta, tuota heidän ylvyyden liehakoitsemistaan keskenänsä ennen kamppausta. Tämä, niin honto ja mieltäkääntelevä narritoimi, olkoon hovimiehille sydämmillä ilman nestettä ja ryppyset kuin läpipaleltunut omena. Me astukaamme esiin kasvoilla karmea vakuus, koska murha-aseet käsissämme käymme taisteloon.
Mutta voisko aatos, voisko vallaton haaves käsittää pituutta tämän armageddonin tien. Giotti, minä tahdon tarinan kertoa. GIOTTI. Rauhoitu, mun ystäväni. CANZIO. Minä tahdon sinulle tarinan kertoa ja sanon, että suostun kauppaan, jos kaikki vaan on hyvin koska kaikki on tapahtunut mitä tarinassa kerrotaan. Ja niin on, niin on, niin on!
Sana Canzio, Canzio ja taasen sana Canzio nyt kuuluu kaikkiaalta, kuuluu läheltä, kuuluu mittaamattomien matkojen päästä, kaikuu korvissani huumaten kuin Niagaran koski. Mutta mistä tämä ääni, tämä loppumaton pauhu? Maasta, jonka synkeätä, jylhää rantaa ja ankaria ikivuoria, joita ajan hammas ei syö, mä katselen ja kauhistun, koska muistan, ettei löydy siellä toista rantaa.
MARIAMNE. Mitä tahdot? CANZIO. Ettäs käännät puolestani pois sun kovan, kylmästi rangaisevan katsantos. VARRO. Herra Duello, mun veljeni poika. CANZIO. Kunnian edestä kiitos. VARRO. Murhamiehen kunnian edestä? Voi sinua! CANZIO. Hän kaatui kunniallisessa taistelossa. VARRO. Ja ylvästelet vielä, velimurhasta ylvästelet. CANZIO. Sitä en tee. VARRO. Uskonpa niin. CANZIO. Väärin, väärin!
Sun ylpeillä huulillasi väikkyy viehkeilevä, juhlallinen haaves ja yhtaikaa säteilee sun silmistäs hehkuva lempi ja sankar-uhkaus; ja sun hopeakelmeällä otsallas, mikä majesteetillinen nero vallitsee siellä, ihana nuorukainen! CANZIO. Rohkeasti, jalosti katsahtava nainen, te kutsutte itsenne Marciaksi, mutta suokaat mulle toki, jos teitä miellyttää, jotakin tietoa teidän kodosta ja suvusta.