Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 16. heinäkuuta 2025
Puettuna, juhlallisna seisoo Impi kaunis, sinisilmänen Vaipuu unisena äitins helmaan, Nukkuu kantajansa povelle. Mutta ulkona käy raitis myrsky, Pauhaa mänty satavuotinen, Työstä kotihinsa miehet käyvät, Kotihinsa karjat laitumelt. Ahol tuulisella hyppeleevi Karitsainen emons ympäril. Mutta nukkunut on äitin helmaan Kaunis tyttärensä ainiaaks.
Viimeisen kerranpa katselin sillon Kaunista neitoo täällä; Valkean säihkynäs äänettömässä Kiharans uiskentelit; Otsa! tulen valkeus, Silmäkuopis, hämäryys, Ja lempee äänens kerran kaikui vielä, Ainiaaks meistä hän siirtyi.
Ainiaaks siirtyi hän kaukaisiin maihin Lainetten aavaa tietä, Ei toki kuvansa muistostain siirry, Ei tämän taivaan alla, Eikä päivä pilvinen; Eikä niittu himmeä, Siel näin mä mustakiharaisen immen, Näin hänen unessa armaas. IK
LIINA. (Yksin) Jo kuulin kileän äänen, mi ainiaaks' huusi meiltä Leon kauas. Oi eron hetki, sinä kalveakasvoinen, jota lähemmäs joudut, sitä vallattomammaksi nousee povessani levottomuus. Se kiihtyy, kasvaa myrskyksi, ja mi ennen siellä tummasti paloi, se nyt puhalletaan riehuvaan leimuun. Ja miksi? Oi näinkö toivoton lempi tuskittelee uniensa tyhjässä valtakunnassa ja hyljättynä janoissansa huohottaa, kurja! Kiukkuinen kohtalo, miksi mykkä lempeni, kuin salaisesti koittava aamu, kohden häntä aina kätköstänsä hymyilee, kohden häntä, kylmää, kiittämätöntä, koska moni toinen, kaunis kuin Adonis, katsoo puoleheni turhaan säteilevällä silmällänsä? Mutta miksi ymmärrän sydämmeni väärin ja kuvailen hulluuksia, minä mieletön? Oi, hempeän elatus-äidinhän murhetta on tämä, koska ennen pieni kasvatteensa äkisti siirtyy hänestä pois, ja siitähän syntyi vimma. (Mietiskelee hetken äänetönnä, ottaen jalon, ylevän muodon.) Ja vaikkapa toisialtakin kuohuisi kaikki, mitä huolisin siitä, mitä heikon sydämmeni kapinasta, niin kauan kuin seisovat vielä valtiaina povessani järki ja tahto? Ja mitä tahtoisin nuorukaiselta?
Kotiin matkustin mä viimein taasen: Millon seisoin kunnahil, Millon laaksois hymyvissä kuljin, Huuhelivat paimenet. Niinpä vaelsin mä Anjanpellolt Hämeenmaitten kultasilla teil. Ihanasti korvissani aina Nimi Anjanpelto soi; Sydämmeni riutumaan sä saatat, Anjanpelto kaukana; Siellä näin mä taivaan kauniin immen, Mutta katosi hän ainiaaks.
Rakentaa ainiaaks ei sille saata; ei, avio voi meille vasta taata sen kallion, min pohja kaikki kesti, min varassa se seisoo ikuisesti. NEITI SK
Päivän Sana
Muut Etsivät