United States or Guadeloupe ? Vote for the TOP Country of the Week !
Nää odottavat olivat: vaimonsa, Hanna hänen tyttärensä, Elias ja Aato, ottopojat, joittenka kasvatuksesta kauppamies oli tähän saakka murheen pitänyt.
Ovi aukeni, Aato tuli sisään, Emma ei häntä havannut. Niin se on sanoi hän tehty on tehty, tietä jonka jälkeen ihminen käy, tie, joka ihmisen takana katoo, ... tietä ... tätä tietä täytyy jokaisen käydä perille saakka; miksi minä siis suren ... ei ... eteenpäin eteenpäin.
Aato istui syvissä ajatuksissaan ja Elias katseli katselemistaan laivaa, joka ehtimiseen likeni. Näin istua yö-hiljaisuudessa muuttaa ajatukset. Elias muisti lapsuuttaan, jonka rajalta vasta oli ennättänyt; hän muisti Hannaa, jota oli veli-rakkaudella rakastanut. Toiset halut olivat syntyneet sotamiehen povessa; veli-rakkaus ei enää kylläksi ollut. Hanna! sinä tulet, sinä tulet ajatteli hän.
Ovi, jossa ei lukkoa ollut, aukenee haamu jonka kartanolla havaitsimme lähenee vuodetta, jossa Aato nukkuu, kätensä on nostettu ja pimeydessä välkkyy terävä ase. Jumala! sanoo haamu hiljaisella äänellä kerran olet minua auttanut, jos sinä elät, jos näet minua tässä auta, salli puukkoni Aaton sydämmeen, minä rukoilen sinua toisen kerran.
Vielä odotan minä 3 kuukautta, ellei raha sillä aikaa tule, niin käyköön kuin olette itse tahtoneet. Ystävällisesti Maria Bohm." Mistä olet saanut tuon kirjeen, huusi Elias hirmuisella äänellä? Muistatkos että lupasit malttaa mieltäsi sanoi Aato hiljaisesti. Mistä olet saanut tuon kirjeen? huusi Elias vielä hirmuisemmalla äänellä. Emmalta sanoi Aato.
Minun mieleni muuttuu välistä niin kummaksi... Minä näen välistä näköjä, niin hirmuista että järkeni katoaa ... niin oli nytkin... Aato! huomena saat kuulla koko elämäni. Huomen tuli vai mimmoinen! Sillä aikaa kuin Emma ja Aato näin haastelivat, istui ukko Anströmi tyttärensä sivulla kamarissaan.
Onko se minun syyni että minä olen tämmöinen, että minä olen murhaaja ... ei, miksi hän petti minua ... miksi toi sattuma kirjeeni pikku Emman käteen... Emma! sanoi ääni takanansa. Emma käänsi äkisti silmänsä puhujaa kohden. Valkean edessä poskessaan nousneet ruusut pakenivat ja lumivaaleana kysyi Emma: Aato oletko kuullut mitä olen puhunut. Olen, onnetoin tyttö! Minä...
Voi minua onnetointa ... onnetointa hän otti kätensä rinnalta ja väänteli ne tuskallisesti. Elias! minun ystäväni, minun ylkäni, minun kultani, kaikki kadotan minä yhdellä kertaa. Hanna! Hanna! kuului huuto kartanolta. Hanna hypähti ylös. Minua huuetaan. Jumala anna minulle voimaa kärsiä. Hanna! Hanna, missä sinä olet? Se on Aato, joka minua huutaa. Aato! Hän läksi käymään kartanolle.
Haa! saas nähdä elääkö, löytyneekö Jumala. Emma! Me olemme ihmiset, me emme saa määrätä Jumalan tehtäväksi mitään. Jumala viipyy usein apunsa kanssa, vaan se tapahtuu niinkuin hän tahtoo, se tapahtuu meidän hyväksi, ehkä välistä emme ymmärrä miksi se tapahtuu toisin kuin me rukoilemme... Sinä tiedät, sinä tiedät ... että minä olen murhaaja! Emma oli nousnut ylös, hänen ryövöstä vapisi Aato.
Aato ei tietänyt, ei osannut aavistaa miten viime sanansa olivat käyneet Emmaan. Jos hän olisi nähnyt Emman ajatukset niinkuin ne Jumala näki; mitä olisi hän ajatellut?... Emma ajatteli... Minä olen rukoillut: Jumala! salli kädelleni voimaa, salli sydämmeensä puukkoni käydä, minä olen ainoan kerran rukoillut Lindin vuoteella... Onko Jumala kuullut rukouksesi? kysyi Aato, Emman vastattua.