Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 7. kesäkuuta 2025
Ja kun hän kotiin tultuaan kävi rippikoulua ja vanha rovastikin nuorille puhui isänmaanrakkaudesta Jumalan käskynä, oli tämä käynyt Ainille oikein sydämen asiaksi. Hän mietti usein mielessään, millä tavalla hän voisi isänmaataan ja kansaansa hyödyttää. Hänen tuli nyt tästälähin jäädä kotiin vanhempiensa avuksi ja kodin iloksi ja hyödyksi, se oli hänen pyhä velvollisuutensa, sen hän tiesi ja tunsi.
Eräänä iltana tuli Ainille postissa kirje Helsingistä, jossa ei ollut Laurin käsiala. Aini ei ollut kirjevaihdossa muuta kuin parin maaseutulaisen toverin kanssa, ja tämä oli sentähden aivan odottamaton kirje. Hän aukaisi sen, veri tunkeutui poskiin, se oli Arvilta! Kuinka ystävällistä ja kohteliasta, sanoi tuomarin rouva. Niin, Arvi olikin aina ollut niin erittäin hieno poika.
Katsokaa nyt, eivätkö ole aivan yhtä sinisiä kuin silloinkin? Anna ne minulle, Elsa, uskollisuuden merkiksi, pyysi Arvi hiljaa. Elsa jakoi kukkia Arville ja Ainille ja järjesteli loput kimppuun verannan pöydälle. Nämä minä jätän tänne Tuomarilaan todistukseksi siitä, että minäkin olen uskollinen ja pian tulen tänne takaisin, sanoi Elsa iloisesti.
Näissä ajatuksissa ja tulevaisuuden toiveissa kului talvi Ainille nopeasti. Kevät alkoi jo suurin askelin lähestyä, herättäen uutta elämää jokaikiseen luonnon pienimpäänkin sopukkaan ja tuoden mukanaan uutta työtä ja uusia toimia. Tuomarilassa olivat kevät-työt alkaneet ja myöskin Ainilla oli siinä paljon toimimista.
Ainin kädet vapisivat Arvin kirjettä lukiessaan. Siinä oli ensin terveisiä ja ystävällisiä sanoja kaikille Tuomarilan asukkaille; vaan sitte oli siinä vielä erityisiä sanoja Ainille, Arvin sydämen ajatuksia, joita hän sanoi lausuvansa ystävälle, joka häntä ymmärsi. Ainin sydän sykki ilosta. Arvin ystävä, niin, se hän tahtoi olla, se hän tunsi olevansa koko sydämensä pohjasta!
Arvia ja Elsaa Aini aluksi ei tahtonut ajatella, hän ei olisi sitä voinut ilman katkeruutta. Vaan kun Elsa joulun jälkeen kirjoitti Ainille uskoen hänelle kaikki nuoren sydämensä ajatukset, niin Aini ei voinut muuta kuin ystävällisesti, melkeinpä hellästi vastata tähän kirjeesen. Ja samassa tunsi hän, kuinka entinen katkeruus vähitellen alkoi poistua.
Ja hän otti laatikosta esille joukon kirjeitä, jotka hän näytti Ainille. Aini tunsi käsialan, ne olivat Arvilta! Niin, tiedätkö, Aini, hän kirjoittaa minulle aina vähän päästä, vaikk'en ole hänelle kirjoittanut muuta kuin kaksi kirjettä. Ja kaksi kirjaa on hän minulle lähettänyt, sillä hän tahtoisi minuakin lukemaan niitä kirjoja, josta hän itse pitää.
Tämä oikein virkisti Ainin tavallisesti niin totista mieltä, ja hän tuli pian Elsan kanssa vielä ystävällisemmälle kannalle kuin kesän aikana. Viimeisenä iltana, kun tytöt istuivat Elsan kamarissa ja puhe johtui kesäisiin aikoihin ja kesätovereihin, sanoi Elsa aikovansa uskoa Ainille jotakin, jos tämä vaan ei puhuisi siitä kenellekään.
Miksikäs se sanoo, jos olet paha? En minä ole milloinkaan paha... Tantti sanoo aina koulussa, että minä olen paras tyttö koko luokalla ... minä olen primus... Mikä se on se? Etkö sinä tiedä, mikä on primus? ... etkö sinä ole ollut koulussa? Enkä ole ollut... Voi, voi, sepä on ikävä se ... mennään puutarhaan noutamaan kukkia Ainille ... onko teillä ruusuja, Aini rakastaa ruusuja...
Tätä vastaista elämätään ajatellessaan kävi Aini mieleltään yhä iloisemmaksi, ja hän jatkoi sekä taloudellisia toimiaan että omia lukujaan entistä suuremmalla innolla ja ahkeruudella. Myös vanhemmat huomasivat tämän ilokseen. He alkoivat vähitellen sydämessään myöntää Ainille oikeuden päästä opintojaan jatkamaan, nähdessään hänen suuren sekä luku- että kouluintonsa.
Päivän Sana
Muut Etsivät