United States or Mali ? Vote for the TOP Country of the Week !
Sillä pimeänä syysyönä oli se otettu alas, kieli oli kääritty villasukan sisään, rehtorin ikkunan alla se oli kääreestään vapautettu ja kolme kertaa sillä siinä läpätty, sitten oli saalis kannettu korennolla rantaan, vedetty siitä kelkassa keskelle suurta selkää, jonne oli hakattu avanto kierään jäähän, ja sinne oli se juhlallisin hautausmenoin ja integer vitae'llä upotettu.
Parin tunnin kuluttua, kunnes koko toivo oli loppunut, alkoivat työmiehet lähteä pois jäältä. Ihan odottamatta kuultiin huuto ja nähtiin miehen pää toisesta pienemmästä avannosta sadan sylen vaiheella haetuista paikoista. "Miehet hoi! auttakaa minua tästä saakelin rotan reijästä", huusi Hägg. Avanto, näet, oli niin ahdas, että ukko ei siitä mahtunut ennenkuin sitä kirveellä avaroittiin.
Jonkun puolisen tuntia ajettuamme olemme mekin nuottamiesten luona, jotka meistä välittämättä jatkavat työtään. Noin kilometrin pituiselle, soikulaiselle alalle on siinä hakattu jäähän avanto avannon viereen aina jonkun sylen päähän toisesta. Pitkän pitkillä hoikilla riu'uilla uitetaan verkot avannosta avantoon.
»Tästä minun pitäisi kääntyä?» huoahti hän raskaasti. »Vaan mitäs minulla on enää siellä tekemistä?» Hän tunsi sellaisen yksinäisyyden ja autiuden sielussaan, että jos hänen edessään olisi ollut avanto, niin hän olisi aivan yhtä hyvin voinut astua eteen- ja alaspäin, kuin kääntyä takaisin. »Olen aina ihmetellyt kuinka ihmiset voivat sellaista tehdä. Nyt en ihmettele.
Kun en saa liikahtaneeksi enkä mitään sanoneeksi, tulee hän ja nostaa minut kainaloista ja asettaa seisomaan vasun viereen, jossa sätkii suuria, litteitä kaloja. Minä huomaan ne, mutta vielä enemmän kiinnittää huomiotani suuri, musta avanto, jonka ääressä seison. Veden pinnalla kelluu joitakin pieniä kuolleita kaloja. Isot miehet, joilla on märät nahkaiset esiliinat ja jotka eivät ole minua näkevinäänkään, nostavat kalavasun reen seville ja ajavat pois. Koira nousee ja lähtee heidän jälkeensä. Minä seison yhä siinä, mihin Lallu on minut asettanut. Se katsoo reen jälkeen, ne huutavat sille jotakin, se ottaa jotakin jäältä ja juoksuttaa heidän jälkeensä. Silloin minä, luullen, että se aikoo minut jättää tähän avannon reunalle ja mennä heidän mukaansa, laukean ja huudan: »Lallu, et saa mennä!» Se ei kuule. Mutta minulla oli yhtä kaamea hetki kuin silloin, kun näin suden jälet. Silloin pääsin pakoon, nyt olen siinä kuin naulittuna ammottavan avannon ääreen. Mutta Lallu tulee takaisin, kantaa minut taaskin kelkkaan, ja taas uudistuu se sama suloinen tunne, sitä suurempana, kun hän minut pyyhittyään ja siistittyään vakuuttaa: »
Etsitään joku aukko kelluvien jäätelien välistä, tai hakataan avanto jäätyneesen railoon ja sylkäistään leivänpuraa avantoon; kun nyt pitää silmänsä likellä vedenkalvoa, näkee selvään mihin päin leivänmurut alkavat liikkua, sitten kuin ovat uponneet jääkappalten alalaidan syvyydelle. Jos virta käy maalta käsin, täytyy nyt kiirehtimällä kulkea tuo useinkin pitkä matka rantajäälle saakka.