Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 13. toukokuuta 2025
Noin puolen tunnin keskustelun perästä olin kuitenkin onnistunut saamaan nuo molemmat vanhukset vähän lauhkeammalle tuulelle. Olin todellakin luullut, että vastustus isäni puolelta tulisi olemaan kiivaampi kuin se olikaan. Hän huomasi varmaankin, että se ei olisi mitään auttanut, koska asia jo oli päätetty.
Tuskin olisi kumminkaan puolustajain urhoollisuus mitään auttanut, jos vihollinen olisi saanut järeätä tykistöä muassaan tuoduksi. Onneksi se oli sille mahdotonta. Se ampui pienillä kenttätykeillä ja kranaateilla, jotka eivät mitään mahtaneet lujille muureille, ja linna, jonka tykistö oli vielä surkeammassa tilassa, vastasi ammuntaan hyvästi tähdätyllä, hyvin säästävästi käytetyllä kivääritulella.
Kävellessään sen talon ohitse, jossa Eli asui, seisahtui hän hetkeksi, katsella tuijoitti kaikkiin ikkunoihin ja meni viimein sisään. Tuvan ovi oli lukossa. Hän otti linkusta kiinni ja jyskytti, jotta saranat narisivat, mutta kun ei tuo auttanut kolkutti hän ankarasti ovea. "Ken siellä on?" kysyi lempeä ääni sisäpuolelta. Se oli Elin. "Se on Vigleif, veljesi", vastasi karhea ääni ulkopuolella.
Sekin temppu hankki hänelle muutamia uusia ystäviä. Mutta silti menivät Mimmin hommat nurin. Poliisi ahdisteli häntä metelin tähden, jota hänen huoneistossaan pidettiin. Ja talonomistajatar oli aina kimpussa. Jonkin aikaa Mimmi tuli toimeen: hän sai vuokransa maksetuksi. Mutta lopulta ei sekään auttanut. Nelma kuljeksi Mimmin mukana. Muutakaan neuvoa ei hänellä ollut.
Hän oli silloin itse vielä niin lapsellinen. Hän olisi mieluummin huvitellut kuin kytkeytynyt kätkyen viereen. Mutta minne sitä siitä pääsi. Täytyi vain alistua. Ei auttanut muu. Ennenkuin vuosi uudelleen oli umpeen kulunut oli toinen jo kätkyessä. Tohtorinna sivalsi sukkelasti voita leivälle ja pisti sen lautaselle toisten valmisten voileipien viereen.
Kaiken tämän käsitettyämme itkimme monta itkua ja surimme monta surua; ne oliwat ensimmäisiä laineita tulewista elämän suruista. Tämä kaikki ei auttanut kuitenkaan mitään, sillä se oli wanhempiemme tahto, joka oli korkein tuomio=istuimemme, ja sitä oli totteleminen. Nyt ruwettiin kutomaan, ompelemaan, pesemään ja paikkaamaan.
Muut vaikka paossansa hätäisessä hajosivatkin pitkin kenttää, rientäin päin vuorta, minne järki meitä ajaa, ma liityin Oppaaseeni uskolliseen. Kuink' oisinkaan hänt' ilman juossut? Kuka mua auttanut ois vuoren kukkulalle? Hän näytti suuttuneelta itsellensä. Oi, omatunto jalo, puhdas, kuinka sua katkerasti erhe pienin kalvaa!
Silloin ei auttanut vaikka Sanna sanoi, ettei hän tietänyt poikain täällä käyneen ja, ettei hän suinkaan emännältä riidan päälle tahtonut.
Hän tunsi olevansa kuolemaisilleen loukattu. Hänen ylpeytensä kohosi koko Juhl-suvun voimalla. Antaa hänelle isku vasten näkimiä, ei tässä olisi auttanut mikään... Hän veti pikaisesti esille lompakkonsa ja kysyi korkealla äänellä, saisiko hän maksaa ... nyt heti! juuri tällä paikalla!
Ei siis muu auttanut, kuin hampaita kiristellen, häpeissään kuin koira, häntä jalkojen välissä, ryömiä ulos ja antautua julmistuneen merimiesmajan isännän armoille.
Päivän Sana
Muut Etsivät