Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 14. kesäkuuta 2025
Tuo suuri mies oli ollut olevinansa hyvin jumalinen ja pidettiinkin aikanansa kovin hurskaana miehenä, mutta kun hänen piti elämästä erota, muistui hänen mieleensä, että hän oli tehnyt monta suurta pahaatekoa ja mestauttanut herransa ja kuninkaansa Kaarlo I:sen.
Siitä huolimatta ei stoan vaikutus aikanansa ole ollut turha, etupäässä tietystikin sivistyneistöön, jonka erikoisoloihin sen oppimuodot olivat historiallisesti kiintyneet.
Hanke jäi tosin sillä haavaa sikseen, koska eri maakunnat eli siirtokunnat olivat kovasti kateelliset itsenäisyydestään; mutta tämä Benjamin Franklinin tuuma eli ja vaikutti Amerikan paraimmissa miehissä, kunnes siitä sittenkin aikanansa toimeen ryhdyttiin.
Luonto vaatii osansa aikanansa... Mailiisa. Muista sinä omaa nuoruuttasi! äläkä tuomitse muita kovemmin kuin itseäsi! No, sitä nyt ei kannata muistella! Erehdys se oli! ja sen sain karvaasti kokea. Parempi on nytkin katsoa ... kuin katua. Ei silloin ainakaan sovi ketään syyttää siitä, ettei ole ajoissa varoitettu ja estetty. Tässä ei ankaruus ole paikallaan!
Jukka. Herra! Lakatkaatte aikanansa viinalla rahaa kokoomasta, sillä kerran täytyy teidän ja krouvarin, yhtä hyvin kuin juomarinkin, tehdä työstänsä tiliä. (Kovasti.) Herra, teidän työnne kylvää kyynelettä, jotka kuumana kerran polttamat sydäntänne.
Hänen äänensä hiljeni hieman, kun hän muisti lastansa ja siunaili: Pääsi toki hän, lapsi raukka, aikanansa pois tästä kurjuudesta oikeaan kotiinsa, jossa ei ole puutosta leivästä eikä muusta siirapista.
Viel' elää Ilkan työt, kenties Kauvanki, kansan suussa, Hän eli niinkuin Suomen mies ja kuoli hirsipuussa. Ol' Ilkka talonpoika vaan, Siis suur' ei suvultansa; Mut jaloin poika Suomenmaan Hän oli aikanansa. Hänt' ajan hurjan myrskyihin Vei oikku onnetarten; Hän sopi niihin kuitenkin Kuin tehty niitä varten.
Kyllä siitä sielun kuorma Paljo painoi ja pakotti, Jota vainaja valitti Ahkerasti aikanansa, Ettei jo iällä ennen Armon lahjoja anonna. Aina toivoi tointuvansa, Paremmaksi pääsevänsä, Saavansa himolle salvan, Lukon orjuuen ovelle; Vaan se viipyi viimeiseksi, Aivan ehtoolle elämän. Nyt ei tietä Herran töitä, Eikä tuta tuomioa, Annettiinko armopaikka, Vaiko kauhia kaotus.
Johan Ruudolf Pöntinen.» Oli jo yö. Hän riisuutui. Ruustinna oli antanut hänelle hiljaa varata lihavan rovasti vainajan alushousut. Hän pukeutui niihin, mitteli niiden kohtuutonta väljyyttä. Mutta viis väljyydestä! Pääasia, että ne olivat lujat. Hän, joka on kerran armossaan housut lainannut, lainannee myös aikanansa niiden mukaisen lihavuudenkin.
Se antoi hänelle uutta voimaa kilvoittelemaan uskon kilvoitusta. Ja sitä hän pian tarvitsiki, sillä Herran Henki ei anna lakkaamatta tuntea armon suloisuutta. Hän kurittaa myös aikanansa ja sitä sai Köllisköki usein tuntea. Syvän toivottomuuden hetkiä seurasi usein ja niissä harjaantui ja kasvoi hänen uskonsa.
Päivän Sana
Muut Etsivät