Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 29. lokakuuta 2025
Te ette tunne asian oikeata laitaa, neiti... Mutta minä tunnen Häyrisen ja tiedän, että hän on kehnoin renttu, kurjin olento mitä ajatella voipi! Kylläpä vielä suusi tukitsen! Neiti Hyvönen. Vaan ei hän eikä kukaan muu ole liiaksi kurja Vapahtajamme armoa nauttimaan. Se armo on kaikille altis häntäkin kurjemmille. Annaliisa. Olen, armollinen neiti! Neiti Hyvönen.
Niin... myöhästyin ja sain maksaa kolmekymmentä penniä naulalta... Entäs hinta muista pienistä! Pitihän ostaa voitakin markka kymmenen penniä huonoimmastakin. Ja kalliista hinnasta sitte lasten varaksi yhtä ja toista, sillä lasten mielessä on yhtä monta makua kuin kissan kielessä, jotta pitää olla monta lajia: jota useampia, sitä parempi heistä. Etkö usko sitä? Annaliisa. Miks'en uskoisi? Mari.
Viimeinen »ho-o-oi» kuului jo aivan itkunsekaiselta. Heikki Sormuinen oli elänyt vanhaksi, mutta tuota ikävöityä »rauhan sanomaa» hän ei sittenkään saanut kuulla. Menneellä viikolla oli hänet viety viimeiseen leposijaansa. Hänen poikansa tytär, neljännellä vuodella oleva Annaliisa se häntä huuteli. Annaliisa oli syntynyt sodan aikana.
Kuka on käskenyt sinua käymään niin huonossa pukimessa, senkin porsas! Vaan onhan tässä pöydällä sopiva pantti ... tuo pulska kirja... oikeinpa korukansissa. Annaliisa. Raamattuani en anna viinan hinnaksi. Ennemmin kuolisin!
Sinulla ei ole puita, joilla lämmittää. Annaliisa. Miks'ei olisi? Mari. Uuni on jääkylmä. Sitä ei varmaankaan moneen päivään ole lämmitetty. Näenhän myös kuinka vapiset vilusta. Annaliisa. En ole pitkään aikaan ollut terve. "Fluntsaako" lienee taikka mitä... Sairaudesta ihminen toisinaan vapisee...
Enhän minä kysymykselläni mitään pahaa tarkoittanut. Olemmehan saman kylän lapsia. Annaliisa. Olemme kyllä. Mari. Niin, miks'en siis kysyisi?... Vaan ... sinä olet niin kovin vaalea, näytät niin kummalliselta... Annaliisa. Kummempia on nähty! Mari. Annaliisa! Annaliisa! älä koukuittele! Minä olen ystäväs lapsuutesi leikkikumppali! Minä tahdon tietää totuuden.
Sitten hän nousi, tosin itkettyneenä, mutta lohdutuksen ilme silmissä, ylös, kääri kirjeet kokoon, korjasi pöydältä valkoset, hautauskukista kootut myrtit ja ottaen käteen sukan istui nojatuoliinsa. Puinen parsinsieni tuli esiin sukan kuluneesta kantapäästä suurena kuin täysikuu. Annaliisa! huusi hän suljettuun oveen päin, ja kun sieltä ei kuulunut liikettä, vielä toisen kerran: Annaliisa!
Katsoppas Annaliisa, tähän aikaan elävät ihmisten elukat ruuattakin ja liha entistään kalliintuu. Entäs nämä ahvenet ... katso Annaliisa millaisia joutavia, pieniä vekkuleita!... neljä naulaan. Satuin myöhästymään torille. Niitä ostin viisi naulaa... Voi, jospa olisi minulla yksikin naula niitä! Mari. Mitäs sanoit? Annaliisa. En mitään. Mari.
Annaliisa nauroi ja päivitteli mennessään, eikä raatsinut sanoa, että nythän oli turha niitä enää paikata, ilosena vaan siitä, että vanhus jo taisi suruiltansa hymyillä. Kröijer kuollut! huudahti Alarik, nähtyään uutisen sanomalehdissä.
Haudasta ei hennottu puhua; kerrottiin vain ukon menneen taivaaseen. Silloin katseli Annaliisa pilviä ja tiedusteli: Onko sieltä pitkä alamäki? Onko se hyvin liukas? Kun sanottiin ukon kuolleen ja heräävän viimeisenä päivänä, sävähtivät hänen kasvonsa iloisiksi, ja hän kysäisi: Onko jo huomenna viimeinen päivä? Heinän korsi oli pistänyt lapsen jalkaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät