Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 12. kesäkuuta 2025
Lennossansa päivän paistellessa Tuonne tänne mesisissä maissa, Havahitpa ahon vieruksella Mehumättähällä kasvavaisen Kevään lapsen, kukan kaunehimman. Ihmetellen tämän ihanuutta Laskeusi yksi lennostansa Alas aamukasteen kyyneleihin; Mielistyen kauniin kukan muotoon Ystäväksi antausi hällen, Lupasipa ikirakkautta. Niinpä meni päivät parahimmat, Niinpä armas aika helleyden.
Mutta samalla kun Snorikoff oli saanut viimeisen uhkaussanan huuliltansa, kuului paukaus ja näkyi savu ahon reunalta joka oli liki Snorikoffia ja tämä putosi ääntä päästämättä alas hevosen seljästä, toinen paukaus kuului silmänräpäyksen perästä ja samalla surkia huuto ensimäisestä laukauspaikasta.
Silloin kuuli hän ääniä aholta ja herähti haaveistaan. Metsän laitaan tuli sieltä parvi kylän poikasia juosten lehmäinsä jäljestä, jotka juuri oli laskettu laitumelle. Lehmät painuivat notkoon ahon alle, mutta pojat jäivät Joukoa huomaamatta aholle, istahtivat tien viereen eväskontteineen ja alkoivat niitä availla.
Vihasta älisten meni viimeksimainittu monta kymmentä askelta yhtenä jakkarana ja jalat kyntivät syviä vakoja ahon kamaraan. Voitettuaan vastustajansa Maatikki tunsi tuskan jaloissaan ja puhalti raskaan henkäyksen, tullen levottomaksi. Sitten rupesi juoksentelemaan ympäri ahoa ja tuskan yltyessä lähti laukkailemaan.
Ja hän kirjoittaa 2-osaisen yhteiskunnallisen romaanin Aikansa lapsipuoli, Ahon Yksin-kirjan ja Järnefeltin Isänmaan jälkeen koko Päivälehden piirin rohkeimpia ennätyksiä, kenties tänäkin päivänä vielä kirjallisuutemme virkein ja virkistävin yhteiskunnallinen todellisuuden-tarkastelu. Aho, alunpitäen individualistina, oli tehnyt tilinsä nykyisen ajan kanssa yksilöllisen sielunerittelyn alalla.
Juhani Ahon yhteydessä olisi kenties voinut mainita suomalaisesta pappila-kultuurista, samoin kuin Robert Kiljander aiheutti meitä suomalaista pikkukaupunki-kultuuria hiukan koskettelemaan.
Läksi siitä astumahan Ahon poikki, toisen pitkin, Vieri soita, vieri maita, Vieri synkkiä saloja. Itse lauloi mennessänsä, Virkkoi vieriellessänsä: »Syäntäni tuimelevi, Päätäni kivistelevi, Eikä tuima tuimemmasti, Kipeämmästi kivistä, Jotta koito kuolisinkin, Katkeaisinkin katala Näiltä suurilta suruilta, Ape'ilta miel'-aloilta.
Eräänä aamuna, he olivat nyt pitkän matkan Suomen rajain sisällä ja arvelivat noin parin eli kolmen päivän takaa saapuvansa kotiin kävelivät he metsä-polkua, pääsemässä juuri suuren aukean ahon laitaan, kun kaksi hirmuista koiraa juoksee ulisten heidän perässä.
Olkoon sitten kysymys Mullikasta tai Pienestä jäniksenpojasta, Hulasta tai Hektor II:sta, Variksista tai kettu-repolaisesta, aina pysyy Ahon taide samalla korkealla tasapinnalla, aina esiintyy hänen eläinmaailmansa meille yhtä hauskana, yhtä humaanisena.
Mutta ahon reunassa tuuhean suuren kuusen alla, jonka oksat maahan ulottuvat, kyyröttää mies väijyksissä, mustat pienet silmät välkkyen harmaiden kulmien alta ja huulet irvistellen tulta vasten.
Päivän Sana
Muut Etsivät