Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 23. joulukuuta 2025
Antti ei tahtonut virkkaa mitään, ennenkun Hannalta menisi ohi katkerin itku ja itsestään hieman lieventyisi mieli. Vaan Hanna luuli, että Antista tuntuu vaan lystiltä hänen itkunsa, koska ei hyvitykseksi virka mitään, niin hyppäsi keinutuolista seisalleen ja aikoi lähteä ulos mennäkseen navetan loukkoon itkemään, josta ei kukaan kuulisi.
Rukoushuoneella saarnasi laajalti kuuluisa, mutta paljon vainoa kärsinyt hengen mies. Tuntui Antista lohduttavalta käydä tuon vainon kärsineen miehen uskon saarnaa kuulemassa. Ja meni hän sinne kokoushuoneeseen paljon ennen muita. Istahti aivan lähelle saarnatuolia, jossa myöskin seisoi iso harmoonio, jolla tietysti säestetään laulua.
Täällä ne näyttivät pitkin seiniä siellä täällä seisten omaa orpouttaan valittavan ja ihmettelevän, mitä heillä tässä erämaassa oli oikeastaan tekemistä. Onneksi nousi aurinko jo varhain näin toukokuulla, kaikki yön peikot kultaisilla nuolillaan pakoon karkoittaen. Antista tuli heti kuin toinen mies.
Ja vielä keveämmin kuin äsken nousi vanhan miehen jalka astuessa pappilasta kirkon ohi valtatietä vallesmannin luo. Tie oli kivetön ja kepeä käydä, ja aamu oli tyven ja kirkas, ja vedet päilyivät. Se oli Antista kuin uuden elämän aamu; rauha nyt tulee taloon, hän ottaa taloutta hoitamaan vanhan sisarensa, joka hänkin on Jumalalta herätetty niinkuin Antti itsekin.
Onko Antilla ollenkaan sukulaisia Helsingissä? Ei ole sukulaisia. Eikö? Olisi paljon hauskempi Antille, jos olisi joku perhe Helsingissä, jonka luo voisi mennä. Antin äidillä näytti olevan niin kovin vaikea erota Antista. Siihen ei Antti katsonut tarpeelliseksi enää vastata. Hän alkoi niin huolettomasti kuin suinkin kävellä edestakaisin lattiaa pitkin.
Antti ei tainnut mitään. Täytyi Juken antaa olla työssä. Mutta tästä sai Jukke uutta vettä myllyynsä. Nyt hän rupesi saarnaamaan toisille työmiehille, että se on Rantalan Taneli, jota pitää kuunnella ja totella, eikä Antista ole tarvis perustaa mitään.
Koko pitkänä sydäntalvena hän ei ollut mitään kuullut Antista. Ei ollut sattunut sieltäpäin yhtään tulevaa eikä kauttakulkijaa! Eläneekö? Terveiset lupasi laittaa ... ei mitään ole kuulunut. Mutta varmaankaan ei ole unhottanut, jos on elävien joukossa...! Kun Iisakki nosti katseensa kirjasta, näki hän tyttärensä seisovan otsa kiinni ikkunassa ja katselevan pohjoiseen päin.
Antista oli eroaminen katkeraa, ja kun tämä vapisevalla äänellä kysyi Pekalta, milloin hän aikoi palata takaisin, vastasi tämä: "En tiedä!" "Mihin nyt lähdet?" "Tuntureille, saareen menen; sieltä annan tietoja. Hyvästi, Antti!" Sitten hän vihelsi koirille ja katosi pian Antin näkyvistä. Pekan tullessa Vetalaisen luo oli jo kevät. Häntä tervehdittiin vanhana ystävänä.
Siinä hän sitten loikoi selällään kauan aikaa. Yht'äkkiä kuului käytävässä liikettä ja sopottavia ääniä: Ai, antakaa olla ... ei saa... Tule nyt ... ei täällä ole ketään... Ei... E-ei ... joku voi tulla ... odottakaa! Antin hytin ovi revähti auki ja joku nainen pisti siitä päänsä sisään. Antista se näytti olevan bufettineiti.
Lotankaan läsnäolo ei näyttänyt häneen waikuttawan hywää eikä pahaa ... olihan waan niinkuin ei olisi mitään erinomaista saapuwilla, ja se oli Antista kummallisimmista kummallisinta.
Päivän Sana
Muut Etsivät