Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 27. marraskuuta 2025
Sitte rovasti kirjoittaa romisti sen pitkää tämän lyhyttä. Me vaan seisottiin kuin viimeisellä tuomiolla, sydän kourassa, että mikähän tuohon pomettiin vielä tarvitaan. Minä ajattelin että eihän täällä vaan liene mitään sissiä käynyt minusta puhumassa juoruja rovastille. Samassa rovasti niinkuin säpsähti ja näytti muistavan jotakin.
Meren toiselta puolen näin Englannin rannikon häämöittävän, ja minä muistin uinailevat kylät ja surisevat mehiläiset ja sunnuntaikellojen kuminan. Minä ajattelin Ashfordin pitkiä, valkoisia, korkeita rantoja, joilla oli punaisia tiilirakennuksia, ja sen ravintolat, joissa oli suuret heiluvat kyltit.
Emeljan!" ajattelin itsekseni, "miks'et syössyt painettiin tai heittäynyt kartessi-tuiskuun? Parempaa et olisi saattanut keksiä". Mitä taisin minä? Muisto hänestä oli eroittamattomasti yhdistetty muistoon armosta, jonka hän oli minulle osoittanut yhtenä elämänsä kauheimpia hetkiä, ja morsiameni pelastuksesta kunnottoman Shvabrinin käsistä.
Mutta kun ei tämä alkanutkaan, niin lähdettiin pois. Eihän siellä viitsinyt koko iltaa seisoa veisuuta kuulemassa. Esa nauroi taas. »Senpä tähden juuri», hän sanoi, »minä en kiusallakaan nyt alkanut. Ajattelin, että antaa koettaa muiden, jotta kyllähän minä olen osaltani alkanut tappeluita. Eikä teistä yksikään tohdi sanoa, etten minä olisi lyönyt ensimmäisenä, kun on paikalle passannut.
Vaikka tiesinkin, ettei vanha rouva eikä vanha herrakaan ole enää elossa monta kertaa tuota sitäkin vanhan herran kohjaketta hieroin, nyt on maan povessa sekin niin menin talon keittiöön kuin meninkin ja ajattelin, että jos talo näyttää kovin kolkolta, niin tästä vieraasta ei ole pitkällistä ristiä, minä heti pääsen takaisin Helsteenille, varsinaiseen majatalooni, syöp nyytystäni ja nukun omaa untani.
Tuntui kuin olisin niellyt hänen sanansa, vaikka en niistä juuri ymmärtänyt kuin viimeisen lauseen, joka minua tosin vähän lohdutti. Mutta tiellä johtui mieleeni, että sulhoni kuitenkin oli kieleltään suomalainen, että hän oli Suomessa syntynyt ja kasvanut. Olkoon kreikanuskoinen, ajattelin minä, kunhan vaan on suomalainen. Onhan meillä sitten maailmassa jotakin yhteistä.
Minä huusin Jacquesille, että seuraisimme käytävätä ottamalla kiinni oksista. Ja siten kuljin minä viimeisen kerran tätä käytävätä, jossa niin usein nuoruudessani ja miehuuteni aikana olin kävellyt. Tuona hirveänä yönä, vihlaisevan kuilun partaalla, ajattelin minä Lazare setää ja näin elämäni ihanat hetket surullisesti hymyilevän vastaani.
No niin, minä ajattelin näin: minä olen viheliäinen, enkä taida kestää äitepuolen tykönä, minä täydyn pois. Uoti ei saa sitä kuin hän tahtoo ja on myös viheliäinen: kukatiesi me kahden taitaisimme auttaa toinen toistamme. Ah, Uoti, sinä et taida ymmärtää mitä se tahtoo sanoa, että seisoa tuossa ja vaan nähdä päältä kuinka toinen, yksi vieras riipii ja raapii yhden rakastetun äiden kätköjä.
Ajattelin Koria; vaan hän ei tähän aikaan voinut tulla, ja paitsi sitä tunsi hän portaat yhtä hyvin kuin herra Moes ja minä, jotka unessakin kompastumatta olisimme voineet kulkea niitä ylös ja alas.
Minun oli ihan mahdotonta salata mitään veljeltänne, kun hän tänään kävi luonani. "Mitä minä puhunkaan?" ajattelin minä itsekseni ja se ajatus, että minä olin kunnotoin petturi, että Gagin tiesi meidän yhteentulostamme, että kaikki oli ilmaistu, paljastettu, risteili päässäni. Minä en kutsunut veljeä luokseni, kuului Asjan säikähtynyt, epäselvä ääni. Hän tuli itsestään.
Päivän Sana
Muut Etsivät