United States or Zimbabwe ? Vote for the TOP Country of the Week !
Emma minä tiedän, minä olen Eliakselle sanonut, mitä minä tiedän, vaan hän ei usko minua. Sinä olet sanonut... Elias ei usko!... Emma, sanoi Aato vakaisesti, uskotko yhden Jumalan päälle. Emma ei vastanut. Uskotko että yksi kaikkivaltias löytyy, jonka edessä ihmisten pimeämmätkin ajatukset ovat selvät ja tiedyt, uskotko Emma? En usko vastasi Emma hiljaa. Mutta Jumala löytyy.
Aato taasen oli ajatuksillaan metelissä. Yö kului ja jo vaaleni taivas, laivan kannella sopii jo veljien nähdä yksinäisen miehen. Tämä mies oli Anströmi. Ukko oli kouristunut, päänsä valkea kuin lumi, ja kätensä, jolla hän piti laivan partaasta kiini, vapisivat. Tää on minun maani, isäni maa huokasi hän. Kiitos Jumalalle, joka sallei sen povessa vaivatulle makuu-siaan.
Kauppamies Anströmin talossa ei kukaan paennut; isäntä ei tahtonut maatansa jättää; vaan vaara eneni, päivä päivästä, ja vihdoin päätti ukko muuttaa majaansa ja Ruotsissa hakea turvaa. Elias ja Aato päättivät jäädä talon sekä maan isän maan puollustukseksi ja päätöksensä oli luja, luja kuin kallio, jot' ei tuuli eikä myrsky voi kaataa.
Miksi vapisee minun käteni, miksi värisee minun jäseneni, kysyy haamu, joka kartanon yli hiipii. Toisella puolen kartanoa pienessä kamarissa lepää Aato, hän uneksii, hän vääntää tuskallisesti kätensä. Painajainen on kauniin tytön muodossa hänen rinnalla, hän tekee hi'issään työtä päästääkseen unesta. turhaan.
Hän tointui niinkuin unesta, kasvoinsa muuttuivat entiselleen; hän näki Aaton, meni hänen tykönsä. Mitä olen minä sanonut? kysyi hän suloisella äänellä. Voi suuri Jumala! mikä hirveä petos. Niin nuori ja jo tuommoinen. Aato, sanoi Emma, sinä et vastaa, mitä olen minä puhunut?
Posket punaiset, otsat rypyttä, rehellisyyttä merkitsevät, silmät kirkkaat, taivaan siniväriset; varreltansa suorat kuin kuusi metsissänsä, olivat he komeat katsella. He menevät nyt työhönsä takasin, Aato kirjoituspöydälleen ja Elias kirjoihinsa. Me emme heitä seuraa, sillä merellä aaltojen keskellä häilyy paatti ja paattia me tahdomme seurata.
Kuulen, vaan hän on hullu, vastasi Aato, ehkä kasvonsa vaaleus kyllin näytti miten sanat olivat koskeneet. Veljet lähtivät. Ha ... ha ... ha! nauroi hullu, menkäät, tuleehan vielä päivä, jona aurinko paistaa kun nytkin taivaalla ... vaan tuleehan päivä jona syntymä-päiväänne kirootte ... ha ... ha ... ha! Nämät veljekset, joita näet kävelevän pitkin katua, olivat pulskat miehet.
Veljekset, joita viimen näimme samalla paikalla, olivat muuttuneet. Samat sydämmistä olivat ruumiinsa vuoden vanhenneet, ja vuosi ei ole vähäinen osa ihmisen elämästä. Aato oli jo 21 ja Elias 19 vuotinen. Iho-karva Eliaksenkin leu'alla oli jo mustaksi, komeaksi parraksi kasvanut kirjansa oli nuorukainen jättänyt, ja miekkaan tarttunut.
Emma sinä olet jo lukiani arvannut kuka haamu on kallistaa itsensä vuoteen yli, hän nostaa peitteen, hän kuulee makaavan sydämmen tykytyksen. Kätensä laskee hän Aaton sydämmelle. Tässä on sydän nyt auta minua Jum... piru. Kätensä, jolla puukkoa piti, putosi voimallisesti puukon terä oli ummessa Aaton sydämmessä. Aato huokasi se oli kaikki se oli loppunsa, hän ei liikahtanut.
Odotetaan vielä Elias! ehtoo on kaunis, kentiesi tulevat. Luotatko sinä hopero Maijan sanoihin? Näet jo itsekin, näky-sia on täältä lavea, mutta en näe muuta kuin hyöky-laineita niin kauvas kuin silmä kantaa; sanokoon Maija mitä tahansa, ne eivät tule enään. Et sinä niin puhunut Maijasta viime kesänä; salli minun nyt vuorossani luottaa hänen ennustuksiin. Aato ei vastanut mitään.