Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 13. heinäkuuta 2025
Löfving kääntyi naisen puoleen ja katseli häntä tutkivasti silmiin. Tasma nousi ja katseli niinikään häntä. Tunnetteko minua? kysyi Tasma, ja hänen surullisiin kasvoihinsa ilmaantui yhä selvemmin lempeä, eloisa valo. Kyllä te vielä muistatte minua, Annikkaa, Anteron Annaa! Katse tuijottavana astui Löfving askeleen seinää kohden ja jäi siihen nojautuneena seisomaan kädet selän takana.
Mutta tämä tuntui hänestä kovin kummalliselta, hän ei yleensäkään ollut seurustellut naisten kanssa juuri sanottavasti ja nyt tunsi hän aivan häpeevänsä olla kahden Anna Montellin kanssa. Hän ei tarvinnut kauvan empiä, sillä samalla tuli neuvoksetar ja ilmoitti, että kuski odotti Annaa ulkona.
"En yhtään sitä epäillyt. Ja nyt woin nauraa äsköiselle säikäykselleni. Kola ja Anna owat warmaan linnan ulkopuolella käwelemässä, ja jos en erhety Anna juuri on tulemassa." Owi aukeni, ja Kerttu weti perässänsä huoneesen Annaa. Ensimmäinen wilaus häneen näytti puolisoille Annan surkean tilan.
Päivät vierivät kumminkin ja Annaa rauhoitti enin se seikka, että hän koetti käyttää kaiken aikansa asettaakseen professorin elämän niin mukavaksi kuin suinkin. Kaikki pienet huolet isän tähden lähensivät häntä tällä ajalla vanhaan isään enemmän kuin koskaan.
Hilja katseli kummastellen Annaa; hän ei ymmärtänyt, miksi ei Anna heti tullut häntä tervehtimään, ja kysyi viattomasti: »Eikö Anna minua tunne?» »Tunnen», vastasi Anna, ja hänen huulensa vetäytyivät pilkalliseen hymyyn, »olethan sinä piparkakunmyyjä Naantalista.
Ei pieninkään aavistus varoittanut Annaa siitä uhkaavasta pilvestä, joka mustenemistaan musteni hänen isänsä otsalla. Synkistyneillä silmillä seurasi Heikkinen vaimoaan ja kuunteli melkein tunnotoinna Aholan Lassia, joka seisoi hänen vieressään ja pirullisella mielihyvällä kertoi Annan ja Tommin entisistä suhteista toisiinsa.
"Tietysti", hymyili Eksköld, "vaikkei minusta Anna tosin ole niin aivan pikkunen perhosiin verraten." Anna ojentihe suoraksi hymyillen iloisesti, vaikka Eksköldin ääni tuntui hänestä sanovan enemmän kuin sanat. Rouva Huovinen katsoi moittivasti tuota ryhmää. Joko nyt Eksköldkin rupesi Annaa liiaksi huomaamaan? Ei, se oli sula mahdottomuus. Mutta siltä nyt todellakin näytti.
Wuoden ihanimpana aikana sai nuori pariskunta wiettää lempiwiikkoja. Syys toi uuden sodan kuningas Sigismundin ja Kaarle herttuan wälille. Suomen lopullinen kohtalo oli määrättäwänä. Nuijasodan wiimeinen näytös oli alkanut. Yrjö Eeronpojan lewoton henki ei woinut silloin jäädä joutilaaksi. Hän syleili Annaa ja sanoi: "Tahdotko minun istua täällä wai mennä?"
Kansleri kumarsi syvään, jonka jälkeen hän, siinä selvässä aikomuksessa, ett'ei väistyisi tuumaakaan sen toimen täyttämisestä, joka hänen suoritettavaksensa oli annettu ja aivan niinkuin pyövelinrenki olisi tehnyt kidutushuoneessa, lähestyi Itävallan Annaa, jonka silmissä sillä hetkellä näkyi raivon kyyneleet. Kuningatar oli, niinkuin jo olemme sanoneet, erinomaisen kaunis.
Soisin että sinäkin olisit terve niin, eihän se aina ole niin helppoa mutta sinulla on paljon voimia, Anna. Ja paitsi sitä olethan niitä yksinäisiä olentoja se antaa voimaa." "Halloo oo oo!" kuului samassa Hartin ja Vilman ääni metsässä. Tee oli valmista ja Annaa sekä Eksköldiä odotettiin.
Päivän Sana
Muut Etsivät