United States or Romania ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ja varmuudella, tietoisena, mutta samalla alistuvasti hän jatkoi: »Niin, että kello kaulassa pitää tämän ilmoituksen ja tunnustuksen johdosta viisauden Suomessa aina vaeltaman, eikä hiljaisuudessa myyräntyötään tekemän, vaan kelloaan sen pitää itseään ilmoittaessaan myötäänsä soittaman ja nelistämän, niinkuin se kielellä pistävä kalkkalokäärme varoitusrenkaitaan, että kavahtaa ja niinkuin spitaalisyntistä paeta tiettäisiin...»
Mutta ei hän sanonut mitään tavatonta, sanoipa vaan: No neiti Hanna, minä hävisin viime kroketissa, minun täytyy voittaa takasin! Mitä merkillistä oli näissä sanoissa? Ja kuitenkin: Hanna, joka ensin oli antamaisillaan leikillisen vastauksen, yhtäkkiä alistuvasti pysähtyi ja pelästyneenä katsahti hänen silmiinsä. Silloin oli jo ilta tulemassa. He läksivät krokettikentälle.
Kummastuneena väittää tulkki edelleen vastaan, mutta siitä hermostuu Mashkevitsh entistä pahemmin: eihän toki voi olla puhetta muusta kuin Venäjän alamaisuudesta! Nu da! virkkaa tulkki alistuvasti ja tyytyväisenä merkitsee Mashkevitsh minut papereihinsa Venäjän alamaiseksi. Näen nyt selvästi, minkä hengen lapsia arvoisa tutkijani on ja tajuntaani kohoaa käsite: novoje-vremjalainen.
Olet ehkä oikeassa, myönsi Elna alistuvasti. Kaikki kävi sitten erinomaisesti siihen saakka kuin vieraiden oli lähdettävä. Aamiainen oli maukas, lapset reippaita ja älykkäitä, Elna hiukan alakuloinen, Antti sitä puheliaampi ja pirteämpi.
Tällä kertaa oli ääni kuiskaava, ja vapiseva alahuuli ja sumentuvat silmät kertoivat lähestyvistä kyyneleistä. "Tiedätkö, Sven, mitä äidin täytyy tehdä, kun olit noin tottelematon?" jatkoi Ester ja hänenkin huulensa vapisi. "Antaa vitsaa", vastasi pikku poika ja pani päänsä kallelleen ja katsoi äitiä niin suloisesti ja alistuvasti, että Ester luuli sydämensä halkeavan liikutuksesta.
Sinä olit mennyt ja minä olin jäänyt.... Juhlahymnein sinut juhlasaatossa oli minulta viety. Olimme eläneet ihanan elämän kaksin, nyt täytyy minun elää loppuikäni täällä yksin. Sinä näytit surumielisesti, mutta samalla alistuvasti siihen tyytyvän. Tunnuit sanovan: usko, niin tapaamme! Ja yhtäkkiä oli minustakin, kuin olisikin se vain siitä riippunut. Niin pian kuin uskon, ettet ole mennyt, et ole.
Ja jo oli Sakari Kolistajakin saanut saarnalupakirjansa ja pastori oli hänen kanssansa puhunut sanan ja toisenkin Sanasta. Alistuvasti, heränneen nöyryydellä, oli Sakari kuunnellut. Rouva Amalia tuli aivan liikutetuksi. Olihan ihanaa, että hänen sulhasellansa on noin nöyriä ja alttiita opetuslapsia. Kiitollinen hän oli sisimmässään Sakarille, ja halusi sille jotain puhuakin ja sanoa.
Kyllä hänkin tämän keinon taisi. Illallinen syötiin synkän hiljaisuuden vallitessa. Tahdotko viiniä? kysyi Johannes. Tahdotko sinä? vastasi Liisa vastakysymyksellä. Minä kysyin, tahdotko sinä viiniä, huomautti Johannes. Tilaa sinä vain, vastasi Liisa jälleen yhtä välttelevästi ja alistuvasti.