Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 12. kesäkuuta 2025
Miten voisin ma herjata hellintäin, suven pääskylle pahaa suoda? Miten saattaisin mustakulmallein minä murheen pilviä tuoda? Hän oli vain lintu, mi istumaan lens mökkini ikkunalle, hän kukkanen oli, joka tuoksahti ahon yöllisen astujalle. Hän lauloi illan, hän lauloi kaks, hän tuoksui yöllisen hetken ja siitäkö nyt häntä vihaisin minä loppuhun eloni retken?
Ahon kirjallinen tuotanto kulkee omia uriaan, seuraa omia lakejaan, aina yhteydessä ajanhengen kanssa, aina siitä juuri hänelle sopivat aines-osat itseensä sulattaen.
Tottahan sinne täytynee jostakin päästä, arveli kellokas ja lähti aituusta kiertämään. Härkä kulki möyryten perässä, ja muu karja tuntui jo nousevan notkosta. He tulivat aholle, ahon laidassa oli mökki, ja mökin ympärillä oli peltoja ylempänä ja alempana niittyjä. Pelloilla oli viljasta osa vielä leikkaamatta, toinen puoli oli jo kuhilaalla. Oli ruista, oli ohraa, oli potattimaata ja nauristakin.
Ulos lepistöstä kirmasivat veljekset, juoksivat yli kivisen, kallionkieluisen tienoon, siitä halki ahtaan katajiston, siitä yli pappilan avaran, kaisla-rantaisen Neulaniemen niitun, viimein poikki lakean, kumisevan ahon, ja seisoivat santaisella tiellä, Sonnimäen kaltevan nummen alla.
KASPER. Sinä lemmenkukka iltakasteen alla, Missä viivyt kuulemasta onnes arpaa? ELINA. Majasessa tuolla ahon liepehellä Luona vaimon, käypä Tuonelaan, hän viipyy; Hetken päästä, tiedän, takaisin hän joutuu. KASPER. Annas hänen tulla, annas hänen kuulla Uutisemme valtaset, ja emmekohan Näe tässä kilttii kiikahdusta hieman? Voisitkohan, likka, ensileimahtaissa Seistä, vaipumatta tämän onnes alle?
Hänestä itsestäänkin oli eriskummaista, että hän näin veti Ukon, hattarojen hallitsijan, Ahon, aaltojen isännän, Tapion, metsän kultaisen kuninkaan, ynnä muun jalon jumalisten pimeään, ahtaasen pirttiin, joka päälliseksi oli täynnä tupakan savua. Kaikki oli Suomettaren syy.
Kasimir Leinon runoudessa esiintyy sama sielullinen kahtia-jako, minkä ennen olemme Juhani Ahon ja koko sen polven miehissä havainneet, ristiriita pään ja sydämen, järjen ja tunteen, realismin ja romantiikan välillä.
Risto oli kuitenkin pyytänyt ja saanut kaksi pienempää kanuunaa, jotka hän hilasi erään suuren ahon reunalle metsän suojaan, noin puoli penikulmaa Tuovilasta, molemmin puolin menevää polkutietä, jota myöten hän arveli vihollisen ryntäävän kylää kohden.
Aherrus ahon syrjässä tuolla osoitti vielä paikan, missä oli hänen metsäriihensä seisonut, josta hän kohta kotiansa saattoi valmiin viljan, heittäen talvikeliksi oljet ja pahnat. Mutta riihen aherruksesta kappale matkaa, tuolla ahon ja metsän rajalla näkyi musta sysihaudan pohja, valtaisen suuri, jossa hän oli poltellut kiliseviä sysiä huhtamaan teloista.
Muutamia päiviä vain kului, kun vanhus jo nukkui kuolon uneen, nuhjahti hiljaisesti kuin koivun pökkelö sammalikolle, ahon laitaan. Hoitajapiika oli nukahtanut eikä huomannut mitään ennenkuin aamupuolella yötä. Vanhus oli nyt heittänyt tämän maailman, jossa oli tullut erehdyksestä ajatelleeksi liian kauankin elävänsä.
Päivän Sana
Muut Etsivät