United States or Cameroon ? Vote for the TOP Country of the Week !
Vanha isäntä pisti nyt sanomattomassa jalomielisyydessä lapsen käteen pienen rahan. Mutta Amrei piti sitä lujasti kourassaan, nyykäytti päätään ukolle ja virkkoi sitten nuorikoille: "Minulla on sana ja pestiraha.
Jaana jäi neuvottomana keittiöön. Missä hänen vaatteensa olivat? Eihän hän miten voinut tässä pyhäkoltussa lähteä pitkin katuja juoksemaan. Hän ei voinut muuta kuin istua nöyrästi jälleen halko-arkun kannelle odottamaan. Kaksikymmenmarkkastaan hän yhä puristi lujasti oikeassa kourassaan. Hyvä toki, ettei rouva ollut huomannut sitä ja ottanut sitä pois häneltä.
Mutta pian hän palasi sieltä, kalmankalpeana eikä tuonut muuta kuin vähäsen kuivia kuminan-olkia kourassaan. "Dami lähtee minun kanssani Amerikaan", sanoi setä sisääntulevalle, ja tämä vastasi, murtaen olkia kourassaan: "Sitä en minä kiellä. Min'en tiedä vielä, mitä minä teen, mutta saattaahan hän mennä ilman minuakin". "Ei", huusi Dami, "sitä en tee.
Ei niin että tuo hänen kourassaan liikahtamatta makaava kätönen olisi tehnyt vastarintaa; vaan tytön kasvoissa ei näkynyt ainoastaan punastusta, siinä näkyi samassa hymy, joka nuorta miestä yhä pahemmin hämille saattoi. Mutta isä, nähdessään ystävänsä epäilyksen, huusi kursailematta: "Suihkaa suuta, poikaseni, suihkaa suuta hänelle!
Kaikk' esteet sortaa voittokulku tuo, jo katkaistu on sotavoima suuri, ja avuks Turun urhot rientää luo, ja Gripenberg hän Hämeen poikiansa tuo hurraten, rivit vankkana kuin muuri. Kas noita! Essen uljas, miekka kourassaan, ja Heideman ja Ramsay kilvoin koittaa. Kas, kuin ne ryntää yli hurmeilevan maan! Ja Lange, Kihlström, Bremer, Bröijer, Nordensvan ja sadat muut, noill' eikö voimaa voittaa?
Mutta vasemmanpuoliselle vieruskumppanillenikos kiire tuli. Hän oli minun opettajani, batjkani, kuten sitä venäjäksi nimitetään. Ei ollut siinä aikaa kuhnailemaan. Pian raapasi hän tulta, piti tikkua kourassaan, kunnes rikki oli palanut, ja ojensi sitte kouransa suuni eteen. Minä imasin, ja voi sitä ihanata makua. Tuntui niinkuin en eläissäni olisi saanut tuota suloista nautintoa.
Kohta tämän jälkeen on vuoromme mennä kävelemään. Satumme taas karsinaan, joka on Kyösti Massisen ikkunan kohdalla. Pian ilmestyykin kaima toverinsa kanssa ikkunaan. Tervehdimme ja viittailemme iloisesti. Toverini tietää jo Solovjovin uuden kopin ja kun tämä ilmestyy ikkunaansa, alkaa hän, nenäliina kourassaan, kiihkeästi tehdä selkoa päivän suurista uutisista.
Muori katselee jälleen portailta. Ja hän ärähtelee itsekseen. Onko Kukkelman sokea? Hänen piilunsa iskee sinne tänne ... milloin syrjään, milloin puuhun! Haha, mikäs nyt tuli! Veistäjän tukkahan näytti tarttuvan kiinni hirteen... Sakris oli lyönyt haivenensa kaarnan repeämään. Siinä hän nyt pyristeli ja tempoi ... kurahteli harmistuneesti. Viimein väänsi toisella kädellään kirvestä irti puusta ja kiskoi toisella hiuksiaan. Muori naurahtaa, hohottaa. Yhden hiustupsunsa oli Kukkelman typistänyt piilulla poikki ... piteli kourassaan katkennutta tukkua, katseli toiselle olkapäälleen valuneita hiuksiaan, rypisteli kulmakarvojaan ja huudahti:
Astuu varhaisena aamuhetkenä eräästä Rooman portista ulos pitkä, valkotukkainen, valkopartainen mies, toivioretkeläisen käyrä sauva kourassaan. Hänen otsansa on uurtunut, hän käy sangen kumarassa, mutta kuitenkin reippain askelin ja pää keveästi keinahdellen. Se on Johannes. Hänen on hyvä olla nyt. Hän on yksin. Hän elää erakkona.
Vastaan vaunuiltaan Patroklos karkasi, keihäs kourassaan vasemmassa, mut oikeahanpa hän koppoi 734 välkkyvän, särmikkään, kädentäyteisen kiven maasta, viskasi sen, ei vitkaillut, väkevästi hän kohti; eik' ohi mennyt, vaan ajomieheen Hektorin sattui, Kebrioneen, Priamon aviottoman aaluvan, otsaan tuo kivi viiltäväsärmä, kun juuri hän ohjia hoiti.