Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 25. heinäkuuta 2025
Toinen heistä oli Alli talonpojan vaatteissa ja toinen Iikka tavallisessa puvussaan. Alli meni niin syrjään kuin saattoi, Miihkali seurasi häntä, ja he kävivät istumaan kaatuneen puun rungolle. Tyttöä ei näyttänyt kukaan tuntevan.
Sit' elä valita; salli Kansan hetkehen upota, Unta nähdä nautinnoista Nykyisistä; niin sen älli Ei havaitse puuttehia Eik' ano uusia etuja Milloin tyydyttäisit joukon! ILVO. Olisitko oikeassa Mutta milloin itse tyydyn, Etten uutta toivottaisi? Uupunut iäksi tyytyi. Minäpä morsianta muistan.
Jumala antakoon anteeksi, pitäisihän kyllä asiaa enemmän miettiä ja kysellä muiltakin, mutta onko siihen nyt ollut aikaa?» Alli ei vastannut mitään. Kaska sentähden viimein palasi sisään. Tunnustus. Alli ei huomannut edes Kaskan poismenoakaan.
Alli oli välinpitämättömänä mennyt omaa tietään romaani kourassaan, hän arveli, että Magna oli liian lauhkea tullakseen huonolle tuulelle hän itse ei ollut koskaan oppinut tulisuuttaan hillitsemään. Mutta professori ymmärsi Magnaa paremmin ja kun tyttö heti tämän jälkeen lähti kaupunkiin, seurasi professori häntä loitolta ja näki hänen käyvän useammissa myymälöissä.
»Niin on, hyvä Jumala, ja mihinkä me panemme lapset? vaikeroi Maija Liisa. »Kellari on turvallisempi kuin tupa», sanoi Alli, hän kun oli tarkkaan katsellut kaikki. »Sinne meidän nyt pitää piilottua.» »Missä se on?» kysyi sotamies.
»Ei minun tahtoni ole teille mikään vuori, mutta kallioita kyllä löydätte; ottakaa vaari varotuksestani.» Alli oli tuntenut voimansa palanneen. Hänen mielestään olivat Miihkalin sanat liian kopeat ja käskeväiset, mutta häneen niiden ei pitänyt vaikuttaa.
Professori katseli häntä kylmästi: En epäile ollenkaan, että ainakin sinä, Alli sisko, olet kokonaan unohtanut punehtumisen, vastasi hän terävästi. Mutta etkö tiedä, että meidän aika vaatii, ett'ei nainenkaan saa kulkea peitetyin silmin, sanoi Alli kärsimättömästi. Kaikki kulkee eteenpäin, pitäisikö meidän yksin seisoa paikallamme.
»Hän kaatui Isonkyrön lakeudella», vastasi Alli hiljaa. »Siellähän Miihkalikin kaatui.» »Oliko teidän miehenne nimi Miihkali?» »Oli, eikö se ole kaunis nimi?» Allin huulilla värähti hymy; hän vastasi: »Minusta pitää miehen, jolla on se nimi, olla voimakas ja jalo mies.» »Ja hyvä», jatkoi Elina, »ja viisas ja uskollinen kuolemaan asti.
Kerttu istuu pienen kirjoituspöydän ääressä. ALLI: Mitä sinä kirjoitat, Kerttu? KERTTU: Muutamia kirjeitä. ALLI: Kirjoitatko sinä iso-äidille? KERTTU: Kirjoitan. ALLI: Muista nyt sanoa minultakin terveisiä ja kysyä, kuinka minun pikku Mustini jaksaa? Minulla on sitä niin ikävä. Muistatko? KERTTU: Sinä saat sen itse lisätä. Minä jätän viimeisen sivun tyhjäksi.
»Se ei ole totta!» vastasi Alli. Elina otti Miihkalia kädestä. »Hän ei tahdo uskoa, että sinä elät ja että minä sain sinut jälleen. Ah, tuskinpa sitä osaan itsekään oikein käsittää. Mutta totta se kuitenkin on. Vastaapas, Miihkali, sano Allille, että me olemme mies ja vaimo.» »Me olemme mies ja vaimo.» Alli katsoi hetkisen, horjahtui ja kaatui tunnottomana maahan.
Päivän Sana
Muut Etsivät