United States or Bolivia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Luulimme auringon kadotessa tulitukset jo loppuvan; mutta samassa taasen räjähti linnan tornista raketti ilmaan ja sen lähtöpaikkaan ilmaantui sininen tuli. Se suureni suurenemistaan ja rupesi tekemään ihmeellisiä kiertokulkuja ja kiemuroita. Sinisen tulen keskellä ilmestyi vanha, pitkä, valkopartainen, vääräniskainen ukko, kantaen vanhaa vuosilukua sylissään.
Siellä eli tuo vanha valkopartainen äijä vielä monta vuotta, oli ärtyisä ja kärttyinen kuin lapsi ja vietti päiviään istuen enimmäkseen suuressa nojatuolissa piippua poltellen ja tuijotellen tylsämielisin katsein eteensä. Juuri sellaisena on hän minun muistissani säilynyt. Vihdoin taittoi kaikkivapauttava kuolema hänen elämänlankansa joulukuussa vuonna 1841.
Se avattiin sisältäpäin ja vanha, vuosien kangistama, valkopartainen ukko ilmaantui kynnykselle. Tottuneena sodan tapoihin, jossa otetaan mitä tarvitaan, ellei sitä hyvällä anneta, työnsi Bertel vanhuksen syrjään ja astui kursailematta tuohon ränstyneeseen majaan. Hänen suureksi hämmästyksekseen oli tupa tyhjä.
Kutsuttujen joukossa oli erittäin huomattava valkopartainen Grippa, Teoderikin juomanlaskija, joka oli melkein Hildebrandin veroinen arvossa ja maineessa. Kuningatar tuhlasi Grippalle ja hänen ystävilleen kunnianosoituksia ja uskoi heidän vartioitavakseen Ravennan linnan, otettuaan heiltä valallisen lupauksen, että säilyttäisivät linnan amaleille.
Kaikki kauhistuivat, sillä he eivät olleet luulleet Soisalon niin korkealle tähtäilevän. Perhe, josta oli kysymys, oli Helsingin hienoimpia, isä itse, paitsi että hän oli suuren pankin pääjohtaja, kaupungin määrääviä mahtimiehiä, entisiä porvarissäädyn pylväitä ja nykyään Suomen laajimpien teollisuusliikkeiden tosiasiallinen ohjaaja, vanha, valkopartainen herra, jonka koko olennossa kuvastui sivistynyt, sukupolvien kehittämä urbaniteetti.
Meikäläisiä ei saisi ikinä sovinnossa elämään, sanoi kiukkuinen äijä. Heti syntyisi tappelu, sanoi valkopartainen ja naurusilmäinen äijä. Sitten vielä: kuinka olisi maa jaettava laatuunsa nähden, sanoi Nehljudof, miksi toiset saisivat mustaa multaa, toiset taas savea ja hiekkaa. Pitäisi jakaa osuuksina kaikille yhden verran, sanoi muurari.
Astuu varhaisena aamuhetkenä eräästä Rooman portista ulos pitkä, valkotukkainen, valkopartainen mies, toivioretkeläisen käyrä sauva kourassaan. Hänen otsansa on uurtunut, hän käy sangen kumarassa, mutta kuitenkin reippain askelin ja pää keveästi keinahdellen. Se on Johannes. Hänen on hyvä olla nyt. Hän on yksin. Hän elää erakkona.
Vaikka tuo vanha ja nyt aivan valkohiuksinen ja valkopartainen kassanhoitaja yhä oli itse puolestaan pikkumaisuuteen asti siisti, kulki hän kuitenkin kuluneessa takissa, jota hänen varmaankin piti laittaa joka ilta.