United States or Serbia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Suuri se on kiukaan savuksi, liian suuri noentalaisenkin nuotiotuleksi. Arvelee, ajattelevi siitä koko Lappalaisheimo, vaan ei saa selvää kukaan, ei edes noitarumpu. Tuleepa viimein paimen, joka on kaukana käynyt, kulkenut soita, kulkenut maita yli vesien ja vuorien. Hän sanoo ja nimeääpi: jo tiedän kun tiedänkin tuon tulen, savun synnyttäjän.
Siinä vanha Väinämöinen jo huhusi toisen kerran: "Tuo venettä, Pohjan poika, Väinämöiselle venettä!" Niin sanovi Pohjan poika, itse lausui, vastaeli: "Ei täältä venehet joua. Tule sormin soutimina, kämmenin käsimeloina poikki Pohjolan joesta!" Siinä vanha Väinämöinen arvelee, ajattelevi: "Sep' ei miesi lienekänä, ku on tieltä myösteleikse."
Vaski- oli hattu hartioilla, vaskisaappahat jalassa, vaskikintahat käessä, vaskikirjat kintahissa, vaskivyöhyt vyölle vyötty, vaskikirves vyön takana: varsi peukalon pituinen, terä kynnen korkeuinen. Vaka vanha Väinämöinen arvelee, ajattelevi: on miesi näkemiänsä, uros silmänluontiansa, pystyn peukalon pituinen, härän kynnen korkunainen!
Tuop' on Pohjolan emäntä liikkui sillan liitoksella, laahoi keskilattialla. Arvelee, ajattelevi: "Mistäpä olutta saamme, taarit taiten laittelemme näille häille hankkimille, pioille pi'ettäville? En tieä tekoa taarin enkä syntyä olosen." Olipa ukko uunin päällä. Lausui ukko uunin päältä: "Ohrasta oluen synty, humalasta julkijuoman, vaikk' ei tuo ve'että synny eikä tuimatta tuletta.
Kuuluvi kylä sanovan, Kyläkunta kuunteleva, Minun laihan laulavani, Minun hoikan huutavani, Laulavan iloista virttä, Remullista riehkoavan. Ja moni minun sanovi, Usia ajattelevi, Laulavan olven halulla, Tahi taarin tarpehella.
Miten hänet jo otetaan taloissa mielihyvällä vastaan, vaikka ei ole niissä koskaan käynyt, hänen maineensa kun leviää laajemmalle kuin mitä hän käydä kerkeää, sillä enemmänhän se korva maata käypi kuin mies itse. Sitten hän kääntyi isännän puoleen ja sanoi: »Se on vanha sananlasku, että käynyt matkansa sanovi, käymätön ajattelevi.
Hänpä on minunki luonut näille päiville pahoille, kylmillä kimaltamahan, pime'illä pilkkimähän." Astua ajattelevi, käyä kääperöittelevi: Kuuhut vastahan tulevi. Niin Kuulle kumarteleikse: "Oi Kuuhut, Jumalan luoma! Etkö tieä poiuttani, miss' on pieni poikueni, kultainen omenueni?" Kuuhut taisi vastaella: "Tietäisinkö, en sanoisi.
Arpa se ajattelevi: "Kun sanoisin syytä myöten, Neiti huolelle tulisi, Paloinen pahoille mielin." Ei sanonut syytä myöten, Sanoi neien mieltä myöten, Eikä tungettu tulehen, Palamahan paiskattuna. Näkijä valehtelevi. En minä sinä ikänä, Kuuna kullan polvenani, Näkijälle kättä näytä; Näkijä valehtelevi, Saavani minun Savohon, Joroisihin joutuvani, Hurstille humalahurjan, Viinavillin vuotehelle.
"Lenteä hyrähtelevi; viskoi Hiien hirmuloita, kantoi käärmehen kähyjä, maon mustia mujuja, kusiaisen kutkelmoita, sammakon salavihoja teräksenteko-mujuihin, rauankarkaisu-vetehen. "Itse seppo Ilmarinen, takoja alinomainen, luulevi, ajattelevi mehiläisen tulleheksi, tuon on mettä tuoneheksi, kantaneheksi simoa.
Silloin vanha Väinämöinen jo tunsi tuhon tulevan, hätäpäivän päälle saavan. Arvelee, ajattelevi, miten olla, kuin eleä. Itse tuon sanoiksi virkki: "Vielä mä tuohon mutkan muistan, keksin kummoa vähäisen." Tavoittihe tauloihinsa, tunkihe tuluksihinsa. Otti piitä pikkuruisen, tauloa taki vähäisen; ne merehen mestoavi yli olkansa vasemman.