Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 27. heinäkuuta 2025
Hän oli suostunut, ja häät oli eräänä elokuun yönä Ahtolan valtakunnan koko komeudella vietettävät. Pitkästynyt odotukseensa myös mökin muhkea nuorukainen. Huolimatta morsiamensa vastaväitteistä hän oli samaksi illaksi kutsunut luokseen papin ja lukkarin sekä vieraiksi kaikki kalastajat pitkin rannikkoa.
Yli vetten muistolaulut soivat, Ne saaren kuollutta kunnioivat, Saa tervehdyslaulun myös tuo nuori, Mi laivalla seisoo kädessä ruori. Mut kotia kohti kun purtta hän ohjaa, Ja kaikki kun rantahan juoksevat Ja ilolla ihmein katselevat, Kun johtaa hän Ahtolan talkapohjaa, Niin illan rusko se purjeet paartaa Ja urhon tuon, jota sankarit saartaa.
Nousi tuulet tuulemahan, säät rajut rajuamahan, kovin läikkyi länsituuli, luoe-tuuli tuikutteli, etelä enemmän tuuli, itä inkui ilkeästi, kauheasti kaakko karjui, pohjonen kovin porasi. Kovin silloin tuulet tuuli, aallot hakkasi alusta, veivät harpun hauvinluisen, kantelon kalan-eväisen, väen Vellamon hyväksi, Ahtolan iki-iloksi.
Ethän sinä voi minua naida. Olenhan minä vain sinun mielikuvasi. Niin, olethan sinä vain minun mielikuvani. Toisti koneellisesti nuo sanat tuo kuvankaunis kuninkaantytär. Ja kohta heitä oli siinä kuutamoisen meren rannalla kaksi itkijää. Ja sinä? kuiskasi sitten hiljaa tuo kuvankaunis kuninkaantytär. Kaiketi on minun jäätävä Ahtolan asukkaaksi. Ja mentävä Ahdin kassapäiden karkeloihin? Niin.
Puhalsivat siinä silmänräpäyksessä kaikki tritoonit torviinsa, kaikki vetehiset raakunkuoriinsa, ja alkoi pöytämusiikki sellainen, ettei sitä ole kuultu sitten kuin Vesihiiden häissä Ahtolan naurusuisimman najaadin kanssa.
Sillä Ahtolan nuorin neiti kietoi hänet käsivarsillaan ja hänen suortuvansa lankesivat hänen kasvoilleen kuin esirippu kaiken entisen ja nykyisen välillä. Niin uivat he päin Ahdin linnaa kuin kuutamon kajastus merellä tai putoovan tähtösen hopeajuova, joka häipyy pimeyteen. Oli koolla koko ahventen valtakunta noita harvinaisia häitä viettämässä.
Näinpä kaikki taivon tuulet tunnen raukka rinnassani, siksi kuikkana kujerran, lokkina lotaeleime, enkä tieä, kunne kuljen, minne viepi mun vihuri, viepikö kohin kotia, vaiko mieron valkamoille. Kaikki tunnen tuulten kärjet, paitsi pohjosen tereä! viel' ei halla verta hyydä, puhalla puhurin henki Ahtolan pojan povessa, saati liedon Lemminkäisen.
Kun kaikki nukkuvat, niin kaikki ovat herttaisia ja koko huone on soma sopusoinnun kuva. Mutta kun kaikki lukuisat lapset itkevät, kun meritautiset ähkivät ja puhkivat niinkuin kuoleman kielissä olevat, "maksaissaan veroa Ahtolan väelle," kun joku unissakävijä lähtee oudoille retkilleen silloin en tahtoisi siellä olla.
Niiden välistä näkyi ääretöin avaruus, jonka synkeyttä viehkeät tähdet vaan vähäisen valaisivat. Mutta järvi välkkyi niin kirkkaana hopeaa hohtavassa valossa olipa aivan kuin jonkun Vellamon neitosen hääjuhlaa olisi tuolla alhaalla, Ahtolan kartanossa vietetty. Suloiset tunteet täyttivät sydämen, kun hän tätä suurta ja ylevää ihanuutta katseli.
Kotvan aikaa näin matkailtuaan, lähestyivät he erästä tuuheata, viheriäistä saarta, joka vähitellen selveni heidän eteensä sakean sumun verhosta. »Nyt varmaankin tulemme Ahtolan kartanoon», arveli Heikki. Eikä hän väärin arvannutkaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät