Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 13. heinäkuuta 2025
"Annaa en kuitenkaan saa milloinkaan takaisin ... hän oli minun lapseni; ja miten olikaan ... vaikka Jumala siunatkoon isää, jossa hän nyt lepää! ... niin ei milloinkaan ollut hyvä välimme, sitten kuin hän antoi jäädä tytön sinne." "Mutta sehän oli hänen onneksensa?"
Ketola vaimoineen, poikineen palasi juuri työstä, kun he pihassa kohtasivat vaalean, surullisen näköisen Annan. Ihmetyksissään asettui koko perhe Annan ympärille seisomaan. Tietämättä mitään lausua Anna puolestansa rupesi katkerasti itkemään, eikä voinut silmiinkään katsoa entisiä kasvatusvanhenpiansa. Viimein toki poikanen lapsen rohkeudella tarttui Annaa käteen ja sanoi, "tule Anna pirttiin!"
"Tässä, herra majuri!" huusi Anna. Vanhemmat katselivat vuorottain toisiansa ja Annaa, tietämättä mistä kysymys oli. Vihdoin huusi majuri: "Anna, tule tänne." Anna totteli heti käskyä. Majuri tempasi tytön syliinsä, samalla kavahti Ristokin istualle sängyssä ja molemmat Anna ja Risto kietoivat käsivartensa majurin kaulaan niin, että majuri oli vähällä tukehtua nuorten suutelemisesta.
Emännän huulille kuwausi taas niiden tawallinen ylenkatseinen iwa. Martti pappi itse meni kiirusilla askelilla owea kohti, awasi sen ja seisattui kuuntelemaan laulua. Anna otti wihdoin muutamia askelia owea kohti ja näytti aikowan pilkistää ulos, mutta hän seisattui yht'äkkiä isänsä taa, kääntäen silmänsä pois äidistänsä, joka tähtäsi Annaa.
Hukkuvakin tarttuu olkikorteen, eikö siis Yrjö Heikkinen halukkaasti kiintyisi siihen ajatukseen, että hänen nuoren vaimonsa huolestuttavaan tilaan oli vaan koti-ikävä syynä. Monasti hän oli kuullut tämän surkuteltavimman taudin kalvaavasta voimasta ja jos tämä vaan oli se vaiva, joka Annaa murti, niin voisihan siihen kai jonkun neuvon keksiä, kun siitä kerran tiedon sai.
Täällä ollaan johonkin lähdössä, vaan ei tiedetä mihin. Sillä hämmästys on vallan saanut. Me työnnämme kapineita kärryihin ja ihmiset nousevat niihin myös, mutta yhtä joukosta kaivataan, se on Anna ryökkinä. Selma ja Aina nousevat ruustinnan kanssa kärryille. Vielä vähän odotusta Annaa ei näy. Suru valtaa naisten, jopa meidänkin mielet. Sillä meren hallitsija on jo kaupungissa. Rummut pärisevät, kansaa liikkuu kaikilla kaduilla kuin pilveä. Rummun ääni ei ole sotarummun.
Niin hän, nuori isäntä, oli aina muiden mukana siihen asti kuin Järvimaan Annaa, Ellin äitiä, ensikerran kuulutettiin, sittemmin tuli hän kohta harvapuheiseksi ja jörömäiseksi, mutta entistäänki pilkallisemmaksi, eikä ole sen kovemmin käynyt muualla kuin kirkossa".
Ja kuitenkin sinä olet minua kohtaan niin kylmä, sanoi Bruno lähestyen leposohvaa ja tarttuen Annaa kädestä; koskaan et osoita minulle pienintäkään hellyyttä. Olet luvannut, Bruno, ettet mainitse minulle sanallakaan rakkaudesta, ennenkuin kostoni on täydellinen ... etkö ole niin luvannut? Olen, vastasi Bruno, huoaten syvään. Ja sinun tulee pitää lupauksesi, niinkuin minäkin kerran pidän omani.
"Ja taas siis Koskinen," lausui Inka; "hän on semmoinen raukka sekä silloin, kun hän on hyvä, että silloin, kun hän on paha. Mutta minä tahdon varoittaa Annaa; usko minua, äiti, Anna on aina luottanut minuun ja minä kerron koko kosimisen Bergissä. Kyllä se tuntuu katkeralta alussa, mutta se on parempi, kuin kärsiä katkeruutta ijän kaiken."
Eeron sisar, Eeva, piti vaimonpuolista hoitoa töllissä; hän oli myös hoitanut Annaa kuolinvuoteella.
Päivän Sana
Muut Etsivät