Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 23. lokakuuta 2025
Hauki rupesi taas pyrkimään voittotantereelle, sillä kovin tuntuivat Antista nuo kaksitoista miestä raskaalta taakalta yhden lohen niskassa. "Eikä ne musikat olisi sitä hengiltä saaneet, mutta annas kun pappa Stroganow veti sapelinsa ja sivalsi kaksi kertaa, niin pää poikki, pää poikki, ei auttanut." "Kuinkas pitkä se lohi oli?" kysäsi Antti verkalleen. "Niin, se lohiko?
Jos minä en Antista pitäisi enempi kuin tavallisesta tukkilaisesta, niin olisinko minä lähtenyt sitä hakemaan Suvannoltakin ja mitäpä hänessä onkaan moittimista, mieshän se on kuin mies. Ja kyllä me sovitaan Antin kanssa.»
Mutta osaksi piti hän todellakin hyvin paljon Antista, osaksi huvitti häntä, itsekästä, nautiskelevaa poikamiestä, näin ensi kerran elämässään leikkiä toisen sielunlääkäriä ja melkein kuin hyväntekijää. Anttia puolestaan liikutti suuresti ystävänsä harvinainen osan-otto, jota hän kaipasi juuri ja johon hänestä oli sangen suloista nojautua.
Eipä kummakaan, jos Antista siltä tuntui, sillä isäpuolen kowuuden, sorron ja ylönkatseen sijaan kohteli opettaja häntä kaikella ihmisellisellä hellyydellä ja rakkaudella, opettaen ja neuwoen häntä niinkuin omaa lastansa. Pian rupesi tämä elämä näkymään pojassa päällepäinkin.
Vetureja, joissa vaski ja teräs kilvan kiiltelivät, vaihdettiin, ja ne kiitivät kuin vallattomat pääskyset sivuraiteita myöten toistensa ohitse ja toisiansa vastaan päästäen mennessään kimakan, virkeän sävelen. Se oli uutta Antista kaikki tämä ja pakotti veren hänen suonissaan virkeämpään liikkeeseen.
Antista se äsköinen kankeus oli nyt hävinnyt kokonaan, sielun syvyyteen tuntui virtaavan uusi voima ja anteeksi pyytäminen ei tuntunut enää kainostuttavan, mutta näki ettei pitemmästä puheesta tällä kerralla kuitenkaan olisi apua, niin nousi seisalleen, tarjosi Jukelle kättä ja herttaisesti hymyillen virkkoi: »Tuohon käteen, minä puolestani annan sinulle kaikki anteeksi. Hyvästi nyt.»
Mitä isä sanoisi, kun näkisi Antin kirjeen? Mutta sitten hän muisti, ettei hän ollut isälle ennen puhunut Antista mitään erityisempää. Voisihan isä ruveta ajattelemaan, että Antti oli erehtynyt taikka muista syistä koettaisi kääntää asiaa paloniemeläisille epäedulliseksi. Niissä mietteissä Hanna kulki koko seuraavan päivän.
Oli tehnyt tikusta asian, mutta tarkoitus oli saada tietää, oliko Antista sinne mitään kuulunut. Mutta vanhemmatkaan eivät tienneet mitään. Joulun aikana tosin olivat kuulleet, että Antti oli Sodankylässä Sotatunturilla tukinhakkuussa. Mutta vaikka Hanna ei saanutkaan sen parempia uutisia, hiihteli hän takaisin reippain mielin ja oli kotiin saapuessaan kuin toinen ihminen.
Ja kovin onkin mitätön kappale taloa hoitamaan... Niin silloin sinä saisit huoleti viipyä jos kuin kauvan poissa kotoa, kyllä ne kodit hoidettaisiin.» Hannan esitys tuntui Antista oudolta. Oli kuin kylmää vettä olisi niskaan tiputtanut, niin pahaa vaikutti joka sana. Tuntui se uppoavan aivan ytimiin, että pani ihan värisemään eikä kyennyt puhumaan mitään vaimolleen vastaukseksi.
Pekka sattui tulemaan alhaalta salongista ja kuuli sen vaikeroimisen, jonka tuska pusersi Antista. Mikä sinua vaivaa, Antti? Ei minua mikään vaivaa. Usko pois, että ei minua mikään vaivaa. Hän ei olisi millään lailla tahtonut tunnustaa, että hän oli juovuksissa, ja hän koetti puhua niin vakavasti kuin suinkin. Mutta kielen kompastelemisesta tunsi Pekka kuitenkin heti kohta taudin laadun.
Päivän Sana
Muut Etsivät