Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 29. heinäkuuta 2025
Aluksi oli tämän sähkösanoman sävy Aletten mielestä tuntunut merkillisen likeiseltä ja ikäänkuin lähettäjällä olisi ollut jonkinlainen yksinoikeus Jakobiin ja mutta olivathan Jakobin parhaat ystävät hänenkin ystäviään.
Hilpeänä ja ujostelematta, luoden vain nopean katseen silmälasien takaa Lettaan nähdäkseen, millä kannalla asiat nyt olivat. »Lihakeittoa ja kokkareita! Mainiota, minulla on kova nälkä, konttori oli täynnä väkeä koko aamupäivän!» Aletten hiljainen pidättyväinen käytös ei suinkaan houkutellut pitempiin puheisiin. Jakob jättikin ne sikseen ja alkoi kiireesti syödä.
Että saattoikin vaikuttaa häneen niin syvästi tuon ystävän käynti! se ajatus katkeran mustasukkaisuudentunteen värittämänä lensi Aletten mieleen. »Ruustinna ja molemmat tyttäret jäivät tänne. Minun pitää jouduttaa illallista»... sanoi hän väistäen ja puoleksi hämillään.
Hän toisti tämän uudelleen ja taas uudelleen, ja pari kertaa nämä sanat tuntuivatkin kuin laastari Aletten mielipahalle sen johdosta, että Jakob kotimatkalla iltaisin melkeinpä yksinomaan kääntyi Konstancen puoleen, kun tuli puhe jostakin vakavammasta kysymyksestä paikkakunnan henkilöistä, heidän oloistaan ja liikeasioistaan.
»Hm!»... Hän jäi katselemaan Aletten käsivarsien sulavia liikkeitä. »Sinulla on niin kaunis tukka», hän tarttui kädellään siihen. »Rakas ystävä, älä koske!» Alette vetäytyi kärsimättömänä syrjään, peläten tukkalaitteensa pilallemenemistä. »No, no, en sitten vaivaa sinua.»
Hän astui ulos harmaa kesäpuku yllään, pitkänä ja komeana, ja jäi, hattu puoleksi koholla tumman tukan päällä ja monokkeli silmässä, seisomaan kumarrellen; hän vastasi ja kumarteli yhtä mittaa, loppumattomasti, sill'aikaa kuin Aletten sydän sykki odotuksesta.
Hän oli ollut opettajana kuusi, seitsemän vuotta ja nyt palannut kotiin äitinsä luo joksikin aikaa lepäämään ja juuri tämä oli aiheuttanut Aletten kutsun. He katselivat ihmisiä sangen eri kannalta, nämä kaksi, Alette ja Konstance, vaikka kummallakin oli taipumusta panna merkille hauskat puolet.
»Tässä hän nyt on, Letta», kuului Jakobin ääni ovelta, ja sisään astui, kasvoissaan vielä äskeinen iloisuus, tummaihoinen, jotenkin pitkä, kapea herrasmies. Aletten huomio kiintyi heti ruskeihin, veitikkamaisesti tutkiviin silmiin; hänen nauraessaan loistivat hampaat valkoisina lyhyen, mustan parran alta.
He olivat asuneet samassa huoneessa ja vähistä penneistään auttaneet toisiaan siihen aikaan, kuin toinen lueskeli yliopistossa ja toinen harjoittelihen teknikoksi; he olivat tunteneet toisensa läpikotaisin, ja Jörgen Basberg Bervenin nimi toistui kuin loppukerto kaikessa, mitä Jakob kuvaili elämästään, siitä elämästä, jota hän oli elänyt, ennenkuin kohtasi hänet, Aletten.
Lopuksi hän painui mielentilaan, joka oli ollut hänelle vieras monta vuotta hän itki... Mutta riitakysymykseen se vaikutti merkillisesti. Ei sanaakaan enää Johan Henrikistä ja pojalle vain sävyisiä kehoituksia. Isähän tarkoitti vain hyvää... Näytti siltä kuin Aletten silmiin olisi vilahtanut yhtä ja toista. Tuo äkillinen purkaus oli todella saattanut hänet ymmälle.
Päivän Sana
Muut Etsivät