Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 8. heinäkuuta 2025
Ja muistutti että »saattaahan Jukke muuttua sinulle ystäväksikin ja hyvinkin hyväksi kun näkee, että sinä pelastat talouden perikatoon joutumasta. Eihän hänkään tahdo vaivaisena kerjäämään joutua.» Anttiin teki niin verrattoman pahaa tuo Hannan puhe.
Silmät olivat siniset, mutta kiilsivät nyt väsymystä ja alkoholia. Tukasta oli kähärä liimautunut otsaan kiinni. Mustien viiksien alkua orasti ylähuulessa. Puku oli hieman epäjärjestyksessä. Kallella oli aina ollut suuri vaikutusvoima Anttiin, joka joutui helposti sellaisten johdettavaksi, jotka olivat kokeneet ja tiesivät enemmän kuin hän.
»Siitä asiasta minulla ei ole mitään sanomista, muuta minulla olisi», kuului Antin hiljainen ääni. »Hym, muuta, mitä muuta?» kysyi Jukke, niskojaan ylpeästi ketkauttaen ja katseli tuimasti Anttiin.
"Kärsiä, odottaa, uskaltaa ja toiwoa; nämät eiwät anna häpeään tulla. Ken niissä lujana pysyy, hän woittaa wiimein rohkeimmatkin pyrintönsä", sanoi Lotta kokeneen ihmisen arwokkaisuudella. Tämä keskustelu waikutti Anttiin taikawoiman tawalla. Hän oli ensikerran eläessään awannut puolittain hänelle sydämensä. Mitä lempeitä, luottamusta synnyttäwiä ja toiwoa herättäwäisiä sanoja Lotta oli lausunut!
Ehkä rakasti nyt enemmän kuin koskaan ennen. Ja Iisakki itse mieltyi Anttiin yhä lujemmin. Lauttojen lasku alkoi käydä niinkuin ennenkin. Aukusti oli kyllä yhtä taitava perämies, kuin Anttikin, mutta hänessä ei ollut Antin ryhtiä eikä päättäväisyyttä. Sattui joskus, että Aukustin laskiessa Puurnunleuka hipaisi lautan nurkkaa ja vaahto kasteli miehet. Yötä päivää laskettiin lauttoja.
Tämäkin Jukke, joka on aina ensimmäinen ja viimeinen, ahnein ja nöyrin, sanalla sanoen, paras arpeetimies, oli veistämässä hirttä. Niin tämä Antti juoksi kuin mieletön Juken luokse ja löi päähän seipäällä.» »Päähän seipäällä», keskeytti nimismies hieman kammostuen sitä selitystä, ja luihautti salaisen katseen Anttiin, mitä tuo siihen vaikuttaa.
Mies näkyi saaneen lievitystä kovassa tuskassaan, sillä hänen kasvonsa selkenivät. Kovin teki nyt läsnäolijain mieli tietää, miten hänen ajonsa oli käynyt, mutta hän ei ruvennut kertomaan. Anttiin vaan hän viittasi ja virkkoi: "Tuossahan poika on; mitäpäs siitä, miten se kävi? Kiittäkää Jumalaa!"
Jukke syrjäsilmällä katsahti Anttiin ja itsekseen hykähti: »No tukkilaisella ovat omat ihanteensakin. Ikäänkuin ei tuommoista kuusta olisi muualla kuin tuo Tannilan kuusi.» Eikä tarttunut siihen Antin ihastukseen sanallakaan. Sitä tosin ei Antti kaivannutkaan. Katseli vaan sitä Tannilan kuusta sinisenä siintävän vaaran harjalla ja somalle maistui mieli.
Tätä ulkokultaisuutta hän ei kuitenkaan ollut koskaan huomannut Hannassa, joka aina totisesti rakasti Anttia, mutta onnen päivinähän kaikki peittyy. Kun onni vuotaa oluena, silloin kaikki kaunihia, on sananlaskukin. Mutta nyt kovan onnen päivinä arveli Jukke ottaa selkoa minkälainen mieli on Hannalla Anttiin!
Kun oikein ajattelin, ei sittenkään ollut ihme, että niin raivostuin. Eikä minun tarvinnut siitä omantunnon vaivoja pitää ollenkaan. Antti ei olisi sallinut minun astua kenenkään polvelle. Eikä olisi hyväksynyt, että minä noin olisin mielistellyt vierasta miestä, ja unhottanut hänet leperrellessäni tuon toisen kanssa. Ja kuinka se vaikutti Anttiin!
Päivän Sana
Muut Etsivät