Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 7. lokakuuta 2025
Poika parka, hän vaan lyhensi kärsimyksensä silla, ja kukatiesi minä olisin tehnyt samoin, minulla kun ei ole lapsia eikä omaisia. Vaan ts! semmoista ei uskalla sanoa kun muut sitä kuulevat! Hänen mentyänsä Ellen nousi ja avasi ikkunan, nauttien ahnaasti raitista ilmaa kankaalta. Istui sitten taas ja lopetti luvunlaskunsa.
Tultuaan talon uuden ja valkoisen aidan niin ikään uudelle veräjälle, istahti hän kivelle levähtämään. Tien vasemmalla puolella oli vasta rakennettu talo, jonka haassa kaksi lehmää ahnaasti jyrsi vielä lyhyttä nurmea. Mies ja nainen kuokkivat ahkerasti pientä peltotilkkua.
Olipa vielä pari omena- ja kirsikkapuutakin, jotka ahnaasti koettivat ahmia lyhyen kesän lämpöä ja kukkivat joka kevät, mutta tekivät vain lämpiminä kesinä pieniä, jokseenkin happamia, mutta yhtäkaikki suuresti ihailtuja hedelmiä.
Moneen kertaan kehuttuaan lapsia ja siten tyydytettyään edes johonkin määrin äitiä, joka ahnaasti imi sisäänsä näitä ylistyksiä, hän tuli hänen kanssaan takasin vierashuoneeseen, missä englantilainen jo odotti häntä lähteäkseen yhdessä, kuten he olivat sopineet, vankilaan.
Hellimmät ja vahvimmat siteet olivat ratkenneet, ja ne jotka onnenpäivinä olisivat mielellään panneet alttiiksi henkensä vaimojen, miesten, lasten ja sukulaisten edestä, tempasivat nyt viimeisenkin ruokapalan heidän kuolevista käsistänsä ja nielivät sen ahnaasti heidän silmäinsä alla.
Köllisköllä oli varalta monta liikuttavaa lohdutuksen ja kehoituksen sanaa, mutta ennen kuin hän ehti suutansa avata, hyppäsi Simo kuin ammuttu sängystään, kiiruhti kaapin luo, tempasi täyden pullon sieltä ja huomattuaan, että Kölliskö aikoi lyödä hänen kynsistään sen kappaleiksi, kääntyi kaapin ja seinän välillä olevaa loukkoa kohden ja joi ahnaasti pullon puolilleen.
Puut ja pensaat Esplanaatipuistossa riiputtivat hervottomina alaspäin tomuttuneita, elottomia lehtiään, ja ahnaasti imivät nurmipenkereet sisäänsä vettä, jota joku uninen ruiskuniekka säästäen sirotteli hienona sateena pitkin kenttää. Liike näytti loppuneelta.
Enkähän minä syytä sinua mistään. Omalle itsellenihän minä vain näin puhelen... Hänen äänensä sortui kyyneliin. Myöskin Johannes vaikeni ja he kulkivat jonkun matkaa äänettöminä edelleen, Liisa nyyhkien ja pusertaen Johanneksen kättä omassaan, Johannes vaivautuneena ja otsa rypyssä hänen rinnallaan. Vihdoin veti Johannes kätensä pois. Liisa tarttui siihen ahnaasti uudelleen.
Niitä oli niin paljon, että huone oli melkein täynnä jo pöydän päässä istuva puhemies oli juuri se, jolla oli niin iloinen ääni; hän näytti huvittavan muita kertomalla jotakin tarinaa. Minä söin niin ahnaasti etten juuri paljoa kuullut hänen tarinastansa. "Nyt," sanoi puhemies, "olen minä kertonut tarinani. Kenenkä vuoro nyt on?" Hän otti käteensä kiekon ja pani sen pyörimään pöydälle.
Kuunnellut, seisahtunut, kuullut raskaan huokauksen ja löytänyt tyrmän synkimmästä nurkasta naisen, joka pedon tavoin istui maassa, pää muuriin nojattuna. Holvin katossa ollut rengas. Hän kiinnittänyt siihen soihtunsa ja käynyt lempeästi, kuten hänen pyhä virkansa ja velvollisuutensa vaati, naista puhuttelemaan. Tämä heti kallistanut korvansa ahnaasti hänen sanoilleen.
Päivän Sana
Muut Etsivät